Niin, Eppu Normaalista en ole erityisemmin koskaan välittänyt, joitakin pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Ne poikkeukset olivat biisit, joissa oli Mikko Saarelan tekstit/sävelet. Hänen poistuttuaan bändistä, eivät hänen tekstinsäkään juuri auttaneet. Saarela siis jatkoi vielä tekstittäjänä ja säveltäjänäkin parilla seuraavalla levyllä. Mutta viimeistään Cocktail Barin aikaan viimeinenkin usko bändiin oli mennyt.
Tässä kirjassa tulee ilmi se, mitä olen aina ihmetellyt Saarelan kohdalla; hän on ollut perustamassa Eppuja ja Freukkareita, muuta suurimman suosion alkaessa tai alettua lähtenyt pois. Sitä siis ovat ihmetelleet jotkut muutkin. Mutta jos tuntuu, että tärkein tuli tehtyä, niin miksi sitä sitten kuluttaa itsensä loppuun jauhamalla samaa kaavaa. Tosin Eput eivät niin tehneetkään, enkä usko, että Saarela olisi heidän myöhempään tyyliinsä soveltunutkaan (olisiko se sellaiseksi mennytkään?). Sekin käy ilmi hänen myöhemmistä kommenteistaan entisestä yhtyeestään. Freukkarit ei koskaan mihinkään muuttunutkaan, joten siihen olisi voinut jo leipääntyäkin. Tällekin bändille hän jatkoi biisintekoa siitä lähdettyään.
Jos ei lasketa hauskaa Mikko Saarelan Siivet -yhtyettä, joka teki yhden singlen, Lili Marleen/Drinker’s Blues vuonna 1980, Saarelan ensimmäinen varsinainen bändi Eppujen jälkeen oli Suomen oloissa varsin erikoinen syntikkamusaa soittanut Organ. Sen hän perusti Seppo Parkkisen ja Pekka Tolosen kanssa 1981. Heillä oli jo yhtye Argon, joka oli julkaissut sinkun ja LP:n. Ensimmäinen single tehtiin kuitenkin nimellä Mikko Saarela kesällä 1981. Se oli Kärpästen juhlat, jonka väitettiin nousseen singlelistan neljänneksi. En kyllä tiedä, mistä listasta on kyse, koska netistä löytyvällä virallisella listauksella sija on vain 26 ja Organia ei miltään listalta löydy. No, listojahan on monenlaisia. B-puolella oli Virtasen Robotti. Organ oli kyllä todella omaa luokkaansa sen aikaisessa Suomessa.
Jaa, tässä keskityn näköjään Saarelan bändeihin. Mainittakoon nyt kuitenkin, että ohessa hän myös opiskeli biologiksi, tarkemmin iktyologiksi. Hänen teksteissään kyllä tulevatkin esiin luonnonsuojeluasiat ehkäpä hieman Göstamaisestikin sanottuna. Organ hajosi jo 1982 kahden singlen ja LP:n Nekrofiilis jälkeen. Näillä oli mukana jo neljäs mieskin, tätä nykyä ainoa elossa oleva yhtyeen jäsen Tapani Lahtinen.
Vai teki Saarela tekstejä Martizille, Kaija Kokkolalle ja Riki Sorsallekin? Ihan uutta, nuo kaksi jälkimmäistä lähinnä. Monelle varmaan ensinmainittu ei sano mitään, mutta Hietaniemibiitsi oli pikku hitti ja Mikon sanoitus. Kaija Kokkola on tietenkin Kaija Koo, joskin tuolloin hänet tunnettiin vielä omalla nimellään paremmin. Saarelan viimeinen ns. oikea bändi oli 80-luvun lopulla perustettu U-Bayou, josta tulikin sitten hänen pitkäikäisin yhtyeensä, jossa hän soitti keikan vielä omilla 60-vuotisjuhlillaan 2018. Sehän jatkaa tietääkseni vieläkin. Tosin hyvin harvoin keikkailevana, viimeinen levytys on vuodelta 1993. Tästä bändistä en kyllä innostunut ikinä, vaikka mukana oli yksi eniten fanittamani suomalaismuusikko Woude. No Wouden pari omaa biisiä ovat ihan ok, vaikkeivät mitään Woude-yhtyeeseen verrattuna. Ja olen yrittänyt kyllä, ensimmäinen pitkäsoittonsa löytyy (niitä tuli 2).
Kyllä tästä kirjasta ilmi käy, että erittäin pidetty ja avarakatseinen ihminen oli kyseessä. Mies kierteli Afrikkaa keräten paikallista musiikkia, jota esitteli radio-ohjelmissaan ja lehtijutuissaan ja oli mukana ties missä toiminnoissa ja ryhtyi vielä vanhemmalla iällä opettajaksi. Saarela kuoli syöpään 5 päivää ennen kuin olisi täyttänyt 61 tammikuussa 2019. Tuli hieman tippa linssiin tuossa lopussa. Kuuntelin ohessa vähän harvinaisempaa Saarelan tuotantoa, kuten Organia, Mikko Saarelan Siipiä ja noita Martizin biisejä (sen verran kun kestin!), tuota U-Bayoutakin löytyy jonkun verran Youtubesta, jos kiinnostaa. Minä ainakin pidin, kirjasta lähinnä siis!
-V. Vahtera
