Vesa Vahtera

Musiikkitoimittaja Vesa kirjoittaa zineen musiikkiaiheisia tekstejä, joiden kohde vaihtelee kokonaisvaltaisista bändikatsauksista ajankohtaisiin musiikkikenttää koskettaviin kolumneihin. vesa@emotionzine.fi

JAKE BURNS & THE BIG WHEEL

Loistava Stiff Little Fingers lopetti alkuvuodesta 1983 ja hyvin pian laulaja-kitaristi Jake Burns perusti uuden yhtyeen, Big Wheelin.

THE DICKIES: Blink 183/Clean money (Cleopatra CLO 3366) 2022

Dickies on ollut enemmän tai vähemmän kasassa yli 45 vuotta. Välillä on ollut hiljaisia kausia ja muutama traaginen kuolemakin on yhtyeen piirissä tapahtunut, esimerkiksi Chuck Wagon ei ollut kuin 24 kun ampui itsensä.

Metropojat -yhtye

Toisena (tai sitä kyllä ovat varsin monet esitellyistä yhtyeistä!) tällaisena suosiota karttaneena yhtyeenä voisin esitellä suomalaisesta tyttötriosta muunnelman nimeensä ottaneen Metropojat-yhtyeen.

The Record of My Life #13: MEGA CITY FOUR:Tranzophobia (Decoy DYL3) 1989

Englantilainen MC4 perustettiin 1987 toimien sitä ennen hieman eri kokoonpanolla vuodesta 1982 nimellä Capricorn ja itse tutustuin bändiin seuraavana vuonna, kun ostin Lontoosta kokoelma-LP:n Underground Rockers, jossa on bändin ekat levytykset, biisit Shattered ja Claudia, sekä ekan singlen Miles apart, jotka kyllä kolahtivat täysillä.

Cartoon Rockers -yhtye

Stadilainen (vaikkakin ainakin laulusolisti oli hevonkuusesta Suolahdelta) Cartoon Rockers perustettiin alkuvuodesta 1984 ja sen perustajina toimivat basisti Mickey ja kitaristi Marc La Ray
spot_img

Suositut

Hollantilainen death metal -veteraani Pentacle debytoi Suomen-keikoilla marraskuussa

Vuonna 1989 perustettu hollantilainen death metal -yhtye Pentacle nähdään...

Philip Levinin debyytti-single nyt ensiesityksessä

Kiovalainen Philip Levin julkaisee 16.10. ensimmäisen singlensä ja me saimme kunnian julkaista musiikkivideon jo nyt. Radioheadista ja Underworldista inspiraation ammentava artisti tuottaa introspektiivistä indiemusaa elektronisin maustein.

Kokeellista elektronista musiikkia sanan todellisessa merkityksessä Oulusta

Happomeri on Juha Penttisen ääniprojekti jossa pohjoissuomalainen ympäristö tulee usein osaksi musiikkia: kenttä-äänityksiä, metsiä, talvea, merta, saaria ja teollisia ympäristöjä yhdistettynä analogisiin syntetisaattoreihin, noiseen ja hitaasti muuttuviin äänimaisemiin.

Seremonia julkaisee ukrainalaisen hjumənin etnoteknoa

Mountains_9_26 nimeä kantava ep esittelee länsi-Ukrainassa elävän Yurii Popovin hienon mikstuuran tummia teknosaundeja ja Karpaattien alueen kansanmusiikkia.

Jyväskyläläisen Hyvät Hevoset -yhtyeen debyyttialbumi ilmentää kaipuuta ja ihmisyyttä – levyjulkkareita juhlitaan Ylä-Ruthissa

Jyväskylästä käsin vaikuttava Hyvät Hevoset -yhtye julkaisee omaa nimeään...