THE LURKERS -yhtye

Aiheeseen liittyvää

Kirottua: Sukellus Korkeajännityksen maailmaan

Eräitä suosikkejani ovat aina olleet toiseen maailmansotaan liittyvät sarjakuvat, joiden juonikuviot siirtyivät aikoinaan hiekkalaatikolle kavereiden ja muovisotilaiden näyteltäviksi.

Anders Fager: Pohjoiset kultit – Kauhukertomuksia

Anders Fagerin esikoisteos on hyytävällä tavalla riemukas kauhukokoelma.

Arvostelussa Tapani Rinne & Juha Mäki-Patola: Open

Kappaleet ovat harmonisia kudelmia ja äänimaisemia, jotka huokuvat rauhallisuutta, vaikka kasvavatkin välillä voimakkaisiin tuntemuksiin.

Tulenkulkijat: En enää jaksa hengittää

Upeinta tässä teoksessa on laulajan kaihoisasta jopa suoranaiseen raivoon yltyvä preesens ja tämä pakottaa minut kuuntelemaan kappaleen useampaan kertaan sekä...

Arvostelussa Rat Trap – Sulla ei aikaa oo (EP)

"Nyt ollaan siis perusasioiden äärellä ja näinä aikoina, mitä...

Jaa somessa

Englantilainen (Lontoosta tarkemmin) Lurkers on yksi niistä ensimmäisen polven punkbändeistä, jotka eivät koskaan saavuttaneet sellaista suosiota, kuin esim. Pistols, Clash tai Damned, mutta oli aika suosittu hieman pienemmissä ympyröissä.

Mikko Montonen on sanonut bändin olevan toisen divisioonan punkbändi. Ajallisesti ei oltu kuitenkaan yhtään jäljessä, sillä Lurkerskin aloitti soitot v.1976.

Yhtye

BEGGARS BANQUET

Kokoonpanoksi muotoutui

The Lukers
  • PetePlugEdwards: laulu
  • Pete Stride:kitara
  • PeteEssoHaynes: rummut
  • Nigel Moore: basso

Kuitenkin jo ennen ensimmäistä keikkaa Plug siityi roudariksi ja tilalle tuli Howard Wall. Ensimmäinen keikka oli Uxbridge Technical Collegessa joulukuussa –76 Screaming Lord Sutchin lämppärinä.

Toukokuussa –77 Moore lähti bändistä liittyäkseen Swankiin ja tilalle tuli Arturo Bassick (Arthur Billingsley). Seurasi keikkailua mm. Roxyssa, Jamin ja Eaterin lämppärinä. Lurkers pääsi levyttämään juuri perustetulle Beggars Banquetille ja oli yhtiön ensimmäinen bändi.

Syksyllä -77 ilmestyi debyyttisingle Shadow/Love story (molemmat on tehnyt Stride), joka on melkoista ryminää alusta loppuun. Bändi ei oikein tahdo pysyä tahdissa ja kummatkin biisit ovatkin aika nopeita tuolle ajalle.

No, levy on kuulemma tehty muutamassa tunnissa, koska äijillä oli kiire kaljalle. ”Tuottajiksi” on merkitty levy-yhtiö ja bändi. Tässä vaiheessa bändiä ei kyllä voinut sanoa Englannin Ramonesiksi, joka yleensä aina otettiin bändistä puhuttaessa esiin.

Vähän rauhallisempaa Lurkersia löytyy yhtiön ensimmäiseltä lp-julkaisulta, kokoelmalta Streets, jolla yhtye esittää biisin Be my prisoner. Levyllä on mukana mm. Members ja Slaughter & the Dogs.

Marraskuussa ilmestyi myös bändin toinen single (joka on myös Beggarsin toinen singlejulkaisu) Freak show/Mass media believer. Vaikka kyseessä on periaatteessa samanlaista menoa, kuin ekalla, a-puolella on havaittavissa pieni melodiantynkäkin.

Nyt molemmat biisit on merkitty bändin tekeleiksi. Tuottajina toimivat Steve Lillywhite ja Ed Hollis. Hollishan oli (kuoli 1989) Eddie & the Hot Rodsin manageri ja osallistui monien Rodsien biisien tekoon ja tuottoon, Lillywhitesta tuli myöhemmin kuuluisa tuottaja (ja Kirsty MacCollin aviomies), tähän mennessä tunnetuimmat hänen tuottamistaan yhtyeistä olivat Eddie… ja Ultravox.

Kaksikko tuotti myös tuon Streets-levyn biisin ja monia muita bändejä kyseisellä levyllä. Samassa kuussa oli taas vuorossa miehistönvaihdos, kun Arturo vaihtui ensin Saintsissa soittaneeseen Kym Bradshawiin (joka ehti tehdä bändille biisin Hey you) ja hyvin pian paluun tehneeseen Nigel Mooreen.

Hänen Swank-yhtyeensä ei ollut kestänyt kuin noin puoli vuotta ja n.20 keikkaa (kaikki Lontoossa), mutta yhtyeestä nousi muutama myöhemmin vähän tunnetummaksi tullut tyyppi; kitaristi Faebhean Kwest soitti samaan aikaan Rapedissa ja myöhemmin samoja tyyppejä sisältäneessä, mutta täysin erilaista musaa soittaneessa, Cuddly Toysissa, rumpali Chris Bashford liittyi Chelseaan, Gary Olsen ja Glenn Garzke perustivat Mooren kanssa myös lyhytikäisen French Lessonsin, jossa Moore siis soitti Lurkersin ohessa.

Tämä bändi ei kuitenkaan tehnyt kuin muutaman keikan ja hajosi kesällä -78. Tämä Lurkersin kokoonpano ei sitten enää vaihtunutkaan bändin ”ensimmäisellä kaudella”. Arturo perusti Pinpointin, joka teki muutaman sinkun ja yhden lp:n, lisäksi hän on mukana Membersin J-M Carollin J.C.’s Mainmen-yhtyeen sinkulla casual trousers vuodelta 1981.

Lokakuussa 1977 bändi teki myös ensimmäisen John Peel sessionsa, joita tehtiin yhteensä 4 (tuo + 24.4.-78, 7.8.-78 ja 30.1.1979) ja nämä erään muun radioshown (jossa on mukana Boysin John Plain ja biisit ovat ovat Stride & Plain-levylle tai Boysille päätyneitä) kanssa levyllä The BBC Punk Sessions, jonka julkaisi Captain Oi! vuonna 2000. Esso soitti myös -77 Johnny G:n (John Gotting) sinkulla Call me bwana. Mies oli samalla levy-yhtiöllä. Single on ihan leppoisaa reggaeta.

FULHAM FALLOUT & CHAOS BROTHERS

Yhtyeen musiikki alkoi saada hieman selkeämpiä sävyjä. Tämä on aistittavissa keväällä -78 ilmestyneellä singlellä Ain’t got a clue, joka on tarttuva ja – kyllä – Ramonesmainen biisi, josta tuli bändin suurin listamenestys.

Se nousi brittilistan ja sijalle 45 ja yhtye pääsi Top Of The Pops-ohjelmaan. B-puolella on vanhantyylinen rytyytys Ooh ooh I love you. Kummatkin on merkitty Striden nimiin ja tuottajana toimi Mick Glossop, jonka tähän mennessä tunnetuin tuotos oli kai Kevin Coynen single Let’s have a party, mutta hän tulisi tuottamaan mm.Van Morrisonia ja monia punkbändejä, kuten Penetrationia, Rutsia ja vaikkapa Magazinen legendaarisen ensisinkun Shot by both sides.

Sanotaan nyt myös, että hän oli äänittäjänä Wigwamin Dark albumilla -77, joka alunperin piti julkaista Englannissa, mutta Virgin hylkäsi sen, se versio julkaistiin vasta 2018, mutta hän on siis äänittäjänä molemmissa versioissa.

Ensipainoksessa on mukana myös kullanvärinen flexisingle Chaos Bros (myöhemmällä versiolla se on kuvallinen ja läpinäkyvä), jossa he opettelevat soittamaan kyseistä biisiä. Pitkähkö kertakäyttövitsi. Levy julkaistiin myös Hollannissa. 

Seuraavaksi oli vuorossa yhtyeen oma lp, joka oli Beggarsin toinen lp-julkaisu, yhtiöllä oli kyllä muitakin bändejä, Ain’t got a clue oli yhtiön kuudes singlejulkaisu.

Glossopin kanssa jatkettiin ja lp Fulham fallout julkaistiin kesäkuun 1. -78 oikein avattavilla kansilla. Suurimman osan biiseistä on tehnyt Stride, yhden entinen basisti Bradshaw, yhden Moore (levyn ehkä huonoin biisi Go go go), yhdessä on mukana Esso, yksi on koko bändin nimissä ja yksi on cover, Crystalsin Then he kissed me nimellä Then I kicked her.

Fulham on kaupunginosa Lontoossa ja siellä yhtyeen suosio oli suurinta. Siellä sijaitsi myös Beggarsin toimisto ja levykauppa ja Lurkers treenasikin siellä. Ainoa siellä asunut oli kuitenkin ex-basisti Arturo.

15000:ssa ensimmäisessä oli mukana tuo sama flexi kuin edellisellä singlelläkin. Ain’t got a clue on tietenkin mukana, muista ennenjulkaistuista uusi versio Be my prisonerista ja huomattavasti hitaampi versio Shadowista. Yhteensä biisejä on 14 ja itselleni levy on pienoinen pettymys, hyviä biisejä on, kuten Ain’t got… I’m on heat, Be my prisoner ja tuo huippunopeudella kulkeva cover, mutta mukana on liikaa täytettä, kuten lähes instrumentaali Go go go ja Gerald.

Ehkä aika ei ollut vielä sopiva lp:lle, mutta voin olla väärässä, koska yleisesti se sai kehuja käväisi viikon verran listallakin, sijalla 57. Levy julkaistiin myös Saksassa.

CD:nä se julkaistiin ekan kerran Saksassa 1989 neljällä bonuksella, mutta Captain Oi:n vuoden -97 versiolla bonuksia on peräti 12, eli ennen julkaistut sinkut, yksi myöhemmin julkaistu b-puoli, Be my prisonerin Streets-versio ja 4 demobiisiä, joista I love the darkia, ei muuna versiona olekaan.

Alkuperäinen laulaja Plug soittaa levyllä huuliharppua ja laulaa taustoja. I’m on heat päätyi seuraavana vuonna Polydorin kokoelmalle 20 of another kind, joka nousi listoilla sijalle 45. Levyltä julkaistiin singlenä ok-biisi I don’t need to tell her b-puolellaan Bo Diddleyn Pills, joka ei lp:llä ollut. Single julkaistiin neljällä eri kannella, joissa jokaisessa on eri bändin jäsenen pärstä, Saksan versiossa on bändikuvakansi. Auttoikohan tämä siihen, että single nousi sijalle 49. A-puoli vei heidät taas Top of the Popsiin. Samoihin aikoihin julkaistiin myös bändin ensisingle uudelleen valkoisella, sinisellä, punaisella ja mustalla vinyylillä, tuhat kappaletta kutakin. 

Tammikuussa -79 julkaistiin seuraava single Just 13/Countdown. Tuottajana tuttu Glossop. A-puoli on yhtyeen parhaimmistoa (Striden biisi, kuten b-puolikin), mutta tämän radiosoitossa taisi olla jotain ongelmia, koska sen epäiltiin liittyvät alaikäiseen sekaantumiseen, mutta eihän se siitä kerro, vaan siitä, kun et tuonikäisenä pääse mihinkään.

Biisi on keskitempoinen ja melodinen, tarttuva kappale ja Countdown on lyhyt ja nopea punkbiisi. Listasijoitus oli nyt 66. Just 13 valittiin 2001 Mojo-lehden listalle Parhaat punksinglet kautta aikain. Tammikuun keikoilla jaettiin tuota jo pariin otteeseen mainittua flexiä ja myös edellistä singleä. 

GOD’S LONELY MEN

Toiselle lp:lle edettäessä soittotaitoa oli jo kertynyt niin, että jopa Esso paukuttaa kelvollisesti. Minusta nimittäin tämä kesällä -79 ilmestynyt God’s Lonely Men on selvästi parempi kuin ykkönen, mutta taidan olla harvoja sitä mieltä olevia.

Levyä lähdettiin tekemään oikein USAhan, Alabamaan Muscle Shoalsin studioille. Alabama oli ainakin tuohon aikaan kuiva osavaltio, joten juopottelusta pitävien tyyppien piti tehdä kolmen tunnin matka toiseen osavaltioon saadakseen alkoholia.

Tämä varmasti vähän masensi ja itse asiassa lp tappoi yhtyeen, vaikkei se vielä hajonnutkaan. Se nimittäin tuli kalliiksi, eikä myynyt paljon mitään. Tunnelma levyllä on kuitenkin rennon rock’n’roll ja tällä on parempia biisejä kuin ekalla.

Paras taitaa olla Mooren She knows, muita mainitsemisen arvoisia ainakin Wallin ja Striden nimibiisi, Striden Out in the dark ja Cyanide. 6 biiseistä on tehnyt Stride yksin ja kaikki ovat osallistuneet biisintekoon, laulaja Wallkin on tehnyt yhden yksin.

Tuottaja on Philip Jarrell, joka oli itsekin tehnyt pari levyä. Ehkä hän ei ollut paras valinta, koska aiemmat tuotokset olivat jotain Motown-levyjä.

CD-versiossa on taas peräti 11 bonusta. Levy ei listoja häirinnyt, hieman paremmin kävi kuukautta aiemmin, toukokuun 18. ilmestyneelle ep:lle Out in the darkCyanide///Suzie is a floozieCyanide (pub version), A-puolet päätyivät lp:lle ja Suzie is… on aika kiva biisi, joka olisi ollut lp:n parhaimmistoa.

B-puolen biisit ovat yhtyeen itse tuottamia ja Suzie merkitty koko bändin tekeleeksi. Se nousi sentään sijalle 72. Out in the dark päätyi kokoelmalle 20 0f another kind vol 2 v.1979. Elokuussa yhtyeeltä julkaistiin 2 tuplasingleä, joista ensimmäisellä on kaksi ekaa singleä ja toisella I don’t need to tell her, Pills, Just 13 ja Countdown.

NEW GUITAR IN TOWN

Yhtyeeseen saatiin vielä loppuajaksi toiseen kitaraan Boysin John Plain ja marraskuussa tehtiin vielä mainio single New guitar in town/Little ol’ wine drinker me, a-puoli on Plainin ja Striden biisi ja b Waylon Jenningsin vanha renkutus.

New guitar on erittäin tarttuva popbiisi ja päästiin vielä listoille, taas sijalle 72. Se julkaistiin myös Italiassa, Saksassa ja Japanissa ja tuottajana oli Vic Maile.

A oli mukana myös parillakin uusi aalto-kokoelmalla, joista toinen julkaistiin Japanissa ja toinen Brasiliassa, sisältö on melkein sama, mutta Japani-levyssä on enemmän bändejä. Mutta Esson kirjassaan kertoman mukaan bändi jakautui kahtia, Plain oli vaatinut komppiryhmän eroa ja muutenkin alkoi olla kireä tunnelma.

Bändi oli velkaa kuulemma n.16 000 puntaa per naama levy-yhtiölle ja kun asiaa ei mitenkään tuntunut voivan korvata, Beggars pudotti yhtyeen listaltaan huhtikuussa -80 ja se oli siinä.

Esso alkoi soitella Auntie Pussin kanssa, mutta ei ole ainoalla sinkulla (siinä on rummuissa Rat Scabies), Wall perusti Precious Fewn ja Moore Sinister Dexterin. Noista bändeistä ei varmaan mitään kuultukaan ja Wall lopetti sen jälkeen (melkein) kokonaan ja siirtyi kuulemma johtamaan myöhemmin vanhainkotia.

Discogs väittää hänen tuottaneen Special Dutiesin singlen Violent society vuonna -81. No voi ollakin, mutta kun Discogs ei ole maailman luotettavin lähde, niin kyseessä saattaa olla joku toinen Howard Wall. Hyvä single tuo kuitenkin on, oli kuka tahansa. Aika ”Lurkers-maista” meno kuitenkin on, vaikka kertosäe meneekin Capital radion (Clash) mukaan, että sikäli. Stride jatkoi Plainin kanssa ja jostain syystä yhteistyö Beggarsinkin kanssa jatkui.

Kesällä -80 ilmestyi mainio single Laugh at me/Jimmy Brown, jonka a on Sonny Bonoa ja B Boys-yhtyeen biisi ja tämä on sen ensijulkaisu. Hieman perään ilmestyi myös lp New guitars in town, mutta nämä on käsitelty jo Boys-jutussa, joten todetaan vain, että Lurkers-piireistä levyllä on Wall ja Plug. Jouluksi ilmestyi Lurkers-kokoelma Greatest Hit – Last will and testament, jossa on peräti 18 biisiä.

THE BOYS

Seuraava juttu oli varsin yllättävä, sillä Duncan Reid jäi pois Boysista ja laulajaksi tuli Howard Wall. Tämä kokoonpano ei tehnyt levyjä, mutta teki mm.pari keikkaa Amerikassa (näihin tuli Duncan mukaan bassoon), mutta tämäkin asia tuli ilmi jo Boys-jutussa.

Tämä kokeilu alkoi maaliskuussa -81 ja loppui loppuvuodesta -81 tai jonkin lähteiden mukaan -82. Tämän jälkeen Wall ei ole enää ollut missään bändissä.

1.PALUU

Kauan eivät miehet malttaneet pois aiheesta kuitenkaan pysyä pois. Keväällä -82 punk-yhtiönä tunnetun Clay Recordsin Mike Stone, joka oli ollut myös Lurkersin ensimmäinen manageri, suostutteli bändiä comebackiin. Hän onnistui siinä, mutta Wallia ei siis saatu mukaan.

Hänen tilalleen tuli laulaja-kitaristi Marc Fincham (ex-Ad Sales). Ei ääni paljon Wallista eroa, mutta Fincham on kuitenkin enemmän melodinen laulaja. Hardcore-bändiksi Lurkers ei sentään ruvennut, mutta heti toukokuussa ilmestynyt ensisingle This dirty town/Wolf at the door on kuitenkin aika raju punksingle, nopea, mutta melodinenkin, joka ei häpeä levy-yhtiötovereidensa keskellä, vaikka siellä oli mm.GBH ja Discharge.

A-puolen on tehnyt Stride ja b:n Stride ja Eagle eli John Plain. Tuottajana Stone ja yhtye. Varsinaisia listoja Lurkers ei enää häirinnyt, mutta indielistoille nämä kaikki uudet lurkers-tuotokset pääsivät, viimeistä singleä lukuunottamatta. Sijoja en muista, mutta siinä 20-30 hujakoilla. A-puoli on oikeastaan taas parasta Lurkersia. 

Loppuvuodesta tuli jatkoa singlen Drag you out/Heroin (it’s all over) muodossa. Meno ei ole yhtään hidastunut ja single on kovastikin tarttuva. Tästä on olemassa myös kuvasingle-versio.

Molemmat biisit ovat Striden ja Plainin ja tuottajana on Chris Mansbridge. Vielä helmikuussa -83 ilmestyi Frankenstein again/One mans meat, joka on hieman hitaampaa (siis a) ja jopa boogiehtavaa Lurkersia, mutta silti tarttuva levy. B on lähempänä edellisten punkmenoa. B puoli on taas Plainin ja Striden ja a Striden. Tuottaja sama kuin edellisessä.

Yhtye kävi vielä studiossa kevään ja kesän -83 välillä levyttäen 5 biisiä, joita ei silloin julkaistu. Yhtye ei nimittäin ollut oikein tyytyväinen saamaansa vastaanottoon ja hajosi jälleen. Suurin syy taisi kuitenkin olla, että Ficnham lähti Saksaan perustamaan drag-clubia!

Maaliskuussa -84 nämä biisit kuitenkin julkaistiin 12-tuumaisena ep:nä nimellä Final vinyl. Tuottaja on näissäkin Mansbridge. Mutta olisi tämä voinut jäädä julkaisemattakin. By the heart on kyllä kaunis balladi, mutta Frankeskenteinin uudelleenversio ihan turha. Wilson Pickettiin In the midnight hour kamala ja lähes tunnistamaton, Shut out the light menettelee ja Let’s dance now (no time to be strangers) ei todellakaan.

Ja sinkuksi reväistiin vielä nuo kamalimmat biisit eli tuo viimeksimainittu ja In the midnight hour huhtikuussa -84. Fincham soittaa levyllä myös syntikoita ja tämäkin on bändin kohdalla uutta ja levy(t) eivät olleet hyvä jatko ja  päätös tuolle loistavalle singletrilogialle. Nämä kaikki Lurkers nro kahden tuotokset julkaistiin lp:nä nimellä This Dirty Town 1989 ja cd:nä 1993, mukana ei tosin ole Frankensteinin uutta versiota. 

WILD TIMES AGAIN

Vuonna 1987 oli taas uuden paluun aika. Campino Die Toten Hosenista oli suuri fani ja houkutteli bändin tekemään ja myös julkaisemaan levyn bändin omalla Totenkopf-merkillä (lopulta se tehtiin Weserin ja Totenkopfin yhteistyönä). Nyt laulajaksi alkoi entinen basisti Arturo Bassick. Stride ja Moore olivat yhä mukana, mutta Esso oli siirtynyt mielenterveystyön pariin ja rumpuihin tuli uusi mies, Dan Tozer. 1988 julkaistiin cd:nä tuo kokoelma Greatest Hit ja tuli tämä uusi lp Wild Times Again, jonka tuotti Toten Hosenin laulaja Campino, joka myös laulaa levyllä. Levyhän kuulostaa Arturon ääntä myöden Ramonesilta. Wild times ei ole saanut kovin mairittelevia arvosteluja, mutta itse kyllä pidän levystä.

Sanoituksissa liikutaan tytöissä, hullujenhuoneella ja tytöissä. Don’t fall down on kaunis balladi, muita mainitsemisen arvoisia on ainakin Miss world, She goes alone ja In your own world, jossa jopa otetaan kantaa. 

Jo kesäkuussa -89 oli ulkona uusi mini-lp King Of The Mountain, joka on edellisen levyn kanssa ihan samoilla linjoilla, eli Ramones-tyylillä jatketaan. Levyllä on 7 biisiä ja ei kai oikeastaan voi erikseen nostaa kuin vaikkapa Barbara bluen ja Lucky Johnin.

Tämän levyn julkaisi Link ja tuottajana on bändi itse. Samana vuonna marraskuussa julkaistiin Linkin toimesta myös livelevy Live And Loud!, jossa on peräti 19 biisiä ja biisejä on koko yhtyeen uralta Shadowista aina Barbara bluehun.

1991 Link julkaisi sen cd:nä Japanissa ja Streetlink Englannissa nimellä Greatest Hits Live. Tämän jälkeen yhtye ei juurikaan minua kiinnostanut, koska biisit alkoivat toistaa liikaa itseään, vaikka joukossa oli hyviäkin juttuja.

Tiiviin kiertämisen jälkeen marraskuussa -90 julkaistiin taas uutta materiaalia nimellä Powerjive yhtiönä Released Emotions. Tämähän on julkaistu Saksassa ja 5 vuotta myöhemmin jostain syystä Argentiinassa. Stride on yhä pääbiisintekijä, mutta 3 on tehnyt Bassick, joista Raven’s wing on levyn paras biisi, kaunis keskitempoinen kappale.

Vieraana biisinä on Neil Sedakan Solitaire, joka on ihan kelpo versio. Levy on äänitetty Lontoossa kesällä -90 ja tuottajana on Lee Heighwood, joka ei kai muuta ole tuottanutkaan. -95 tämä julkaistiin myös yhteiscd:nä King Of The Mountainin kanssa. Eipä tämä juurikaan taas eroa edellisistä, mutta Stride laulaa yhden biisin, The World Of Jenny Brown

Seuraavana vuonna, maaliskuussa, julkaistiin taas livelevy Live in Berlin ja tässä oli tapahtunut jo huomattava muutos; Moore oli jättänyt bändin ja Lurkers oli nyt trio, jossa Arturo hoiti myös bassonsoiton. Seuraava studiolevykin tehtiin samalla kokoonpanolla.

Non-stop Nitropop julkaistiin 1992 ja en nyt sitten keksi tästä mitään sanottavaa, muuta kuin, että Arturo on taas tehnyt 3 biisiä ja yhden Tozerin kanssa Striden hoitaessa loput ja julkaisija on jälleen Weser, kuten oli Wild Times Again:illa.

Samana vuonna ilmestyi myös kokoelma Totally Lurkered, joka keskittyy yhtyeen ekaan kierrokseen. Seuraavaksi Stride sai tarpeekseen kiertämisestä ja tilalle tuli Tom Spencer. Bändissä ei ollut siis yhtään aivan alkuperäisjäsentä ja minun kiinnostukseni lakkasi lopullisesti.

1991 oli ilmestynyt Die Toten Hosenin hittilevy Learning English Lesson 1, jossa yhtye versioi vanhojen punkbändien biisejä ja jokaisessa oli vierailija kyseisen biisin alkuperäisesittäjästä.

Lurkersin biisinä on Just 13 ja siinä on mukana Stride, levyllä häärii myös Arturo ja Plain, jos häntä nyt Lurkers-jäsenenä voi pitää. Levyn juhlapainoksessa 2007 on bonuksena Arturon Pinpointin biisi Richmond, jossa herra on mukana.

Vuotta ennen oli jo ilmestynyt Toten Hosenin 125 Jahre Die Toten Hosen, jolla on New guitar in town, mutta siinä ei ole mukana kuin Plain.

Joka tapauksessa biisin on levyttänyt ainakin The Boys levylle BBC Radio 1 Live In Concert (1993, äänitetty 13.2.1980), joka on yhteislevy Vibratorsin kanssa.

Lurkers teki paljon keikkoja ja kuin tämä ei riittäisi, Arturo liittyi 1993 basistiksi pitkäaikaiseen punkbändiin 999 ja eka levytys bändin kanssa on levy You, Us, It! samalta vuodelta. Hän soittaa bändissä yhä ja viimeisin studiolevy tuli 2020. Näiden lisäksi Arturo esiintyi soolona. Lisäksi hän vierailee Sugar Snatchin levyllä Mad Cows And Englishmen v.1997. Ja jo 80-luvulla hän teki 5 lp:tä Blubbery Hellbellies-countrypunkyhtyeen kanssa.

Vuonna -95 ilmestyi Lurkersin Ripped’n’torn -cd, jota en sitten vaivautunut kuuntelemaan sitäkään vertaa. Levyn on tuottanut Bassick, Tozer ja Nick Beere, joka soittaa yhdellä biisillä myös kitarasoolon ja laulaa taustoja.

Tämä on hänen ensimmäisiä tuotantojaan. Levy-yhtiönä on Step-1 Music ja seuraavana vuonna levy ilmestyi myös Argentiinassa. Seuraavina vuosina Lurkers keikkaili aktiivisesti ja julkaisut olivat erilaisia kokoelmia.

Kuitenkin marraskuussa Empty Records julkaisi Saksassa yhtyeeltä singlen Go ahead, punk/Lucky John, jossa soittavat vain Bassick kitaraa, bassoa ja laulaa ja Damo Waters rumpuja. Tuottaja on Laurie Bennett. Lucky Johnhan on alunperin julkaistu jo King Of The Mountainilla ja a-puoli on tuollainen tälle Lurkersille tyypillinen kolmen soinnun rallatus. Eli ei mitään uutta auringon alla.

Yhtye siis kierteli ahkerasti ympäri maailmaa ja 2002 julkaistiin livelevy On Heat (live in Brazil 2001) kyseisessä maassa Ataque Frontalin toimesta. Bassickin ja Watersin seurana on nyt kitaristi David Kemp. Mukana on Lurkersin levyttämien biisien lisäksi Pinpointin Richmond sekä vielä julkaisematon Misery.

2003 tuli uusi Captain Oi:n julkaisema studiolevy 26 Years, jolla Bassickin seurana ovat Robert Hunter (Nelly), rummuissa ja hänen entisiä bändejään ovat The Fiend ja Hangups ja kitarassa Billy Gilbert (mm.ex- Hangups, 16 Forever). Levyjen julkaisutahti oli hidastunut, mutta se taas ei tarkoittanut, että laatu olisi kasvanut.

Merkittävintä tässä on kai, että biisissä Go sane on vanhan rumpalin Esson teksti ja levyllä on uusina versioina Go ahead, punk ja Mass media believer sekä studioversio Richmondista.

Levyllä on 15 biisiä ja seuraavana vuonna julkaistussa Argentiinan versiossa bonuksina tuo single Go ahead…/Lucky John ja 6 livebiisiä Newcastlen keikalta vuodelta 2003 ja kaksi videota; Pills ja Shadow. CD julkaistiin USAssa 2006 ja vinyyliversio saatiin julkaistua 2015 400n kappaleen painoksena sinisellä vinyylillä.

2004 tuli taas livelevy Live Freak Show, jolla kitaristina oli Tom Spencer, joka oli tuossa jo mainitussa Sugar Snatchissa ja myös siis aiemminkin Lurkersissa. Tuli myös Bassickin julkaisema livelevy Lurkin’ Aboot.

Spencer ei kylläkään bändissä kauaa viihtynyt, vaan Hänen tilalleen palasi David Kemp. Spencerillä on ja on ollut monia bändejä, nykyisin hän on Professionalsin kitaristi-laulaja ja on myös The Men They Couldn’t Hang:issa.

2005 Lurkers oli mukana argentiinalaisella Ramones-tribuutilla Todos somos Ramones, jolla esittää biisin I wanna be your boyfriend. Tuolla kokoonpanolla tehtiin viimeinen lp Fried Brains vuonna 2008, cd:n julkaisi Captain Oi! ja lp:n North Records. Niissä on täysin erilaiset kannet. Mitäs tästä muuta sanoisi, kuin että samaa pa…. meininkiä samassa paketissa ja taas otettu yksi vanha biisi käsittelyyn, Little ole wine drinker me, joka nyt ei Lurkersin oma olekaan.

Samana vuonna Arturo julkaisi myös kirjan Fat Bloke Thin Book. Tammikuussa 2009 Lurkers lämmitteli Buzzcocksia heidän Englannin kiertueellaan. Jossain vaiheessa rumpali vaihtui Stuart Meadowsiksi ja tältä kokoonpanolta julkaistiin vielä live dvd The Lurkers By The Throat vuonna 2018. Meadowskin liittyi 999:ään ja Lurkersin tämä kokoonpano lopetti toukokuussa 2021, viimeiset keikat oli tehty jo 2020. Bassick ja Meadows soittavat siis 999:ssä, Kempistä en tiedä.

Mutta tarina ei lopu tähän. Yllättäen vuonna 2010 Stride, Esso ja Moore päättivät alkaa soittaa taas yhdessä nimellä The Lurkers: G.L.M. (God’s Lonely Men). Tässä Stride hoiti päälaulut.

yhtye

Ensimmäinen pitkäsoitto julkaistiin GLM-nimellä 2012 Unlatched Recordsille, mikä on heidän oma yhtiönsä. Levyn nimi on Chemical Landslide ja se on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin Bassickin version levyt. Se on monipuolisempaa, melodisempaa ja ööh toisaalta heavympaa kuin ennen. Levyn he ovat tuottaneet itse.

Jatkoa seurasi vuonna 2016 levyn The Future’s Calling muodossa, joka julkaistiin nimellä The Lurkers GLM. Levy on julkaistu vinyylinäkin Drumming Monkeyn toimesta Saksassa. Tämän jälkeen päätettiin jatkaa pelkästään The Lurkers-nimellä, joten jonkun aikaa oli 2 samannimistä kokoonpanoa. Tosin tämä Striden ja kumppaneiden porukka ei taida pahemmin keikkailla, jos lainkaan, eli kaikki kunnia Bassickille, että piti bändin lippua yllä ahkeralla keikkailulla, koska Lurkers ilmeisesti toimi paremmin keikalla (tuo kokoonpano), kuin levyllä. 

Striden versio otti vierailevaksi laulajaksi Featherzien Danie Coxin. Hänen kanssaan äänitettiin marraskuussa Damaged Goodsille 2017 julkaistu kolmen biisin ep High velocity, jonka nimibiisin hän laulaa. EP:stä tehtiin vain 500:n kappaleen pinkki vinyylipainos. Biisi ei tietenkään kuulosta yhtään Lurkersilta, eihän bändissä koskaan naislaulajaa ole ollut, mutta muutoin tämä Lurkers alkoi siirtyä enemmän vanhoille linjoille, siis johonkin näihin 1982-1983 aikoihin.

Cox otettiin vakijäseneksi, mutta hän laulaa enimmäkseen taustoja ja jatkaa omassa yhtyeessään. Seuraava single Electrical guitar/That was Julia julkaistiin 2019 ja b-puolella hän laulaa päälaulua (nimellä Danie Centric).

Lokakuussa 2020 tuli lp ja cd Sex Crazy, vinyyliä on vihreänä ja vaaleanpunaisena. Kuukautta ennen siltä julkaistiin single Fits you like a glove/When you are borderline, jonka b-puoli ei ole lp:llä.

Kyseessä on taas vain 500:n painos nyt keltaisella vinyylillä. Vielä maaliskuussa 2021 siltä otettiin sinkuksi The boys in the corner/We close the door, jonka b ei myöskään ole lp:llä. Nyt levyjä tehtiin hopeisena 600 kpl.

Vaikken suurempina annoksina tätäkään Lurkers-versiota enää jaksa, niin on tämä sentään kuunneltavaa joskus. Ai niin ja tämän version musiikista vastaavat tasapuolisesti nuo 3 äijänkäppyrää, sanat tekee useimmiten Stride. Ja pitää myös mainita Essolta tammikuussa 2007 ilmestynyt kirja God’s Lonely Men:The Lurkers, jota on kovasti kehuttu.

Englannissa oli myös Lurkers-tribuuttibändi God’s Lonely Men, enempää en tuosta nimestä viitsi mainitakaan, tarpeeksi sekavaa jo muutenkin. Ja Lurkersia on coveroinut moni muukin bändi kuin Die Toten Hosen, se vain on tunnetuin, koska tuo lp myi kultaa. Muita on esim. Blind Pigs (Rubber room), Sortits (Self destruct) ja The Sect (Frankenstein again).

discografia (jälleen ei uusintapainoksia tai muiden maiden versioita):

  • 7”:Shadow/Love story (Beggars Banquet BEG-1) 8/1977
  • 7”:Freak show/Mass media believer (BEG-2) 11/1977
  • 7”:Ain’t got a clue/Ooh ooh I love you (BEG-6), osassa painoksessa flexi The Chaos Bros. 5/1978
  • LP:FULHAM FALLOUT (BEGA-2) 6/1978
  • 7”:I don’t need to tell her/Pills (BEG-9) 7/1978
  • 7”:Just 13/Countdown (BEG-14) 1/1979
  • 7”EP:Out in the dark – Cyanide///Suzie is a floozie – Cyanide (pub version) (BEG-19) 5/1979
  • LP:GOD’S LONELY MEN (BEGA-8) 6/1979
  • 7”EP:Shadow – Love story///Freak show – Mass media believer (BACK 1) 8/1979
  • 7”EP:I don’t need to tell her – Pills///Just 13 – Countdown (BACK 3) 8/1979
  • 7”:New guitar in town/Little ole wine drinker me (BEG-28) 11/1979
  • LP:THE BIGGEST HIT – LAST WILL AND TESTAMENT (BOPA-2) 12/1980
  • 7”:This dirty town/Wolf at the door (Clay 12) 5/1982
  • 7”:Drag you out/Heroin (it’s all over) (Clay 17), myös kuvasinglenä (Clay 17P) 10/1982
  • 7”:Frankenstein again/One mans meat (Clay 21) 2/1983
  • 12”EP:FINAL VINYL (Clay PLATE-7) 3/1984
  • Let’s dance now – In the midnight hour///By the heart – Frankenstein again – Shut out the light
  • 7”:Let’s dance now/In the midnight hour (Clay 32) 4/1984
  • 7”:Don’t ask me/- (Totenkopf TOT 76) 1988, promo
  • LP:WILD TIMES AGAIN (Weserlabel EFA 2433/Totenkopf TOT 77) 1988
  • mini-LP:KING OF THE MOUNTAIN (LINK MLP 087) 6/1989
  • LP:LIVE AND LOUD! (LINK LP 103) 11/1989
  • LP:THIS DIRTY TOWN (Clay 104) 1989
  • LP:POWERJIVE (Released Emotions REM 008) 11/1990 CD:REM 008CD 3/1991
  • CD:LIVE IN BERLIN (Released Emotions REM015CD) 3/1991
  • CD:GREATEST HITS LIVE (Street Link STRCD 009) 10/1992
  • CD:TOTALLY LURKERED (Dojo DOJOCD 74) 11/1992
  • LP&CD:NONSTOP NITROPOP (Weserlabel WLO 24602) 1992
  • CD:RIPPED’N TORN (STEP ONE STEPCD 075)1995
  • CD:POWERJIVE/KING OF THE MOUNTAIN (Anagram CDPUNK 69) 11/1995
  • CD:TAKE ME BACK TO BABYLON (Receiver RRCD 243) 12/1997
  • CD:THE BEGGARS BANQUET SINGLES COLLECTION (Anagram CDPUNK 94) 1998
  • CD:AIN’T GOT A CLUE (Harry May MAYOCD 114) 6/1999
  • 7”:Go ahead punk, make my day/Lucky John (Empty Records MT-481)11/1999
  • CD:THE BBC PUNK SESSIONS (Captain Oi! AHOYCD 137) 2000
  • CD:WILD TIMES AGAIN/NONSTOP NITROPOP (Captain Oi! AHOYCD 178) 2001
  • CD:ON HEAT (Ataque Frontal AFCD011) 2002
  • CD:COMPLETE PUNK SINGLES COLLECTION (Captain Oi! AHOYCD 188) 6/2002
  • CD:26 YEARS (Captain Oi! AHOYCD 229) 8/2003
  • CD:LURKIN’ ABOOT (Bassick Productions BPCD 01) 2004
  • CD:LIVE FREAK SHOW (Kotumba Records K105) 2004
  • LP:FRIED BRAINS (North Records, ei numeroa) 2008, CD:Captain Oi! AHOYCD 301 2008
  • 5CD:5 ALBUMS (Beggars Banquet BBQCD 2114) 7/2017, sisältää levyt Fulham Fallout ja God’s Lonely Men, kolmas CD on singlejä ja demoja, neljännellä on BBC:n radiosessiot ja viides on Stride & Plainin levy New guitars in town + siltä puuttuva singlebiisi Jimmy Brown

kokoelmilla:

  • Be my prisoner LP:llä STREETS (Beggars Banquet BEGA-1) 1977
  • I wanna be your boyfriend 2CD:llä TODOS SOMOS RAMONES (Rockaway Records RWY 004) 2005
  • DVD:t 
  • BOLLURKS THE EUROPEAN TOUR (Cherry Red Films (CRDVD54) 2004, dokumentti Euroopan kiertueelta 1996
  • THE LURKERS BY THE THROAT (Redtick Films, ei numeroa) 2018
  • Esson, Striden ja Mooren (ja Danie Coxin 2017 eteenpäin) versio:
  • CD:GLM:CHEMICAL LANDSLIDE (Unlatched Records UL001) 10/2012
  • CD:LURKERS GLM:THE FUTURE’S CALLING (Unlatched Records UL002) 2016, LP:Drumming Monkey Records DRUM 25-2

THE LURKERS

  • 7”EP:HIGH VELOCITY EP (Human Punk HP002/Damaged Goods DAMGOOD491) 11/2017
  • High velocity///White noise and feedback – One butterfly
  • 7”:Electrical guitar/That was Julia (Damaged Goods DAMGOOD497) 1/2019
  • 7”:Fits you like a glove/When you are borderline (Damaged Goods DAMGOOD539) 9/2020
  • CD:SEX CRAZY (Damaged Goods DAMGOOD541CD) 10/2020, LP:DAMGOOD541LP
  • 7”:The boys in the corner/We close the door (Damaged Goods DAMGOOD551) 3/2021

-V.Vahtera

spot_img