Viime vuonna ilmestyi vastaava teos Hurriganesista ja varsin mielenkiintoinen sekin oli. Tämä on sitten vieläkin kiinnostavampi teos, koska Hanoin uraa tuli seurattua ekasta sinkusta ja Soundin Homo-Makkonen-otsikosta (1/1981) lähtien. Lehtileikkeitäkin on sen verran, että nämä suomalaiset, suurimmaksi osaksi tyhjänpäiväiset, mitä tässäkin on mainittu, ovat aika tuttuja.
Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.
Näin tämän bändin pari vuotta sitten Suomenlinnassa (oli muuten kallis baari). Kaikki soittavat/soittivat myös Blueinthefacessa ja basisti Kimmo on No Ei!n laulaja. Tässähän on biisejä pitkältä aikaväliltä (2022-25) ja tiedotteen mukaan kaikki yhtä lukuunottamatta ovat jo diginä julkaistukin.
Kun tuli perjantaina suht selväkin oltua, niin höpistään lyhyesti jotain. Ihan alusta ei jaksanut, kun tiesi, että siellä on sellainen hyvien bändien putki edessä myöhemmin. Se alkoi Jalla Jallasta, joka ei petä. Uusia biisejä olisi kyllä kiva kuulla, kun laulaja-Harri sanoi sellasia olevan, tai oikeammin kuulemma julkaisemattomia. Kyllähän näitäkin on mukava kuulla, kun ei bändiä niin usein tule luonnollisesti nähtyä, kuin vaikka 90-luvulla.