Tämän kirjan ohessa kuuntelin ja katselin vanhoja Tigersin, Cavanin jne. keikkoja, koska ajattelin, että olisiko aika kullannut muistot. Ei ollut, etenkin nuo kaksi olivat sellaista sontaa, etten muistanutkaan niitä niin kamaliksi. Mutta näköjään silloin täällä läpi meni (muualla oikein ei). Mutta tämä tuli varmaan jo selväksi. Selailin myös joulun aikaan mutsin luona vanhoja Suosikkeja (Soundit muistan jo ulkoa!) ja se oli kyllä sitten jo kivempaa nostalgiaa. Pitää varmaan ottaa lehdet joskus lähempään tarkasteluun, vaikka jutut aika tyhjänpäiväisiä muistaakseni olivatkin.
On varmaan kolmas Ozzy-kirja, joka tuli luettua. Black Sabbathista ainakin yksi ja Iommin ja viimeksi Geezerin muistelmatkin. Wardista sellaista ei taida olla tehtykään. Tämän lukemiseen oli parikin syytä. Etenkin se, että Ozzy ja Black Sabbath tekivät viimeiset keikkansa (tai ainakin ensin mainittu) heinäkuun 2025 alussa ja tässä Ozzy kirjoittaa vielä keikan jälkeisestä ajastakin, eli aika loppuun asti tässä mennään, koska hän kuoli 22.7.2025. Lisäksi kiinnitti huomiota, että tämän on suomentanut Jarkko Jokelainen. Ei se itse asiaa tietysti muuta, mutta on kiva "sivujuoni".
Itsestään mies tässä kertoo, sehän paistaa läpi. Alussa kaikki naiivius ärsyttikin, kunnes tajusin, että tässähän kerrotaan minustakin. Ollaan suht samanikäisiä. Lähes kaikki osuu kohdalleen; pikkukaupunki, ihastuminen punkkiin jo lapsena, omat bändit jne. Katkollakin oltiin näköjään yhtä kauan (mä olin kyllä vähän muuallakin, mutta joo).
Voiko tästä sanoa, että onpas hauskaa? Osittain voi. Voi myös sanoa, että onpas kamalaa, mutta en tiedä kumpi? Uskovaisten suhtautuminen asiaan vai itse satanismi tai saatanan palvonta. Ihmisten kiihkous on vienyt ihmisiltä hengen tai ainakin maineen ja työt jo noitavainoajoilta asti ja tässäkin tuolta USAsta pari esimerkkiä on aiheesta.
Kyllä se nyt niin vaan on, että suurin piirtein jokainen minun ikäluokastani ja nuoremmista ja vanhemmistakin on Suosikkia lukenut. Joskus löysin roskiksesta 60-luvun lopun ja 70-luvun alun hyväkuntoisia Suosikkeja ja nyt vähän harmittaa, että tuli ne vietyä antikvaarioon. Taisin olla siinä 10 v. ja vaikka Suosikki tuli kotiin, niin sitä osittain inhosi, eikä noin vanhoille numeroille ollut sitäkään vertaa käyttöä. Väärin, etenkin tämän kirjan perusteella ne vanhat numerot vasta loistavia (sanan voi käsittää miten haluaa) olivatkin keksittyine juttuineen ja mitä siellä nyt sitten olikaan.
