Turun sellokilpailut siirretään helmikuulta loppukesään.
Uusi ajankohta on 26.8.–2.9.2022. Syynä on jatkuva koronavirustilanne. Lounais-Suomen AVI:n yleisötilaisuusrajoitukset ovat tällä hetkellä voimassa 29.1. asti. Tällä hetkellä yleisötilaisuudet on kielletty.
Kilpailun järjestämisen kannalta päätös siirtämisestä on tehtävä kuitenkin nyt, alle kuukausi ennen kilpailun suunniteltua alkamisajankohtaa. Lisäksi yleisön mukana oleminen on kilpailun järjestämiselle ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä kilpailua ei suunnitella toteutettavaksi ilman yleisöä striimaustoteutuksena.
”Kilpailun siirtäminen on tietysti ikävää, mutta olemme iloisia ja kiitollisia kaikille yhteistyökumppaneillemme siitä, että uusi ajankohta pystyttiin löytämään. Kilpailijat pääsevät nyt rauhassa valmistautumaan”,
toteaa Turun sellokilpailujen kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Erkki Lahesmaa.
Sellokilpailujen jo varattujen ja ostettujen lippujen hyvittäminen:
- Vaihda lippusi lahjakorttiin
Lahjakortti on voimassa 12 kuukautta ostopäivästä.
Tarvitsemme vaihtoa varten lippujen tilaajan nimen, esityksen, esityspäivän ja paikkatiedot sekä postiosoitteen lahjakortin postitusta varten.
Olethan yhteydessä asiakaspalveluumme kulttuuri.myynti@turku.fi tai 02 262 0333. Puhelimeen vastaamme arkisin klo 9-15 välillä.
- Pyydä rahat takaisin
Jos olet ostanut lippusi Konserttitalolta, täytä lomake lipun hinnan palauttamiseksi osoitteessa https://www.tfo.fi/fi/uutiset/2018-11-20_lomake-lipun-hinnan-palauttamiseksi
Jos olet ostanut lippusi Lippupisteen verkkokaupasta tai myyntipisteestä, lippurahojen palautuksia voi hakea osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus/
Liput voi myös palauttaa postitse yhteystietojen ja tilinumeron kera osoitteeseen:
Lippupiste Oy / ”Tapahtuman nimi” palautus
Kalevantie 2 (B-talo)
33100 Tampere
Valitettavasti finaalien lippuja (Konserttitalolla Turun filharmonisen orkesterin kanssa) ei voi siirtää sellaisenaan syksyyn: liput kuuluvat kausikorttisarjaan. Finaalien lipuista pyydetään olemaan erikseen yhteydessä TFO:n lipunmyyntiin.
Lähde Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr