Viime vuonna ilmestyi vastaava teos Hurriganesista ja varsin mielenkiintoinen sekin oli. Tämä on sitten vieläkin kiinnostavampi teos, koska Hanoin uraa tuli seurattua ekasta sinkusta ja Soundin Homo-Makkonen-otsikosta (1/1981) lähtien. Lehtileikkeitäkin on sen verran, että nämä suomalaiset, suurimmaksi osaksi tyhjänpäiväiset, mitä tässäkin on mainittu, ovat aika tuttuja.
Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.
Nyt sitten ilmestyi tällainen 500 kappaleen painos iankaikkisen kuluneista punkklassikoista. Omia uusia biisejä ei kuulemma ole. Ainoa, mikä tässä ei ole kulunut, on Eaterin oma eka single Outside View, koska Eater ei ollut mikään punkin ykkösnimi 70-luvulla. Mutta tässä on esim. singlenäkin tullut Buzzcocksin Breakout, Clashin White Riot ja Pistolsin God Save The Queen.
Josh Brolin, näyttelijä joka tuli tietoisuuteeni 80-luvulla Goonies-elokuvasta ja kiusasi Avengerseja Thanoksena sekä teki kovia rooleja elokuvissa No Country For Old Men, Inherent Vice ja Dune, on nyt vuorostaan kirjoittanut muistelmateoksensa.
