”Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin” kertoo isän ja pojan järisyttävän tosielämän selviytymistarinan

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

Arppa, Kaseva ja kirjafestarit – Tampere-talon ohjelmaa loppuvuodelle

Marras-joulukuun vaihteessa Tampere-talo täyttyy kirjallisuuden ja suomihittien ystävistä.

Jaa somessa

Juuri ilmestynyt teos on koskettava tositarina rakkaudesta ja rohkeudesta kuolemanpelon keskellä.

Vuonna 1939 itävaltalainen Gustav Kleinmann ja hänen vanhin poikansa, 15-vuotias Fritz joutuivat Buchenwaldin keskitysleirille Saksaan. Sieltä alkoi heidän kammottava ja samalla koskettava ja tärkeä tarinansa, jota on vaikea edes kuvitella.

Auschwitz-kirja

Gustav päätettiin siirtää Auschwitziin, jonka he molemmat tiesivät merkitsevän varmaa kuolemaa. Silti Fritz teki uskomattoman valinnan ja pyysi päästä isänsä mukaan kohti Aushcwitzin kuolemanleiriä. Vankeutta kesti yhteensä viisi vuotta, mutta rakkautensa ja rohkeutensa avulla Fritz ja Gustav selviytyivät hengissä. Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin on tarpeellinen muistutus paitsi ihmiskunnan karmeimmista teoista myös perheen ja ihmismielen voimasta.

Herkästi ja taidokkaasti kirjoitettu teos perustuu Gustav Kleinmannin salaa pitämään päiväkirjaan. Harva holokaustista selvinnyt on tuonut mukanaan vapauteen näin tarkkoja päiväkirjamerkintöjä koko vankeutensa ajalta.

Walesilaissyntyinen Jeremy Dronfield on kirjailija, historoitsija ja entinen arkeologi. Hän on kirjoittanut romaaneja, tietokirjoja ja elämäkertoja. Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin oli Sunday Times- ja Amazon-bestseller -listojen kärkisijalla ja se on käännetty viidelletoista kielelle.

Teos on saatavilla sidottuna ja e-kirjana.

Lähde Into Kustannus

spot_img