Suomen halveksutuin ja rikotuin 1919–1932 voimassa ollut kieltolaki epäonnistui, kun raitistumisen sijaan kansa joi salakuljetettua spriitä. Historiantutkija Jari Hanskin tietokirja on terävä kuvaus suomalaisten politisoituneesta alkoholihistoriasta ja kiintymyssuhteesta viinaan.
Kieltolaki kielsi yli kaksi tilavuusprosenttia alkoholia sisältävien tuotteiden valmistuksen, maahantuonnin, myynnin, kuljetuksen ja varastossa pidon muihin kuin lääkinnällisiin, teknillisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin sekä kirkkoviininä käytettäväksi. Kieltolaki sääti rangaistukset niille, jotka tätä lakia rikkoivat.
Yritys raitistaa suomalaiset sai aikaan salakuljetusaallon
Yksikään Suomen eduskunnan säätämä laki ei ole ollut niin halveksittu ja rikottu kuin vuosina 1919–1932 voimassa ollut kieltolaki. Kansan raitistamisen sijaan se sai suomalaiset juomaan salakuljetettua spriitä. Liiketoiminta oli hyvin kannattavaa, ja sitä harjoitettiin kaikkialla Suomessa. Mutta keitä salakuljettajat olivat? Algot Niska tunnetaan, mutta entäpä kaikki muut?
”Kotipoltto nähtiin yhteiskunnallisten ongelmien lähteenä: sen kieltäminen poistaisi köyhyyden, rikollisuuden ja siveettömyyden. Kehitys johti vielä tänäkin päivänä jatkuvaan huoleen tavallisen kansan raittiudesta.”
Kun kieltolaki astui voimaan 1919, yli kaksi vuotta sen jälkeen, kun se oli hyväksytty eduskunnassa, vaikutti siltä kuin laki olisi tullut yllätyksenä viranomaisille. Kieltolain kannattajat ja vastustajat järjestäytyivät jopa omiin kuppikuntiinsa, joiden välillä oli selkeä ero: vastustajat eivät alun perinkään uskoneet, että kieltolailla voitaisiin säädellä Suomen alkoholioloja, kun taas lain kannattajat uskoivat vakaasti sen pienentävän alkoholihaittoja, Käytännössä laki ja sen valvonta osoittautuivat arvioitua paljon haastavammaksi, lain jättäessä jälkeensä enemmän haittoja kuin hyötyjä.
Kun kieltolain aikaan Kämpissä herrat kohottivat maljoja, ei rahvaan viinanjuontia katsottu läpi sormien
”Viinan salakuljettajien ollessa tavallisia ihmisiä, lähinnä työmiehiä tai vastaavia, ei niin kutsuttua ylempää luokkaa salakuljettajien joukossa tavattu. Kieltolakia tutkinut Hanski kertoo, etteivät salakuljetuksissa kiinni jääneet juomat olleet vain spriitä, vaan myös niin sanottuja parempia aineita, joita tuskin hankkivat vain ja ainoastaan humalahakuiset. Tämä osoittaa, että ostajakunnassa oli myös varakkaampaa väkeä”,
Hanski sanoo.
Suhtautuminen siihen, kuka sai tai ei saanut juoda, oli hyvin kaksijakoinen. Yhtä aikaa, kun Helsingissä Hotelli Kämpissä saatettiin juoda konjakkia, ei maalla rahvaalle suotu samoja oikeuksia. Mikäli kieltolailla oli todella niin suuri kannatus kuin puolueet väittivät, täytyi myös olla aika paljon niitä, jotka tätä vastustivat, Hanski toteaa. Tästä todisteena voidaan pitää tullin, merivartiolaitoksen, poliisin ja raittiusetsivien haaviin jääneitä mittavia alkoholimääriä.
Lain seurauksena alkoholista tuli kiellettyä ja suhtautumisesta kielteistä
”Jo pienen määrän salakuljettaminen oli kannattavaa. Monesti junassa kiinni jääneellä saattoi olla mukanaan vain noin 10 litraa spriitä. Toisaalta Kotkan kiinnijääneet pitivät hallussaan suuriakin kuormia. Sprii oli kieltolain aikaan kustannustehokas juoma ja sitä jäikin haaviin muita juomia enemmän. Spriin erityinen haitta oli kuitenkin se, että opetti juomaan – ei vain viinaa – vaan väkevää viinaa”,
Hanski sanoo.
”Lain myötä alkoholista tuli yleisesti kiellettyä ja suhtautumisesta kielteistä, joka näkyy edelleen suomalaisten alkoholisuhteessa. Vielä nytkin raittiusväen kirjoituksissa ja puheissa kaikuu vain kaksi vaihtoehtoa: joko olla täysraitis tai alkoholisti, eikä juuri mitään siltä väliltä”,
Hanski toteaa.
Salakuljettajia jahdattiin jopa poroilla
Kirja esittelee lukuisia kiinni jääneitä salakuljettajia eri puolilta Suomea. Elämäntarinat valottavat, millaista oli elää kieltolakiajan Suomessa ja millaiset ihmiset jäivät salakuljetuksesta kiinni.
”Kieltolain alkuvaiheessa siveysetsivät kunnostautuivat lainrikkojien käräyttämisessä. Esimerkiksi joulukuussa 1920 nämä olivat huomanneet Tampereella kaksi naista, jotka olivat ”tavallista leveämpiä”, todettiin Aamulehdessä. Lähemmässä tarkastuksessa toiselta löytyi hameen alta seitsemän ja toiselta neljä salataskua, joihin kuhunkin mahtui yksi litran spriikanisteri.”
Alkoholia lastattiin veneisiin, autoihin, juniin ja hevoskuormiin – ja sitä kuljetettiin paljon, jopa matkalaukuissa. Jotkut kuljettajista jäivät kiinni ja päätyivät lopulta oikeuteen. Oikeuden pöytäkirjoista löytyy myös heidän tarinansa. Kirjassa kerrotaan myös alkoholin salakuljetusta vastaan tehdyistä toimista sekä salakuljetustoimintaa vastaan perustetusta merivartiolaitoksesta.
”Tullivartijat käyttivät Oulussa takaa-ajoissaan talvisin suksia ja kesäisin veneitä. Etenkin talviaikaan partiointi oli melko hyödytöntä, koska salakuljettajat kulkivat etäällä mantereesta. Oulun tullikamari valitteli, että salakuljettajilla oli paremmat hevoset kuin heillä: niinpä tullipiiri käytti jopa poroja takaa-ajoihin.”
Ihan vaan lääkkeeksi on mukaansa tempaava kuvaus salakuljettajista –tavallisista ihmisistä, kalastajista, joutomiehistä, työmiehistä ja -naisista, jotka yrittivät parantaa talouttaan kuljettamalla väkeviä alkoholihuomia ja erityisesti spriitä ympäri maakuntia.
Ihan vaan lääkkeeksi nyt kaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Mikko Toiviainen.
Jari Hanski, VTT, FM, on helsinkiläinen historiantutkija ja tietokirjailija. Hänen väitöskirjansa käsitteli juutalaisvastaisuutta suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918–1944.
Hanski on historiantutkijana ja kirjoittajana laaja-alainen, mutta erityisen paljon hän on kirjoittanut Suomen 1900-luvun historiasta.
Lähde Into Kustannus
