Euroviisut ovat olleet itselleni aina melko omituinen kansainvälinen juhla, jossa Suomi saa noll puääng. Toisaalta jääkiekkoa seuraavana ihmisenä jokavuotiset keväällä olevat MM-kisat ovat myös omanlaistaan fiestaa. Eli tavallaan näitä kahta asiaa voi sinänsä rinnastaa ja ehkä sitä kautta jopa voin ymmärtää itselleni vieraita juttuja?
The Hot Rods on tehnyt ekan pitkäsoittonsa ilman 2019 kuollutta solistiaan Barrie Mastersia. Nykyäänhän laulun hoitaa ex-basisti Ian "Dipster" Dean. Ja hyvin hoitaakin. Viime vuonna Hiljaiset Levyt julkaisi yhtyeen singlen, joka on tämän levyn nimibiisi ja yhdessä B-puolen Secret Smilen kanssa biisit ovat parasta Hot Rodsia vuosikymmeniin.
The Members täytti 45 vuotta, vaikka se oikeammin taisi tapahtua jo pari vuotta sitten ja eka levytyskin on vuodelta 1977, mutta koelevythän tästä tulivatkin jo viime vuonna. Niin, vuosien kunniaksi Angloc. julkaisi sinkkuna bändin suurimmat hitit.
Vuosi on 916 ja nuori Ari Halikko joutuu elämänsä kovimpaan paikkaan, kun kahden suvun välinen riita eskaloituu. Tämän seurauksena Hyypiät murhaavat hänen perheensä ja talokin poltetaan. Ari on lähellä päästä hengestään myös, mutta Olaf Idänmatkaaja haluaa pojan itselleen palkkiona avustaan tuhotöissä.