Tiedättehän ne albumit, joita ei tarvitse edes laittaa soimaan ja silti se musiikki soi alitajunnassa ja lyriikat tulee vahvasti ajatuksiin, koska olet kuunnellut levyä niin paljon oikeassa herkkyyskaudessa ja ajassa?
Minulle Nine Inch Nailsin The Downward Spiral on juuri sellainen. Harvemmin sitä enää kuuntelen, mutta levyn kansikuva ja tunnelmat palaavat mielen looppailuun usein.
Siis olihan CN Suomessa suosittu yhtye, jopa ennen kuin Jimi Sumen täältä Suomesta siihen liittyi. Jotenkin vain tuntuu, että yhtye olisi aikansa vanki, eikä sillä tavalla olisi jäänyt ihmisten mieliin kuin jotkut Duran Duranit ja Human Leaguet, jotka voidaan suurin piirtein samaan musiikilliseen lokeroon laskea. Itse olin kiinnostunut kakarana siksi, että yhtyeessä oli X-ray Spex- ja myöhemmin Eater-jäseniä. Ei se musiikki kyllä sitten ollut lähelläkään kumpaakaan.
