Avain: musiikki

Progressiivisen rockin sydän esittelee genren historiaa 1960-luvulta nykypäivään

Tuukka Hämäläisen musiikkihistoriikki vie lukijan perusteelliselle matkalle progen syövereihin. Teos tarkastelee myös uudemman polven merkitystä genren aseman säilyttäjänä.

Kimuralli kokoaa lapsia ja nuoria kirkkomusiikin äärelle Espoossa

Lasten ja nuorten kirkkomusiikkifestivaali KIMURALLI kokoaa laulavia ja soittavia lapsia ja nuoria yhdessä musisoimaan kirkkomusiikin parissa pitkin vuotta 2022.

Lisää Liksaa Hoitsuille! -kappale ottaa kantaa hoitajien tilanteeseen

Lisää Liksaa Hoitsuille! julkaistiin sosiaalisen median kanavissa, tavoitteena levittää sanomaa ja kappaletta mahdollisimman laajalti keskustelun synnyttämiseksi.

Ukrainalais-virolainen maailmanmusiikin yhtye Svjata Vatra esiintyy tukikonserteissa Tampereella ja Helsingissä

Konserttien tuotto lahjoitetaan Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon Ukrainan sodan vuoksi kärsivien ihmisten auttamiseksi.

”Kauneutta & Kapinaa” vie striimatut keikat uudelle tasolle

Kauneutta & Kapinaa eli K&K on parannettu tapa nauttia artistikeikoista livenä ja striimatusti.
spot_img

Suositut

Kivipainon Konserttitalo POPUP-tapahtumasarja Turussa

Kivipaino-posse on jo useamman vuoden järkännyt Turussa erilaisissa kiehtovissa paikoissa omaa konemusaan erikoistunutta pop-up festivaaliansa. Tänä syksynä sama toistuu Turun Konserttitalossa 30.10. - 31.12. joka viikonloppuna.

Paluun tehneen Puolikuu-yhtyeen uusi single syntyi yhteistyössä Mariskan kanssa – ”Lemmenkipee jääräpää” ulkona nyt!

Legendaarinen poprock-yhtye Puolikuu on julkaissut uutta musiikkia. Tuore single...

The Record of My Life #72: M.I.A. – Arular

Tämän Record of My Lifen kirjottaja on zineläinen Sivi, jolle tämä tehtävä aiheutti pienoista päänkivistystä eikä sopivaa levyä meinannut löytyä. Tai oikeastaan niitä tuntui olevan ihan liikaa, eikä mikään tuntunut oikealta valinnalta.

Okra Playgroundin uusi single Loru on väkevä kuvaus ihmisistä erilaisten olosuhteiden äärellä

Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.