Chelsea -bändikatsaus

Aiheeseen liittyvää

Yhteensä lähes 40 artistia 2022 Kesärauhaan – 10.-12.6. Turun Linnanpuistossa

Kesärauha palaa alkuperäiseen ajankohtaansa kesäkuun toiseen viikonloppuun 10.-12.6.2022. Uutena ja pysyvänä lokaationa toimii jatkossa Turun Linnanpuisto.

Iloinen suomirock-ilta Iloisessa Härässä

Ravintola Iloisessa Härässä Turun Härkämäessä vietettiin lauantaina 20.11. suomirock-iltaa, kun lavalle nousivat progressiivista rockia soittava Nousi sekä illan pääesiintyjänä KARI. Paikalle kannatti tulla ajoissa, sillä ravintolan henkilömäärä oli rajoitettu 50:een.

Tyhjät Patterit -bändikatsaus

Tyhjät Patterit oli luultavasti ainoa vammalalainen punkyhtye 70- ja 80-luvuilla. Se perustettiin siis joskus 70-luvun lopulla ja soitti suurimman osan olemassaolostaan samassa kokoonpanossa; Esa Ijäs (laulu & kitara), veljensä Ari (basso) ja Martti Jalonen (rummut).

Carcass, Kreator ja monia muita kovia Tuskan ohjelmaan

"Tulevan kesän festivaaliohjelma on laadittu nyt kolmeen kertaan ja uskon vakaasti, että se on tässä vuosien varrella hioutunut parhaaseen mahdolliseen muotoonsa. Olen tästä kattauksesta äärimmäisen ylpeä."

Hufvudstadsbladetin vanhat lehtikuvat lahjoitettiin Journalistiselle kuva-arkistolle

KSF Media on lahjoittanut Hufvudstadsbladetin historiallisen lehtikuvakokoelman Museoviraston Kuvakokoelmien Journalistiselle kuva-arkistolle JOKAlle.

Jaa somessa

Chelsea tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että se oli Billy Idolin ensimmäinen bändi. Yhtyeen pitkää uraa on myös leimanneet jatkuvat miehistönvaihdokset ja onhan Chelsean ensimmäinen single ”Right to work” punk-klassikko.

Alku

Lontoon kaupunginosasta nimensä ottanut Chelsea aloitti jo vuonna 1976. Kuulemma homopornoleffoissa näytellyt laulaja Gene October (John Peter O’Hara) perusti bändin yhdessä William Broadin eli Billy Idolin (kitara), Tony Jamesin (basso) ja rumpali John Towen kanssa (2 viimeistä ex-London SS). Bändi ehti tehdä 3-4 keikkaa, joista ensimmäinen LSD-nimellä lokakuussa -76. Tuolla keikalla he soittivat pääasiassa Rolling Stonesin ekan LP:n biisejä.

Omia biisejä alkoi tulla Billyn ja Tonyn toimesta. Tehtiin mm. Your generation ja Ready steady go, mutta ne eivät sopineet Genen laulamiksi ja Chelsea hajosi jo marraskuussa. Sittemmin noista biiseistä tuli hittejä, kun tuo nuo 3 perustivat Generation X:n Steve Andrewsin kanssa (Towe sai tosin kenkää ennen levytyksiä, soittanut myöhemmin mm. Advertsissa, Subway Sectissä ja UK Subsissa).

Vaikeahan se olisi Geneä kuvitella laulamassa noita popbiisejä. Gene oli myös perustamassa legendaarista Roxya, mutta ironisesti eka siellä esiintynyt yhtye oli Generation X.

Right to Work / Loner

Right To Work

No, Gene ei lannistunut, vaan -77 oli kasassa jo uusi Chelsea. Rummuissa Carey Fortune, kitarassa Martin Stacy ja bassossa Bob Jessie. Tämäkään kokoonpano ei kauaa kestänyt vaan kitaraan tuli James Stevenson (ex-Inner City) ja bassoon Henry Daze (Henry Badowski). Nyt homma alkoi sujua ja kesällä -77 ilmestyi ensimmäinen single Right to work/The loner Policen Stewart Copelandin veljen Miles Copelandin Step Forward-yhtiölle. Kyseessä on klassikko ja yhtyeen tunnetuin kappale, vaikka itse en näistä varsin keskitempoisista kappaleista juuri perusta.

A-puolen biisistä Gene on saanut ainoan platinalevynsä, joskin kyseessä on Die Toten Hosenin versio, jossa Gene vierailee. Se löytyy bändin Learning english lesson 1-levyltä, jossa on muidenkin vanhojen punkbändien biisejä vieraiden kera. Suomeksi biisin levytti Manipulaatio nimellä Oikeus työhön vuonna 1994. Seurasi keikkailua mm. Sham 69:n, Lurkersin ja Boysin kanssa. He äänittivät myös ensimmäisen BBC-sessionsa, jossa kuultiin biisit High rise living, No admission, Right to work, Blind date ja Pretty vacant (kyseessä on muuten oma biisi, ei se Sex Pistols).

Chelsea vuonna 1977
Kuva vuodelta 1977 (c) Chelsea

Kokoonpanon basisti vaihtui Simon Vitesseen (Simon Cade Williams) ja sai myös vielä samana vuonna ulos toisen singlensä High rise living/No admission. A-puolen on tehnyt vanha kitaristi Stacy. No joulukuussa tämäkin kokoonpano meni puoliksi, jäljelle jäivät October ja Stevenson ja mukaan tulivat rumpuhin Steve J. Jones (ex-Inner City), bassoon Geoff Myles (ex-Stromtrooper) ja Dave Martin toiseen kitaraan. Badowski liittyi rumpaliksi Wreckless Ericin bändiin, oli mukana Kingissä ja Doomedissa (Damnedin-tyyppien juttuja kummatkin), Mark Perryn Good Missionaresissa ja teki 4 soolosingleä sekä lp:n Life is a grand vuosina -79-1981. Chelsea keikkaili tiiviisti alkuvuoden -78 mm. Marqueella ja Speakeasylla ja Gene esiintyi Derek Jarmanin punkleffa Jubileessa, leffan soundtrackilla on Right to work.

Chelsea on myös mukana Länsi-saksalaisen Wolfgang Buildin kuvaamassa leffassa Punk in London vuodelta -77 (ja Gene vilahtaa myös the Omenissa!). Kesällä -78 tehtiin mainio single Urban kids (sanoittanut Alternative TV:n Mark Perry ja Alex Ferguson)/No flowers, jonka jälkeen Jones (myöh. mm. UK Subs) vaihtui Chris Bashfordiin (ex-Swank, jossa oli myös Lurkers-basisti Nigel Moore). Toinen radiosessio tehtiin John Peelin kanssa ja biisit olivat No flowers, Urban kids, Come on ja I’m on fire.

Seurasi keikkailua mm. Clashin ja Policen kanssa ja Sting vieraili basistina parilla keikalla. Itse asiassa Police oli oli vielä niin tuntematon, että toimi Chelsean lämmittelijänä. Tehtiin myös ensimmäinen USAn itärannikon kiertue ja kesäksi -79 viimeinkin ensimmäinen LP, nimeltään Chelsea. Kyseessä on mainio levy, joka kuitenkin julkaistiin aika myöhään, 2 vuotta ekan singlen jälkeen ja punk oli jo vähän menemässä pois muodista. Vieraana biisinä on Jimmy Cliffin Many rivers to cross ja omia tarttuvia biisejä on levyllä paljon, esim. 12 men, Fools and soldiers ja Free the fighters. Sinkkubiisejä ei ole mukaan otettu. Biisejä on ollut tekemässä jokainen jäsen, yhdessä tai erikseen ja vierailevana kitaristina on Damnedin Brian James. Captain Oin 1998 julkaisemalla cd:llä on bonuksena demot biiseistä Urban kids, All the downs, 12 men ja No escape.

Tehtiin myös Englannin kiertue yhdessä USAlaisen Dickiesin kanssa ja esiinnyttiin Old grey whistle testissä. Kolmas radiosessio sisälsi biisit Fools and soldiers, Don’t get me wrong, Look at the outside ja Trouble is the day. Näistä radiosessioista julkaistiin cd vuonna 2000.

No Escape

Vuosi -80 aloitettiin helmikuussa singlellä No one’s coming outside/What would you do, joka on tietysti erittäin tarttuva -77 single sitä haluaville. Yhtye oli ajan melodisimpia bändejä jonkus Clashin ja Stiff Little Fingersin rinnalla, mutta Genen karu ääni ehkä karkoitti ihmisiä. Ja toki se, että yhtye ei ollut juuri alkuajoista muuttunut muiden ns. kehittyessä. Lisäksi manageri Miles Copeland oli myös Policen manageri, eikä ole vaikeaa arvata kumpaan hän satsasi.

Samassa kuussa julkaistiin USAssa LP:ltä single I’m on fire/Decide. Huhtikuussa tuli jälleen hyvä 7-tuumainen Look at the outside/Don’t get me wrong, jonka jälkeen toukokuussa kyseinen kokoonpano teki viimeisen keikkansa. Stevenson soitti Charlie Harperin (UK Subs) soolosinglellä London barmy army ja liittyi Gen X:ään soittaen sen viimeisessä kokoonpanossa. Hänen kuvansa on Kiss me deadly -LP:n kannessa, mutta levy oli tehty jo ennen kuin hän liittyi uppoavaan laivaan. Hänen soittoaan voi kylläkin kuulla yhtyeen levyillä Live at the Paris theatre ’78 & ’81 (1999) ja Live (2005). Myöhemmin hän soitti mm. Kim Wilden bändissä, Hot Clubissa Glen Matlockin kanssa, Gene Loves Jezebelissä (ei yhteyttä!), Cultissa ja Octoberin soolosinkulla ja palaa vielä tähänkin juttuun. Myles ja Martin perustivat Smartin, jälkimmäinen on soittanut myös Pink Militaryssa.

October ja Bashford jatkoivat sekalaisella miehityksellä ja tältä ajalta on myös USAn kiertue, jolla kuvattiin bändin osuus musaleffaan Urgh! A music war, joka on tullut myöhemmin Teemaltakin. Yhtye esittää biisin I’m on fire, mutta ei ole leffan soundtrackilla. Tuolla kiertueella kokoonpano oli October, Bashford, Nic Austin: kitara, Stephen Corfield:kitara ja Tim Griffin:basso. Usassa julkaistiin myös sinkuista ja LP:n biiseistä koostuva kokoelma No Escape (Englannissa Alternative hits, jossa on erilaiset kannet, koska Englannin narkomaanikantta ei haluttu julkaista) ja vain Englannissa single No escape/Decide, jonka a-puoli on ennenjulkaisematon vanha The Seeds -kappale ja siinä soittaa taas Brian James. Toinen ennenjulkaisematon kokoelmalla on Come on, joka ei nyt kovin ihmeellinen ole. Kokoelma oli tarpeen, koska yhtyeen singlet olivat käyneet harvinaisiksi eikä ensimmäinen LP sisällä singlejä, paitsi jenkeissä tuon I’m on fire/Decide,jonka b-puoli siis julkaistiin tämän yhteydessä Englannissakin.

I’m on firen on myöhemmin levyttänyt Mad Parade CD:lleen God bless America vuonna 2000. Vuoden loppuun mennessä Bashford kyllästyi ja soitti myöhemmin mm. Boysin viimeisessä kokoonpanossa, ensin rumpuja, sitten bassoa. Tilalle tuli Sol Mintz (eli Malcolm Asling). Muu Usan kiertueen kokoonpanosta jatkoi ja tämä ryhmä teki debyyttikeikkansa Lontoon Gossipissa 7.1.1981. Huhtikuussa ilmestyi single Rockin’ horse/Years away, jonka A-puoli on aika tylsä Genen tekemä biisi, B-puolen Genen ja Austinin biisin ollessa paljon tarttuvampi ja Austin sen laulaakin.

Indielistoilla päästiin sijalle 30, ns. oikeille listoille Chelsealla ei koskaan asiaa ollutkaan, mutta varsin arvostettu tämä indielista kylläkin oli. Syksyllä seurasi jälleen uusi kolmen biisin single Freemans/ID parade – How do you know, joka on selvää parannusta edelliseen ja sijoitus listalla 27. Griffin erosi 18.9 eli samana päivänä, jolloin yhtyeellä olisi keikka Fulhamin Greyhoundilla. Kukapa muukaan hänet korvasi keikalla kuin Sting, joka nopeasti opetteli keikkasetin. Vakituiseksi basistiksi tuli Paul Lincoln.

Marraskuussa ilmestyi jälleen Chelsean loistokkuutta singlebändinä korostava Evacuate/New era, Austinin biisejä molemmat. Yhtye tuntui löytäneen paikkansa kärkinimien alapuolella sitkeästi keikkailevana ja tarttuvia hieman Clash-tyylisiä punkralleja soittavana yhtyeenä, jota kuitenkin jatkuvat soittajavaihdokset rasittivat. Nimittäin taas lähti yksi mies, toinen kitaristi Corfield. Nelimiehisenä kierreltiin mm. Black Flagin ja Southern Death Cultin kanssa. Bändi tuntui saavan arvostusta uudemmilta punkbändeiltä, sillä alkuvuodesta keikkailtiin mm. Anti-pastin ja Adictsin (joka ei kylläkään niin uusi ollut) kanssa. Maaliskuussa -82 oli jälleen uuden singlen vuoro, War across the nation B-puolellaan uusi versio High rise livingista. A-puoli hyvä punkbiisi, jossa on mukana Austinin mukana tulleet vahvat taustaköörit. Single nousi peräti kymmenenneksi.

Evacuate

Huhtikuussa ilmestyi vihdoin uusi LP Evacuate, jonka 10 biisiä ovat Tribal songia lukuunottamatta hyviä tai loistavia ja levyä on pidetty bändin kohokohtana ja se sai lehdiltäkin hyvät arvostelut, Chelsea ei nimittäin ollut mikään lehdistön suosikkibändi. Levy nousikin aina sijalle 3. Sinkkubiiseistä mukana ovat tietenkin nimibiisi ja uudet versiot biiseistä How do know ja War across the nation.

Cover upilla laulaa Austin. Puolet biiseistä on hänen yksin tekemiään ja hän onkin kautta aikain yhtyeen vahvin biisintekijä. Tuottaja toimii muillakin Step Forwardin julkaisuilla häärinyt Harry T Murlowski. LP julkaistiin myös USAssa ja Hollannissa. -98 julkaistu CD-versio sisältää 8 bonusbiisiä. Sol Mintz liittyi sitten UK Subsiin ja tilalle tulleen Geoff Sewelliin kanssa So what-kiertue yhdessä Anti-nowhere Leaguen, Defectsien ja Chron Genin kanssa.

Tehtiin myös Amerikan kiertue ja 2 loppuunmyytyä Marqueen keikkaa sekä lokakuussa aivan loistava oi/punk-single Stand out/Last drink. Biisit ovat Austinin ja B-puoli oli jo LP:llä ja sen levytti myös Naked Raygun sinkulleen v. 1990. Mutta sitten ”yllättäen” bändi taas hajosi. Austin perusti yhdessä ex-business kitaristi Steve Kentin kanssa Bandits at 4 o’clockin ja Lincoln liittyi ex-Vice Squad Beki Bondagen Libotageen. Gene teki 2 pitkälti Chelseasta poikkeavaa soolosingleä, jolla toisella soittavat James Stevenson ja Glen Matlock… ja perusti uuden Chelsean.

Alamäki…

Kokoonpanolla October, Sewell, Jon Thurlow:kitara, Young Willy:kitara ja ex-Chron Gen Peter Dimmock: basso yhtye äänitti Picasso-yhtiölle livelevyn Live and well v. 1984, joka ei sisällä yhtään uutta biisiä ja on oikeastaan aivan turha ja hirveä, yhtyeen olisi pitänyt live tehdä ehdottomasti Austinin kaudella. Yhtyeen pitkä taival Step Forwardissa oli siis ohi, lukuunottamatta 1985 ilmestynyttä kokoelmaa Just for the record.

Hyvin pian taas ovet kävivät ja kitaristien tilalle tulivat Phoenix ja Tim Briffa, Sewellin korvasi Geoff Colvill. Nyt alkoi yhtyeen koko 80-luvun kestänyt alamäki. Uutta studiokamaa ilmestyi Communique-yhtiöllä kesällä -85, jolloin tuli single Valium mother/Monica, Monica ja 12-tuumaisella (bändin ainoa) myös Break this town ja vähän myöhemmin LP Original sinners, jolta nuo kaikki löytyvät.

Yhtyeestä on kadonnut kaikki se tarttuvuus ja raivo, jota aiemmat levyt edustivat ja se joka Genen lisäksi laulaa päälauluja ei ole lainkaan Austinin veroinen. Kaikki biisit on merkitty Briffa/Chelsea-nimiin, paitsi Maggie’s men, jossa Chelsean lisäksi tekijänä on vanha Pistols tuottaja Dave Goodman (joka tuotti tämänkin) ja Amazing adventures, jonka ovat tehneet Goodman, Hass ja entinen Eater-laulaja Andy Blade. Tästä levystä ei jäänyt mitään mieleen ja yhtyeen saavuttama arvostus alkoi pikkuhiljaa olla menneen talven lumia.

CD-julkaisun se sai vasta 2016, kun yhtyeen 9 ensimmäistä LP:tä (bonuksineen) julkaistiin 3:na CD:nä kolmella eri boxilla. En suosittele kakkososaa kellekään, koska 80-luvun biisit saisivat monet heittämään ne ikkunasta tai ainakin kiroamaan, että tällainenko tämä bändi oli. Kaksi muuta ovat täyttä asiaa. Kuitenkin levyltä julkaistiin vielä toinen single Shine the light/Believe me vuonna 1986.

My Drug Hell -yhtye
(c) mydrughell.com

Vuoden 1985 suurin tapahtuma Chelsea-leirissä taisi olla Genen vierailu London Weekend Televisionissa yhdessä Meat Loafin ja Jools Hollandin kanssa. Tahtoisin nähdä! Briffa erosi/erotettiin pian ja hän perusti oman My Drug Hell-bändinsä. Tilalle tuli Jonnie Dee ja rumpalin paikan otti Mark Rathbone. 1986 ilmestyi omakustannesingle Give me more, joka on tylsää rockia, B-puolellaan Rollareitten Sympathy for the devil. Jungle julkaisi LP:n Rocks off, jolla on lisää Rollareita, Street Fightin man ja jopa Beatlesia, Revolution n.9. Mairittelevia lausuntoja en ole levystä lukenut ja tätä en omista, eikä väliäkään, mutta jostain syystä se julkaistiin CD:nä Japanissa v.1994.

Sitten tuli muutamia kokoelmia, joista kiinnostavin on Unreleased Stuff (-89), jossa kylläkin on vain yksi julkaisematon biisi, Curfew, muut ovat vaihtoehtoisia versioita yhtyeen vanhoista biiseistä. Se on kylläkin ihan hyvä, varsinkin kun samana vuonna ilmestyi uusi LP, Underwraps, joka on aika masentava. Levyn julkaisi IRS, joka oli vastannut yhtyeen USAn julkaisuista. Taaskin oli kokoonpano täysin uusittu; basistiksi oli palannut Paul Lincoln, rummuissa Jamie Abethell ja kitaraas ex-Menace, Aces steve Tannett, lisäkitaroissa ja koskettimissa Willy Grip.

Levyllä vierailee Earl Kingin Come onissa (ei siis se Chelsean oma) ex-Clash ym. Topper rummuissa ja Policen alkuaikojen kitaristi Henry Padovani. Levyn parhaimmaksi nousee versio Clashin Somebody got murdered, ei Chelsean version takia, vaan koska biisi on Clashinkin yksi parhaista. Yhtye oli mukana Joe Strummerin järkkäämällä Rock against the rich -kiertueella ja unohtui pikkuhiljaa, kunnes hajosi joksikin aikaa kokonaan.

… ja loistokas paluu

Sitten yhtäkkiä joskus vuoden -92 tienoilla Chelsea palasi taas. Released Emotions julkaisi CD:nä yhtyeen Music Machinen keikan vuodelta 1978. Seuraavina kahtena vuotena yhtye teki parhaat levynsä ikinä. Nic Austin oli palannut kitaraan ja uusina Mat Sargent (basso) ja Stuart Soulsby (rummut).

Rob Miller
Rob Miller 1993 (c) Chelsea

Alter Ego julkaisi Alternativen keväällä -93 ja saksalainen Weser puolitoista vuotta myöhemmin sen Saksassa. Austinin myötä yhtyeen hieno melodisuus on palannut ja on kuin kuluneita kymmentä vuotta ei olisi ollutkaan. Levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä ja se otettiinkin varsin hyvin vastaan, kuten myös seuraavan vuoden Traitor’s gate, jonka ainoa heikkous on nimibiisi. Tällä levyllä uutena miehenä on toinen kitaristi Rob Miller. Gene on mukana ainoastaan tuon nimibiisin teossa päävastuu on luojan kiitos Austinilla.

Levyjen biiseistä ainakin suurin osa löytyy Youtubesta ja suosittelen edelliseltä erityisesti nimibiisiä tai vaikka Dream of dreamsia ja tältä esim. Be what you want to be, Guns in paradise, Floating in the dark tai Street of anarchy. Nämä olivat paluuta nopeaan tai keskinopeaan hoilotuspunkkiin ja singlenä julkaistiin lähes HC-nopeudella kulkeva We dare B-puolellaan livet Right to work ja What’s wrong with you. Tuottajana näillä on taas Dave Goodman (1951-2005) ja jälkimmäisellä hauskana yksityiskohtana jaetaan ei-kiitoksia mm. John Lydonille, Stingille, Billy Idolille ja Bob Geldofille!

Kaiken luulisi olleen hyvin, mutta jälleen bändi hajosi ja Gene teki soolo-CD:n Life and struggle Revolverille vuonna -95. Mukana levyllä on (taas) Glen Matlock ja James Stevenson. Sargent liittyi Sham 69:ään 1996 ja soittaa bändin levyllä Direct action:Day 21 vuodelta 2001. Sittemmin hän liittyi uudelleenkoottuun Splodgenessaboundsiin ja Boys-äijien Casino Steelin ja John Plainin The Last Rock’n’roll Bandiin ja Jimmy Purseyn Day 21:een.

Social Chaos

Vuosituhannen loppu ja uuden alku oli yhtyeen kokoelmien ja uusintajulkaisujen aikaa. Tästä Chelsea ilmeisesti katsoi, että oli taas aika palata. Yhtyeen ensimmäisen LP:n kokoonpano palasi USAssa järjestettävää Social Chaos touria varten. Mukana oli muitakin veteraaneja mm. UK Subs ja Vibrators. Martin sairastui kesken kiertueen ja yhtye veti sen loppuun nelimiehisenä. Levy tuolta kiertueelta tuli julki vasta 2002 ja nimekseen se sai Metallic F.O.

Kiertueen jälkeen he keikkailivat harvakseltaan ilman Martinia. Jossain vaiheessa Myleskin vaihtui Buzzcocks-basisti Tony Barberiin, koska Myles asui Usassa ja yhtye oli tekemässä vakavampaa paluuta. Barber oli ollut tilapäinen basisti jo vuodesta -99. Alkuvuodesta 2005 ilmestyi tuplakokoelma Urban kids, jossa oli myös Genen soolomateriaalia.

Myöhemmin samana vuonna Captain Oi julkaisi yhtyeen uuden pitkäsoiton Faster, cheaper and better looking. Tuottajina Stevenson ja Bashford. Levy alkaa lupaavasti biisillä Livin’ in the urban UK, jonka ainoa huono puoli on pitkä kesto. Mukana on myös yllättäen Alarmin 45rpm (hieno biisi), joka selittynee sillä, että Alarmin tehtyä paluun oli Stevenson yhtyeessä enemmän tai vähemmän vakituisena jäsenenä. Alarmin nimi biisille tosin oli Poppyfields. 45rpm julkaistiin myös singlenä, B-puolella Lower Class Brats-yhtye.

Levyllä on paljon hyviä biisejä, mm. And I love you, We don’t want it ja Ritalin kid, mutta kokonaisuudessaan se ei nouse parin aiemman tasolle. Kyllä Austin on yhtyeen historian paras biisintekijä, täytyy taas todeta. Tässä pääasiassa Bashford välillä apunaan Stevenson ja/tai October. Levy julkaistiin myös USAssa pari vuotta myöhemmin TKO:n toimesta samoihin aikoihin levyltä poimitun singlen Sod the war kanssa. Singlen B-puolella on USAversiosta bonuksena löytyvät Mr Ferry’s son ja alkujaan Iggy Popin Home. MrFerry’s son on levyn kovimpia biisejä ja sen muuten laulaa Bashford. Biisi kertoo Roxy Musicin Bryan Ferryn pojasta Otiksesta, joka kannattaa ketunmetsästystä ym. roskaa.

Tuota, jossain vaiheessa Gene meni Brightoniin töihin jätehuoltoon ja yhtye jatkoi siinä ohessa, esim. 2009 lämmiteltiin Stiff Little Fingersiä Englannin kiertueella ja valmisteltiin uutta materiaalia. 2011 kokoonpanoksi tuli, öh, Austin, Sargent, Stevenson ja Lee Morrell (rummut) ja tietty Gene. Tästä alkoi taas hieman aktiivisempi kausi. Huhtikuussa 2015 ilmestyi uusi pitkäsoitto Saturday night Sunday morning, jota en omista, mutta olen kyllä kuullut biisejä ja se on vähän samaa kuin tuo 10v. sitten tullut ja sen voi kyllä kuunnella vaikka Youtubesta jos haluaa. Tätä seurasi Urban UK-kiertue. Seuraavana vuonna ilmestyi sitten tuo Anthology 1-3, joista siis suosittelen ensimmäistä ja viimeistä.

Aika nopeasti julkaistiin myös uusi levy, lokakuussa 2017 oli ulkona Mission Impossible, josta voisi taas sanoa samaa kuin parista edellisestäkin, hyviä punkralleja joukossaan heikompaa tavaraa. Lehdistö kuulemma ylisti levyä heidän parhaakseen (taas). Euroopan kiertue tehtiin ja sen jälkeen Stevenson ja Morell lähtivät. Stevenson jäi vierailevaksi tähdeksi ja keskittyi Alarmiin ja häntä ei korvattu, rumpuihin tuli Steve Grainger.

Chelsea-yhtyeen albumi Meanwhile Gardens

Yhtye keikkaili ympäri Englantia ja Eurooppaa ja alkoi taas suunnitella uutta levyä. Sen teko aloitettiin 2020. Levy Meanwhile gardens ilmestyi seuraavana keväänä ja tätä olenkin kuunnellut hieman enemmän kuin kahta edellistä, sillä levyllä on monia vanhaan malliin tarttuvia biisejä, kuten Austinin laulama Why aren’t we there, Shine the light (luultavasti eri biisi kuin Original sinnersin samanniminen, en jaksa kyseistä paskalevyä kaivaa edes esiin) ja levyn nimibiisi. Vierailevina tähtinä on vanhoja Chelsea-muusikoita: Stevenson, Martin Stacy, Bob Jessie ja Rob Miller.

Discografia (pääasiassa ei uusintapainoksia):

  • 7″:Right to work/The loner (Step Forward SF-2) 6/1977
  • 7″:High rise living/No admission (SF-5) 12/1977
  • 7″:Urban kids/No flowers (SF-8) 8/1978
  • LP:CHELSEA (SFLP-2) 6/1979
  • 7″:No one’s coming outside/What would you do? (SF-14) 2/1980
  • 7″:I’m on fire/Decide (IRS IR-9004) 2/1980, USA
  • 7″:Look at the outside/Don’t get me wrong (SF-15) 4/1980
  • 7″:No escape/Decide (SF-16) 7/1980
  • LP:NO ESCAPE (IRS IR-70010) 9/1980, USA
  • LP:ALTERNATIVE HITS (SFLP-5) 10/1980
  • 7″:Rockin’ horse/Years away (SF-17) 4/1981
  • 7:Freemans/I.D. parade – How do you know (SF-18) 8/1981
  • 7″Evacuate/New era (SF-20) 11/1981
  • 7″War across the nation/High rise living (SF-21) 3/1982
  • LP:EVACUATE (SFLP-7) 4/1982
  • cass.:LIVE AT MARQUEE & NORWICH (Chaos Cassettes LIVE-005) 7/1982, painos 3000 kpl
  • 7″:Stand out/Last drink (SF-22) 10/1982
  • LP:LIVE AND WELL (Picasso PIK-003) 1984
  • video:LIVE AT THE BIERKELLER (Jettisoundz JE 119) 1984
  • LP:JUST FOR THE RECORD (SFLP-10) 5/1985
  • 7″:Valium mother/Monica Monica (Communique LITTLE-1) 6/1985
  • 12-tuumaisella myös Break this town (LITTLE 1T) 6/1985
  • LP:ORIGINAL SINNERS (Communique LARGE-1) 8/1985
  • 7″:Shine the light/Believe me (Communique) 3/1986
  • 7″:Give me more/Sympathy for the devil (Chelsea CH 001) 1986
  • LP:ROCKS OFF (Jungle Records FREUD 14) 11/1986
  • LP:BACKTRAX (Illegal ILP 024) 9/1988
  • LP:UNRELEASED STUFF (Clay CLAY-101) 8/1989
  • LP:UNDERWRAPS (IRS EIRSA-10119) 6/1989
  • LP:ULTRA PROPHETS (IRS EIRSA-1012) 6/1989
  • CD:LIVE AT THE MUSIC MACHINE 1978 (RELEASED EMOTIONS REM 016CD) 3/1992
  • CD:THE ALTERNATIVE (ALTER EGO ALTGOCD 002) 4/1993
  • CD:TRAITORS GATE (WESER LABEL WL 2480-2) 8/1994
  • 7″:We dare/What’s wrong with you (live) – Right to work (live) (Weser label WL 23827) 4/1995
  • CD:FOOLS AND SOLDIERS (Receiver RRCD 242) 1997
  • CD:PUNK SINGLES COLLECTION 1977-1982 (Captain Oi AHOY 098) 12/1998
  • CD:PUNK ROCK RARITIES (Captain Oi AHOYCD 106) 1999
  • CD:BBC PUNK SESSIONS (Captain Oi AHOYCD 159) 2000
  • CD:METALLIC F.O. (live) (Captain Oi AHOY 9224) 5/2002
  • 2CD:URBAN KIDS:A PUNK COLLECTION (Castle Music CMEDD 1027) 1/2005
  • CD:LIVE AND LOUD (Harry May MAYOCD 558) 5/2005
  • CD:FASTER, CHEAPER AND BETTER LOOKING (Captain Oi AHOY CD 259) 2005
  • 7″:45 rpm/b-puolella Lower Class Brats (TKO-ROUND 154) 2006, USA
  • 7″:Sod the war/Mr Ferry’s son – Home (TKO 163) 2007
  • LP:SATURDAY NIGHT SUNDAY MORNING (Let Them Eat Vinyl (LETV388LP) 2015,CD:Westworld WW0023CD 2015
  • 2LP:RIGHT TO WORK – THE SINGLES (LET THE EAT VINYL LETV223LP) 2015; CD:WESTWORLD WW0031CD 2015
  • CD:LOOKS RIGHT THE CHELSEA SAMPLER (Westworld WW0030CD) 2016
  • 3CD:ANTHOLOGY ONE (Westworld WW0026CD) 2016
  • 3CD:”” 2 (Westworld WW0027CD) 2016
  • 3CD:”” 3 (WW0028CD) 2016
  • LP:MISSION IMPOSSIBLE (Let Them Eat Vinyl LETV297LP) 2017; CD:Westworld WW0032CD 2017
  • 2LP:IN SESSION (Let Them Eat Vinyl LETV421LP) 2017,CD:Westworld WW0062CDD 2017
  • CD:PUNK ROCK SINGLES COLLECTION (Restless Empire CULT 23) 2020
  • CD:MEANWHILE GARDENS (Westworld WW0113CDD) 2021

Uusintapainoksista löytyy lukuisia bonusbiisejä, kokoelmilla ei mitään erikoista ole, paitsi jotain liveversioita.

– V. Vahtera

spot_img