Kaseva oli omituinen yhtye. Jo yhtyeen nimi oli outo, vaikka on tullut jo ajat sitten varmaan kaikkien tietoon, että se tarkoittaa mm. kätevää. Kirjan alanimi Jykeen kiven lämpö sitten taas on pätkä yhtyeen Kevät-biisistä. Sinänsä yhtyeessä ei ollut (tai onhan se vieläkin olemassa eri miehityksellä) mitään outoa, mutta laulut olivat käsittämättömän upeasti laulettuja usein herkkiä poplauluja tai balladeja ja itselle ei ainakaan tule 70-luvulta mieleen vertailukohtaa Suomessa.
Virolainen HAPE julkaisee toisen eepeensä viime vuotisen debyyttinsä Night Life jälkeen suomalaisella EABE-levymerkillä. Nyt hänen elekotrossaan on sävyjä 70-luvun progesta ja synteetisaattori-musiikista.