Sulkavan idyllinen miljöö tarjosi indie-festareille uskomattoman upeat puitteet.
Kolmatta kertaa järjestetty Ihmemaa-festivaali vaikuttaisi tapahtumalta, joka toden totta on hyvien henkien ja hengettärien suosiossa. Eikä ihme; Sulkavan soutustadionin idyllinen miljöö on tapahtumapaikkana vertaansa vailla; harvassa paikassa pääsee soittamaan tai kuuntelemaan bändejä Saimaan ja suomalaisen järviluonnon häilyessä niin vahvana taustalla.
Pitkin festariviikkoa sää oli ollut kolea, tuulinen ja sateinen, mutta kuin ihmeen kaupalla viikonlopuksi kirkastui. Henget olivat suosiollisia ja festarikansa sai kuin saikin viettää iltaa lämpimässä ja aurinkoisessa suvisäässä.
Kuten ennenkin, myös tänä vuonna Ihmemaan konsepti perustui hyvään meininkiin, runsaaseen oheistoimintaan ja niin sanottuun päätapahtumaan, jonka vetonauloiksi oli kiinnitetty mielenkiintoisia artisteja, hiukan jokaiselle jotain -teemaa mukaillen. Ihmemaan slotit täytetään nimillä, jotka eivät kenties raikaa radioaalloilla, mutta joilla monilla on silti jo oma vakiintunut ja uskollinen kuulijajoukkonsa.
Jostain kumman syystä vuosien 2023 ja 2024 jäivät aikomuksista huolimatta allekirjoittaneelta väliin, mutta tänä vuonna piletit oli tullut haalittua jo puolisen vuotta etupellossa. Eikä pettyä tarvinnut.
Sori, Poni!
Seurueellamme oli liput ainoastaan lauantain päätapahtumaan, joten väliin jäi muun muassa sangen kiinnostavalta vaikuttanut aloitusklubi perjantailta. Lauantainakin lähtö viivästyi sen verran, ettei aivan alkuun ehditty. Illan avannut Poni-orkesteri olisi ollut kyllä mukava nähdä ja kuulla, mutta tällä kertaa ajan pyörä päätti toisin. Niin kuin yleensä käy, Poni jäi saamatta. Saarisalokin meni ohi, mutta ehdimme sentään parahiksi paikalle juuri kun Ghost World oli starttailemassa keikkaansa. Yhtyeen sinänsä ajaton vaihtoehtorock toimi juuri tällaisilla festareilla oivallisesti, takatukat heiluivat ja viikset väpättivät.
Ihmemaassa soutustadionille on pykätty kaksi eri lavaa, joiden välille artistit on ripoteltu soittamaan vuoron perään, kun yksi keikka päälavalla loppui, alkoi Ihmelavalla seuraava, ja kuulijat siirtyivät kuuliaisesti perässä. Kummitusmaailman jälkilöylyt viskottiin päälavalla, jossa Bad Sauna oli juuri saatu lämpimäksi. Särövallitusten ja tunnelmallisten suvantojen soljuva liitto lämmitti löylyttelijän mieltä siinä määrin, ettei kesken keikan arvannut edes lähteä hakemaan lisää olutta. Ja jälleen on syytä antaa tunnustusta aivan erityisen komeista viiksistä, jotka koristivat yhtyeen bassotaiteilijan naamataulua. Basistille plussaa myös siitä, että nuotteja napsittiin taajaan myös sieltä basson pölyisemmältä osastolta. Tiedän sellaisiakin basisteja, joiden mielestä ne kaksi paksuinta kieltä ja seitsemän ekaa väliä tarjoavat soitettavaa aivan riittävästi.
Joka tapauksessa oli ilo huomata että viikset vaikuttaisivat tulleen takaisin muotiin. Niitä näkyi nuoremmillakin kolleilla, ja kaiken kaikkiaan Ihmemaan voikin sanoa olevan indie-rockin ja iloisen tunnelman ohella myös viiksikasvuston juhla.
Seksiä saunan päälle
Loppua kohti Sauna lämpeni vain lisää ja löylyissä alkoi tulla jo kuuma. Eikä saunan päälle ehtinyt sen enempiä vilvoittelemaan, sillä toisella lavalla oli luvassa hullua seksiä!
Juuri niin, Seksihullujen tähdenhän minäkin olin pitkälti paikan päälle intoutunut. Yhtyeen lyyrinen anti ja solisti-Sirpan uskomaton heittäytymiskyky riitti vakuuttamaan minut jo silloin, kun kuulin yhtyeen tuotantoa ensimmäistä kertaa. Bändi paiskoo varsin rehellistä punkkia, ryyditettynä sanoituksilla, jotka voivat toisinaan vaikuttaa tyystin älyttömiltä, mutta jotka silti tekevät kerta toisensa jälkeen vaikutuksen jopa kaltaiseeni kieli-intoilijaan. Kuten nyt sekin biisi, jonka alussa Jartsu on yksin himassa ja katsoo telkkarii, siinä on jotain uutta ja samaan aikaan niin kovin tuttua.
No, Kelloa ei tällä kertaa kuultu, mutta muuten keikka oli tulvillaan takuuumureaa suorittamista ja intensiivistä läsnäoloa. Sitä paitsi kuulin viimeinkin livenä Hikari-biisin, jonka kertosäkeen liidikitaraa hehkutin kerran eräälle biisintekijäkollegalle yhtenä parhaista tietämistä liideistä. Metallille sydämensä uhrannut kaveri taisi hiukan hymähdellä.
Nostalgisia tunnelmia
Seuraavaksi luvassa piti oleman rautaisannos sahdinmakuista lavatanssinostalgiaa. Kenties koko kekkerien nimekkäin vetonaula, Ville Leinonen ja Valumo, syntyi kai jo joskus ysärillä, ja muistan itsekin kuinka Tähtityttö tanssitti lavakansaa vuosituhannen taitteessa. Silloin musiikkimedia suitsutti nuorta iskelmäprinssiä häpeämättömästä uskaliaisuudesta ja Suomi-kansan romantiikannälkään vastaamisesta. Valumo jäi telakalle kai jo joskus parikymmentä vuotta takaperin, mutta yhtye on sittemmin aktivoitunut jälleen. Enää iskelmäprinssi ei ole nuori, mutta yhtä kaikki karismaattinen lavaesiintyjä, jonka orkesteri suorittaa varsin vakuuttavalla ammattitaidolla. Ei kuitenkaan varsinaisesti oma palani kakkua, kuten tavattiin sanoa menneinä aikoina.
Loppuillan slotit oli täytetty elektromusiikilla Sumuposauttajat, Serot ja illan päättänyt Kaukolampi menivät kaikki ohi, sillä ensin toimittaja eksyi ajatuksiinsa, jotka pakottivat pohtimaan kuinka monessa kunnassa mahtaa ylipäänsä olla oma soutustadion ja sitten tulikin jo kiire toisaalle.
Kaiken kaikkiaan ensimmäisestä Ihmemaa-kokemuksesta jäi ihmeellisen hyvä fiilis. Plussaa sille, joka aikanaan keksi, että soutustadion ympäristöineen toimisi täydellisesti suomalaisen kesäfestarin kehyksenä. Yleisö riitti, eikä suuremmasta tungoksesta silti tarvinnut kärsiä. Yleisö siirtyili artistien perässä lavalta toiselle, eikä yksikään bändi joutunut soittamaan niin sanotusti tyhjälle salille. Kaikki olivat pakanneet mukaansa vyölaukuittain iloista mieltä, eikä rähinöitä tai muita negatiivisia lieveilmiöitä tarvinnut todistaa. Juuri kukaan ei tainnut edes olla pientä vihnettä kovemmassa kännissä. Jopa WC-tilat olivat puhtaat, eivätkä löyhkänneet ollenkaan Viipurilta.
Ai niin, mainitsinko jo viikset? Aivan varmasti menen ensi vuonnakin paikan päälle, artistikattauksesta riippumatta. Harvassa kesätapahtumassa on mahdollista todistaa yhtä paljon yhteenkuuluvuutta, vaihtoehtomusiikin mukanaan tuomaa vaihtelua ja kertakaikkisen upeita viiksiä. Ihmemaa todisti olevansa nimensä veroinen.
