Avain: Gramex

Gramex puolustaa yksityisen kopioinnin hyvitystä

Yksityisen kopioinnin hyvityksen leikkaus tuhoaisi kulttuuria ympäri Suomen. Gramex ja Luovat ry vaativat oikeudenmukaista ratkaisua osana laajaa kampanjaa.

Vuoden Musiikkioivallus -palkinto taas syksyllä jaossa

Syyskuussa jaetaan jälleen Vuoden Musiikkioivallus -palkinto, joka kunnioittaa suomalaista audiovisuaalista tuotantoa fiksun musiikin käytön ansiosta.

Vuosikatsaus 2023: Gramex jakoi korvauksia musiikkialalle

Gramex maksoi viime vuonna musiikin käytöstä 21,5 miljoonaa euroa. Suurimmat tulot tulivat taustamusiikista ja mediakäytöstä.

Last Christmas nousi takaisin joulun soitetuimmaksi

Joulun 2021 soitetuin kappale kaupallisilla radiokanavilla oli jälleen Wham! -yhtyeen Last Christmas. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin joulutilasto listaa marras-joulukuun ajalta kaupallisten radioiden kymmenen soitetuinta joululaulua.

Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry: Vuoden Musiikkioivallus -palkinto nostaa esiin musiikin ja liikkuvan kuvan ainutlaatuisen liiton

Musiikin tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto jakavat 31.8.2022 järjestettävässä audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa uuden tunnustuspalkinnon ”Vuoden Musiikkioivallus”.
spot_img

Suositut

Viikon Kovin Biisi: VKB 24/25

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Harry Harrison : Dreaming in Yellow – the Story of the DiY Sound System (2022 Velocity Press)

Dreaming in Yellow kronikoi laajasti brittiläisen freeparty-kulttuurin kulta-ajoista ja niihin johtaneista ilmöistä yhden skenen pioneeri sound systemin näkökulmasta.

TAPANI BAGGE: Havana Black Ukkoskansan Soturit (Docendo 2025)

Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset "maanläheisemmät" touhut kiinnostavammat enemmän.

Viikon Kovin Biisi: VKB 23/25

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Dogjaw iskee takaisin tuplasinglellä – pureutumista luokkaeroihin ja sisäiseen kaaokseen

Helsinkiläinen hevipunk-yhtye Dogjaw tekee paluun uudella, kaksiteräisellä julkaisullaan, "Yhteiskunnan...