Voiko tästä sanoa, että onpas hauskaa? Osittain voi. Voi myös sanoa, että onpas kamalaa, mutta en tiedä kumpi? Uskovaisten suhtautuminen asiaan vai itse satanismi tai saatanan palvonta. Ihmisten kiihkous on vienyt ihmisiltä hengen tai ainakin maineen ja työt jo noitavainoajoilta asti ja tässäkin tuolta USAsta pari esimerkkiä on aiheesta.
Kyllä se nyt niin vaan on, että suurin piirtein jokainen minun ikäluokastani ja nuoremmista ja vanhemmistakin on Suosikkia lukenut. Joskus löysin roskiksesta 60-luvun lopun ja 70-luvun alun hyväkuntoisia Suosikkeja ja nyt vähän harmittaa, että tuli ne vietyä antikvaarioon. Taisin olla siinä 10 v. ja vaikka Suosikki tuli kotiin, niin sitä osittain inhosi, eikä noin vanhoille numeroille ollut sitäkään vertaa käyttöä. Väärin, etenkin tämän kirjan perusteella ne vanhat numerot vasta loistavia (sanan voi käsittää miten haluaa) olivatkin keksittyine juttuineen ja mitä siellä nyt sitten olikaan.
Puerto Anuksen jatko-osa, jossa mennään vieläkin sekopäisemmille maisemille. Kuitenkin, kuten melkein lähes aina Vuorisen kirjoissa, tässäkin on seassa tiedon jyväsiä. Tällä kertaa saamme tietopankin Salvador Dalista. Herra Dali on tässä mennyt mäyräkoiran ruumiiseen ja antaa sieltä käsin telepaattisia viestejä pääosassa olevalle Tapsa Mäkilälle. Andalusialainen koirahan oli Dalin ja Luis Bunuelin varsin omituinen 16 minuuttia kestävä mykkäelokuva vuodelta 1929. Sen pääosan esittäjät tappoivat myöhemmin itsensä.
Joo tuota, olen lukenut ainakin yhden Black Sabbath -kirjan, pari Ozzy-kirjaa ja Iommin muistelmat. Mietin, kannattaako tätä nyt sitten lukea. Ei onneksi ollut muutakaan sopivasti luettavilla, niin mikäpäs siinä. Onneksi siksi, että tämähän oli ihan pirun hauska. Arvostelut eivät ole olleet kovin kehuvia, ennemminkin vähän siihen suuntaan, että kyllähän tuon nyt lukaisee. No, onhan se niinkin, eikä tässä nyt edes minulle niin kauheasti mitään uutta ja kiinnostavaa ollut, mutta ei sitä aina tarvitsekaan.
Tämä siis tuli jo viime vuonna, mutta oli sen verran pitkät jonot, että sain vasta nyt kirjan käsiini. Onpa kyllä aika eri meno kuin tuossa Kaseva-kirjassa! Moisia ryyppytarinoita en ole lukenut edes Bukowskilta tai minkään punkbändin elokerroista. Kasevaan yhdistävänä tekijänä voi ainoastaan pitää sitä, että kummankin yhtyeen sisältä ja lähipiiristä on kuollut paljon porukkaa. Miksi Kaseva? No luin sen viimeksi tätä ennen!
Saattohoito79 on ehtinyt kolmanteen täyspitkäänsä. Niiden lisäksi on ilmestynyt single. Eihän tässä paljon mikään ole muuttunut edellisen levyn (2023) ja tämän välillä. Tai jos on, ei sitä helpolla huomaa. Ei ole varmaan tarkoituskaan. Kokoonpanokin on pysynyt samana. Siihen ekaan (2021) on sen verran eroa, että biisit ovat nykyään parempia, vaikka samalla tyylillä mennäänkin.
