Aivan sattumalta somesta osui silmään ilmoitus tästä keikasta. Memoiraa olin hiljattain muutaman biisin verran kuunnellut ja liputkin maksoivat vain kympin, joten perjantai-iltana suunta oli Turun Nirvanaan.
Vuosi sitten keväällä Seven Spires kiersi Eurooppaa Dragonforcen lämppärinä, mutta kiertue ei yltänyt edes Ruotsiin, saati Suomeen. Lähimmät keikat olivat Kööpenhaminassa ja Hampurissa, joista Köpis myi nopeasti loppuun. Oletan, että sinne menivät myös bändien ruotsalaiset fanit. En siis voinut olla tarttumatta tilaisuuteen, kun Seven Spires ilmoitti lähtevänsä Eurooppaan islantilaisen viikinkimetallibändi Skálmöldin lämppärinä ja lähin keikka olisi näin turkulaisen fanin näkökulmasta mukavasti Tukholmassa.
Oli varmaan talven kamalin ilma, kylmä ei ollut, mutta vettä oli tullut taukoamatta koko päivän ja kadut olivat täynnä isoja lammikoita. Onneksi Logomon eteen menee suoraan linja-auto eikä tarvinnut liukastella kuin mäki alas. Kalliiseen kaljaan oli varauduttu, mutta kyllä se kymppi silti tuntui, kun juuri oli tullut oltua Irish Pubissa, missä iso olut on 3,50.
Cockney Rejects kuulemma tekee viimeistä kiertuettaan ja tuli sitten parille keikalle tännekin. Vaikealta tuntuu uskoa, että bändi tähän lopettaisi, sen verran hyväkuntoiselta bändi vaikutti. Toisaalta Tienhaaran Marko muistutti, että ainakaan veljespari Jeff (tai Stinky Turner) ja Mick Geggus ole kai edes kuuttakymmentä, mikä on aika outoa, kun bändi aloitti jo 1978.
Wimme ja Tapani Rinne levyttivät uuden seikkailu-albumin jazzin, ambientin, etnon ja joikujen ääniaalloilla. Toismaallista shamanismia ja ikiaikaista viisausperinnettä kaipaaville pakko-hankinta.
Vuosi 2025 on Suomessa ollut miestaiteilijoiden elämänkertojen laatuaikaa, Samuli Putron ja Tunna Milonoffin teosten jälkeen otin ensimmäistä kertaa elämässäni vastaan äänikirja-kokemuksen, koska Samaen ääni on niin miellyttävä. Samaen lukiessa ääneen oman elämänsä kuvausta, lauseet tuntuvat hyvin painavilta ja kokemukset tulevat kuulijan iholle.
