Tämä on aikamoinen kulttuuriteko. Pelkästään sekin, että harvakseltaan nykysin levyttävä Yari on saatu studioon. Suurin ansio on kuitenkin se, että Hiekkalaatikolla-biisi on parasta Yaria sitten SE-yhtyeen Pahaa unta-levyn vuodelta 1980.
Tässä siis kaksi vanhaa uuden aallon sankaria yhdistävät voimansa (tai Yari ja Pojat-yhtye).
Hiekkalaatikolla on haikean nostalginen tarina nuoruudesta, joka jatkuu aina vain, kun ei tässä aikuistuakaan ole tarvinnut tai ehtinyt. Tulee mieleen vähän oma lapsuus/nuoruus, vaikken kyllä 70-luvulla juonut pulloa ruskaa, sammunut lasten keinuun ja housuun paskantanut (viimeksimainittua varmasti vuosikymmenen alussa, mutta ilman alkoholia). Kerrassaan valloittava esitys.
Soita polaroid jää pakostakin sen varjoon, vaikka ihan kelpoa Pojat-menoa onkin, ehkäpä siinäkin on osansa, että Miikan laulua on kuullut kaikki nämä vuodet 70-luvulta asti, mutta Yarilta ei tuollaista olisi enää odottanut, mies kun on tehnyt lähinnä elokuvamusiikkia silloin kun on tehnyt.
SE-yhtyeestä ja jälkeisistä muista yhtyeistä on jo hyvin paljon aikaa. Tälle projektille soisi jatkoa ja ainakin Junttila on pistänyt keikkavideota, missä soitetaan myös Hoodoo Gurusin What’s my scene suomeksi nimellä Mennään taas, eli mikä ettei.
OIKAISU: Tässä oli tieto uusintapainoksen ilmestymisestä, mutta kyseessä oli virhe.
Hienoa.
– V. Vahtera
