Viime vuonna ilmestyi vastaava teos Hurriganesista ja varsin mielenkiintoinen sekin oli. Tämä on sitten vieläkin kiinnostavampi teos, koska Hanoin uraa tuli seurattua ekasta sinkusta ja Soundin Homo-Makkonen-otsikosta (1/1981) lähtien. Lehtileikkeitäkin on sen verran, että nämä suomalaiset, suurimmaksi osaksi tyhjänpäiväiset, mitä tässäkin on mainittu, ovat aika tuttuja.
Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.
Suomalainen jazz-bändi Uusi Aika luo uudella levyllään hybridin missä aasialaisen minimalismi ja intialaiset ragat yhdistyvät suomalaiseen spirituaaliseen jazziin.
Ilo kokea tänä vuonna jo toinen ep kotimaisen lahjakkaan Omnitronin tuottamana. Tällä kertaa Reginaldin Platypus Trax julkaisi elektrolla tankin täyttäneen audio-ajoneuvon.
