Uutuuskirja kertoo kuvaputkitehdas Valcon noususta ja tuhosta

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

Heather Morrisin uusin kirja Nousevan auringon sisaret kuvaa musiikin voimaa vankileirin olosuhteissa

Heather Morrisin teos Nousevan auringon sisaret ammentaa toimintansa toisen maailmansodan japanilaiselta vankileiriltä, missä musiikki loi toivoa.

Jaa somessa

Pasi Nevalaisen ajankohtainen historiateos Epäonnistumisen anatomia pureutuu valtavana virheenä muistetun valtionyhtiö Valcon tarinaan.

Kirja on yksityiskohtiin paneutuva kuvaus epäonnistumiseen johtaneista monimutkaisista kehityskuluista, joista on opittavaa myös tämän päivän kriiseissä.

Pasi Nevalainen
Epäonnistumisen anatomia, Pasi Nevalainen. Kuvaputkitehdas Valcon nousu ja tuho 1976–1980ISBN 978-951-858-565-0HA 153SKS 2022

Suomen valtion, viihde-elektroniikkavalmistaja Saloran ja kansainvälisen suuryhtiö Hitachin yhdessä perustama valtionyhtiö Valco Oy (1976–1980) muistetaan suuren luokan virheenä, jota on pidetty osoituksena valtion liiketoiminnan epäonnistumisesta.

Valcosta piti tulla valtiojohtoisen teollisuuspolitiikan lippulaiva, joka olisi vauhdittanut kotimaisen elektroniikkateollisuuden kehitystä. Tällaista uuden toimialan veturia siitä ei kuitenkaan kuoriutunut, sillä Valcon skandaalinkäryinen epäonnistuminen romutti valtion tuolloisen omistajapolitiikan uskottavuuden.

Epäonnistumisen anatomia on ensimmäinen kattava historiantutkimus valtionyhtiö Valcosta, sen perustamisen taustoista, epäonnistumisen syistä ja epäonnistumisen suorista seurauksista.

Tutkimus pureutuu tapahtumiin mikrohistoriallisella tarkkuudella ja kertoo, kuinka yrityksen johto yritti sinnikkäästi ratkaista akuutit tekniset ja taloudelliset ongelmat, samalla kuitenkin sokeutuen näkemästä kokonaiskuvaa: Se ei kyennyt ratkaisemaan nykyäänkin ajankohtaista kysymystä siitä, miten menestyä globalisoituvassa liiketoiminnassa, jossa kilpailua käydään hinnoilla ja jossa teollinen massatuotanto hakeutuu halvempien kustannusten maihin.

Yksityiskohtiin pureutuvasta otteestaan huolimatta kirja ei etsi syyllisiä – tärkeämpää on ymmärtää epäonnistumiseen johtaneita kehityskulkuja ja oppia niistä. Kirja on kuvaus siitä, kuinka vaikeaa korkean teknologian teollisuuden perustaminen voi olla. Valcon virheet paljastivat aikalaisillekin valtion liiketoiminnan konkreettisia heikkouksia.

Epäonnistumisen jälkeen alkoi selvitysten ja uudistusten aika, jonka tuloksena valtion liiketoiminnan yleisiä tavoitteita on selkeytetty ja omistajaohjauksen rakenteita modernisoitu. Teos onkin Valcon ohella kuvaus valtion roolista suomalaisen elektroniikkateollisuuden historiassa ja vetovastuun siirtymisestä yksityisille yrityksille, kuten Nokialle.

FT Pasi Nevalainen on liiketoimintahistoriaan erikoistunut tutkija Aalto-yliopistossa.

Lähde Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

spot_img