Avain: historia

The Protex -bändikatsaus

Protex on näitä alkuajan punkbändejä Pohjois-Irlannin Belfastista ja perustettiin vuonna 1978.

The Boys -yhtyeen tarina

Boysin tarinan alkujuuret ovat vuodessa 1971, jolloin Lontoossa perustettiin New York Dolls -tyylinen rock'n'roll- ja poseerausbändi Hollywood Brats. Yhtyeen nimi oli aluksi Queen, mutta tietystä syystä tämä muutettiin.

Tyhjät Patterit -bändikatsaus

Tyhjät Patterit oli luultavasti ainoa vammalalainen punkyhtye 70- ja 80-luvuilla. Se perustettiin siis joskus 70-luvun lopulla ja soitti suurimman osan olemassaolostaan samassa kokoonpanossa; Esa Ijäs (laulu & kitara), veljensä Ari (basso) ja Martti Jalonen (rummut).

Loimaan bändisukupuun monipuoliset versot

Loimaasta tulee ensimmäisenä mieleen lottovoittajat sekä Suomen maatalousmuseo Sarka. Jukka Junttilan kokoama Loimaan bändisukupuu paljastaa, että tämä noin 16 000 asukkaan maaseutukaupunki on myös ollut monipuolisen musiikin kehto.

Chelsea -bändikatsaus

Chelsea tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että se oli Billy Idolin ensimmäinen bändi. Yhtyeen pitkää uraa on myös leimanneet jatkuvat miehistönvaihdokset ja onhan Chelsean ensimmäinen single "Right to work" punk-klassikko.
spot_img

Suositut

Pet Electric 18.10.25, Pethaus, Tampere

Analoginen sähkömusiikki elää ja voi hyvin Tampereella. Huntu, Pahat...

Dharma Guns painaa kaasun pohjaan – uusi albumi ja brittikiertue keväällä 2026

Rockyhtye Dharma Guns palaa julkaisukantaan energisellä ja tymäkällä uudella...

Viikon Kovin Biisi: VKB 36/25

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Olari Annihilation Fest 14.–15.11.2025 – Kovvoo ajua koko viikonloppu!

Espoon Olariin saapuu marraskuussa raskaan musiikin ystäville odotettu tapahtuma,...

PÄÄ KII: Hyvästi masentava maapallo (Blast Of Silence BLAST 0666) LP 2025

Jee. Tämähän on äänitetty jo 2021, mutta eräiden asioiden takia, jotka kaikki varmaan tietävätkin, levy jäi julkaisematta, vaikka oli ihan valmiinakin kansia myödenkin. Tässä on paljon hienommat kannet, jotka jatkavat edellisten albumien linjalla. Siis vanha puliukko surullisissa toiminnoissa, tällä kertaa kerrostalon katon reunalla. Tämä on myös remasteroitu.