Tässä on kolme biisiä. A-puolen Ain't… ilmestyi alunperin Brian Jamesin soolosinglenä 1979. Tässä tekijöiksi on merkitty James ja Blade, alkuperäisessä vain James. Hitiltä biisi on kuulostanut aina ja kuulostaa Andynkin versiona. Sitähän se ei tietysti ollut, mikä vain korostaa sitä, että ihmiset eivät yleensä ymmärrä mistään mitään.
Nyt sitten ilmestyi tällainen 500 kappaleen painos iankaikkisen kuluneista punkklassikoista. Omia uusia biisejä ei kuulemma ole. Ainoa, mikä tässä ei ole kulunut, on Eaterin oma eka single Outside View, koska Eater ei ollut mikään punkin ykkösnimi 70-luvulla. Mutta tässä on esim. singlenäkin tullut Buzzcocksin Breakout, Clashin White Riot ja Pistolsin God Save The Queen.
LP:nsä, mutta ovat viime vuodesta keikkailleet Andyn kanssa Eater-nimellä ja tulossa pitäisi olla myös LP, jossa tietääkseni on uuttakin kamaa. Tämän singlen piti ilmestyä maaliskuussa, mutta ilmeisesti ainakaan vinyyliversiota ei vielä ole julkistettu. No biisit ovat kuitenkin netissä ja A-puolesta on Youtubessa videokin.
Kivipaino-posse on jo useamman vuoden järkännyt Turussa erilaisissa kiehtovissa paikoissa omaa konemusaan erikoistunutta pop-up festivaaliansa. Tänä syksynä sama toistuu Turun Konserttitalossa 30.10. - 31.12. joka viikonloppuna.
Tämän Record of My Lifen kirjottaja on zineläinen Sivi, jolle tämä tehtävä aiheutti pienoista päänkivistystä eikä sopivaa levyä meinannut löytyä. Tai oikeastaan niitä tuntui olevan ihan liikaa, eikä mikään tuntunut oikealta valinnalta.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.