JP Koskisen uutuusdekkari kuljettaa lukijan ihmissuhteiden raadollisuuden maailmaan

Aiheeseen liittyvää

Nemi: Onni onnettomuudessa

Norjalaisen Lise Myhren piirtämän Nemi -sarjakuva-albumin lukeminen pitkän tauon jälkeen on todellakin kuin törmäisi vanhaan hyvään ystävään.

EDDIE & THE HOT RODS: Why Should I Care / A Million Miles Away (Hiljaiset Levyt HIKS-086) 7″ 2023

Eddie & co on tehnyt toisen sinkkunsa Hiljaisille Levyille. A-puoli on loistava, alunperin Pete The Meat & The Boysin biisi, joka on alunperin sen toimesta levytetty jo 1978, mutta julkaistiin vasta kuluvalla vuosituhannella.

TV SMITH: Generation Y (Hiljaiset Levyt HIKI-073) 2022

TV Smith on suomalaisille jo aika tuttu, ainakin tietyissä piireissä. Mieshän on keikkaillut täällä lukemattomia kertoja yksinään tai vaikkapa Punk Lurex OK:n kanssa, jonka kanssa teki myös EP:n.

Ahven-yhtyeen paluu

Toimitustamme lähestyi Ahven-yhtye, joka on tehnyt paluun 2021 noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen kokoonpano ja roolit ovat edelleen samat kuin ensimmäisen tulemisen (1999-2005) aikaan.

Jaa somessa

Arosuon suvun salaisuudet alkavat raottuvat pala palalta. Kahden sukupolven valtataistelu hyvän ja pahan välillä jatkuu.

Salaperäisen Totuuden veljeskunnan perustaneet kaksoset Edvard ja Kondrad saavat sydänkohtauksen samana päivänä, ja veljeksistä Edvard menehtyy. Kondradin poika Lauri epäilee, ettei hänen setänsä kuolema ollut luonnollinen ja palkkaa Kalevi Arosuon ja Juhon selvittämään tapausta. Totuuden veljeskunnassa käydään valtataistelua, johon sekaantuminen osoittautuu nopeasti vaaralliseksi. 

Elokuun viimeinen ehtoollinen julkaistaan 18.8.

Juhon päävamma ei ota parantuakseen ja menneisyyteen sijoittuvat unet piinaavat häntä yhä. Samalla Kalevi Arosuon ja tämän veljen Voiton menneisyys alkaa hiljalleen hahmottua, eikä se näytä kovin mukavalta.

Arosuon suvun arvoitusten ja etsivän työn ristipaineessa Juhon elokuusta muodostuu piinaavan kuuma. Mitä oikein puuhataan Totuuden veljeskunnan kokoussaleissa? Oliko Arosuon veljen kuolema lopulta onnettomuus?

Kirjailija Juha-Pekka Koskisen (s. 1968) kynästä on syntynyt romaaneja, novellikokoelmia sekä lasten ja nuortenkirjoja jo alun kuudettakymmenettä.

Elokuun viimeinen ehtoollinen on kalenterikuukausia seuraavan Murhan vuosi -dekkarisarjan kahdeksas osa.

JP Koskinen: Elokuun viimeinen ehtoollinen (CrimeTime 2022)

Lähde Docendo

spot_img