Kotkas on mainiosti menestynyt luuseri. Esseeromaani väärentää kulttuurivallankumouksen ja tapaa menneisyyden sekä nykyisyyden. Viime vuosien tapahtumat heijastuvat kiinalaisissa tiibetiläiskyliissä sekä suomalaisella suolla.
Kotkas on itse itsensä särkynyt peili. Esseeromaani väärentää suurten ikäluokkien menestystarinan suomalaisen rahvaan kulttuurivallankumoukseksi. Kumouksen sytyttivät Väinö Linna ja Urpo Lahtinen. He osasivat vastata padottuun kysyntään, kun sota oli päästänyt suomalaiset kahleistaan.
Vallankumous päätyi ja päättyi Vantaalle, kuihtuen nykyisyyden historiattomaan aikaan, vailla paikan hengen ja menneisyyden taakkaa.
Kotkaksessa pohjoisen Satakunnan särkyeet kylät etsivät kuvastinta Kiinasta ja kukoistavista tiibetiläiskylistä, länsimaisten Shangrila-unelmien väärennöksistä. Tyylit vuorottelevat, kertojavaihdokset tuovat sykettä, ja murre on yksi kertojista.
Satakuntalainen, tamperelainen ja vantaalainen murros rinnastuu Kiinaan ja Kaukoitään. Satiiri, alakulo ja synkkä huumori saavat vastavoiman runollisesti avartuvista jaksoista sekä raamatullisista ja myyttisistä sävyistä.
Kotkas, Sää-Passiviivi ja muut henkilöhahmot eivät ole kiinnostavia romaanihenkilöitä sikäli kuin henkilöitä ensinkään. Ne ovat peilejä, joissa heijastuvat ja sekoittuvat menneisyys ja nykyisyys, ihmisen tunteet ja raadollisuus. Maisema on vuorineenkin suota, kuivattua suota, ja sellaisia ovat myös ihmiset.
Ovatko elämänsä lopulla olevien sukupolvien työt ja teot tuottaneet ennen kaikkea oheisvahinkoja? Juuri niistäkö rakentui Kotkas, umpionnellinen mies jonka elämä on syvältä?
Kotkas on mainiosti menestynyt luuseri. Hänen mottonsa kytkeytyy suomalaiseen perinteeseen: ’Mis sie tarviit oikein helvetin huonoo miest? Täs siul on sellane.’
Lävitse yhdentyneessä maailmassa Kotkaksen varjo, Sää-Passiviivi, etsii Kiinan takamailta paikkaa, jossa voisi itse tehdä oman kuolemansa ja löytää väärennmetön kuolinsyynsä.
Löytyykö syy jo syksyltä 1961: Tsar Bomba räjähti, Kotkas astui tupakoinnin ja addiktioiden maailmaan, ja kohta myös manaamisen kulttuuri muuttui. Vanha Saatana syöstiin vallasta, genitaalinen kirous otti vallan, ja Kotkas oli koukussa, eri suuntiin repivissä koukuissa.
Jos Kotkaksella olisi ääniraita, sillä riitelisi kiinalaisen katusoittajan erhu suomalaisten rekilaulujen kanssa, Rollarit ja Irwin laulaisivat toisiaan ’suohon’, ja juuri suo on Kotkaksen kantava aihe: suo kutsuu ja lumoaa, kammottaa.
Lähde Jarmo Uusi-Rintakoski
