Toimitus

Vuonna 2021 EMMAssa syvennettiin digitaalista museokokemusta

Vuonna 2021 EMMAssa vieraili 61 072 kävijää. Koronapandemian vuoksi museo oli alkuvuonna suljettuna 4 kuukauden ajan ja panosti entisestään digitaaliseen museokokemukseen sekä saavutettavuuteen monipuolisilla verkkosisällöillä.

Lähes 470 tapahtuma-alan yrittäjää sai apua tapahtumatakuusta

Korvaus on tarkoitettu tapahtumille, jotka jouduttiin joko perumaan tai järjestämään pienempänä koronapandemiasta johtuvien viranomaispäätösten vuoksi.

Helmet-kirjastot haastavat kirjojen, musiikin, pelien ja elokuvien pariin

Helmet-haasteiden tavoitteena on innostaa lukemaan, kuuntelemaan, pelaamaan ja katsomaan enemmän ja monipuolisemmin kuin aikaisemmin, mutta ilman suorituspakkoa.

Lux Helsinki järjestetään turvavälein eri puolilla kaupunkia

Lux Helsinki tuo iloa ja valoa kaupunkiin 5.–9.1.2022. Ohjelmaan tulee muutamia viime hetken muutoksia, joilla pyritään takaamaan turvalliset olosuhteet heikentyneessä koronatilanteessa.

Kaljatar & Spurguri – Osa 1.

Katso sarjakuvan esittelysivulta tietoa sen taustoista.
spot_img

Suositut

Gladenfold julkaisi tunteikkaan dueton – uusi ”Soulbound”-albumi ilmestyy helmikuussa

Turkulainen power metal -rykmentti Gladenfold valmistautuu uuden ja odotetun...

Circlefestin uusi single ”Disaster” on isku vasten kasvoja – katso yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo

Helsinkiläinen modernin metallin lupaus Circlefest on julkaissut tähän asti...

Velvetcutin ”Chameleon” venyttää grungen rajoja – uusi single on paluualbumin villit jatkot

Vasta paluualbuminsa julkaissut Velvetcut ei hidasta tahtia. Tuore single...

Sonic Punterilta joululahja post-punkin ystäville – uusi single ja livevideo nyt ulkona

Omia polkujaan kulkeva kotimainen post-punk-trio Sonic Punter tarjoilee faneilleen...

Signature Dark Agency – uusi kotimainen agentuuri

Uusi globaali toimija esittäytyy! Signature Dark Agency on uusi kotimainen agentuuri, joka kokoaa sateenvarjonsa alle elektronisen musiikin syvän päädyn kiinnostavia artisteja. Roster sisältää sekä live-, DJ- että VJ-artisteja.