The Record Of My Life #6: Tool – Ænima

Aiheeseen liittyvää

Michael Monroe 60-vuotiskeikka & Hanoi Rocks – Where’s my Taxi Driver?

Hanoin biisit nostattavat tukkani pystyyn. Tai sitten joku on lisännyt olutmukiini tuntemattomia substansseja. Paitsi että en juonut olutta tällä välillä. Jes, juuri tätä olin odottanut!

Neljä erilaista nuorta löytää toisensa sairaalamaailmassa: Osaston tähti on Uuteen lastensairaalaan sijoittuva tarina ystävyydestä

Kun 11-vuotias Lilja joutuu leikkauksen vuoksi sairaalaan, pysähtyy hänen normaaliarkensa täysin. Sairaala kuitenkin osoittautuu yllättävien uusien ystävyyssuhteiden syntypaikaksi.

Viiden nuoren juutalaisnaisen koskettava tarina

Anna-Leena Perämäen viisi pienoiselämäkertaa sisältävä teos nostaa Anne Frankin rinnalle muita, vähemmän tunnettuja holokaustin kokeneita juutalaisnuoria.

Pohjalaisdekkaristi Nilla Kjellsdotterin Kivipuiston tyttö myynyt jo yli 12 000 – Jatkoa luvassa ensi vuonna

Pohjalaisdekkaristi Nilla Kjellsdotterin Kivipuiston tyttö on ollut valtava menestys myös Suomessa.

Jaa somessa

The Record Of My Life #6

The Record of My Life –palstan kuudes esittely. Kirjoittaja Kai Kallio on kitaristi ja basisti, joka soittaa mm. yhtyeissä Decent Remedy, Lizard Dance, AstraZeneca ja Tulenvalaja. Hänen vastuullaan on Emotion Zineen päätyvän rankemman musiikin käsitteleminen. Lisäksi hän tekee vertailuun perustuvia juttusarjoja turkulaiseen kulttuuriin liittyvistä ilmiöistä.

Alkusanat

Kansi

Ensikosketukseni orkesteriin nimeltä Tool oli Sober kappaleen musiikkivideo Music Televisionilla 90-luvun alkupuolella. Video oli epätavallinen musiikkivideoksi. Se oli synkkä animaatio, jossa bändiä ei näkynyt kuin vilaukselta. Jollain tapaa videon mystisyys sopi myös musiikkiin, sillä vaikka biisi oli hyvin yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä, siinä oli vahva tunnelataus ja jotain uutta, jota en itse ollut aiemmin kuullut. Tästä kovasti vaikuttuneena hankin välittömästi Toolin uusimman levyn Undertow:n, joka osoittautui muutaman kuuntelukerran jälkeen oikein mainioksi levyksi.

Vaikka Undertow olikin varsin hyvä levy, pankin räjäytti kuitenkin Toolin tuleva levy Ænima. Se julkaisiin syksyllä 1996 ja levyn myötä Tool muuttui tavanomaisesta metallibändistä progressiivisen post-metallin suurlähettilääksi. Ænima on jälkikäteen ajateltuna jonkinlainen välivaihe Toolin musiikissa. Se on kuulijaystävällisempää kuin bändin myöhemmät julkaisut, mutta huomattavasti progressiivisempaa kuin pari edellistä.

Tool

Tool on laulaja Maynard James Keenanin, rumpali Danny Careyn, kitaristi Adam Jonesin ja basisti Paul D’amourin vuonna 1990 perustama yhtye. Bändi nautti jonkinlaista kulltisuosiota jo pitkään ennen ensimmäisen julkaisunsa esikois-EP:n Opiaten julkaisua. Paria vuotta myöhemmin julkaistu esikoislevy Undertow nosti bändin metallimusiikin kärkikastiin ja kansainvälisille vesille, mutta lopullinen läpimurto tapahtui vasta toisen levyn, Æniman, jälkeen.

Ennen Ænima levyn äänityksiä basisti Paul D’amour (nykyään muun muassa Ministryn livekokoonpanossa) jätti yhtyeen ja tilalle tuli englantilainen, Peach yhtyeen basisti, Justin Cancellor. Basistin vaihdos toi Toolille jollain tapaa yhden vaihteen lisää ja Cancellorin kitaramaiset bassolinjat tulivat monen Æniman biisin kantavaksi elementiksi.

Henkilökohtaisesti olin vannoutunut Tool-fani jo Undertow levyn ajoista, joten odotukset toista kokopitkää kohtaan olivat suuret ja Ænima levy lunasti ne kaikki ja toi mukanaan paljon odottamatontakin.

Poiminnat

Stinkfist

“Relax, turn around and take my hand”

Levy alkaa hämäävästi särötetyillä perkussioilla, kunnes lyhyen säröliu’un jälkeen kitara, basso ja rummut iskevät kappaleen rytmin suoraan tajuntaan. Aloituskappale Stinkfist on välitön hittibiisi junttaavalla rytmillään ja se on myös levyn ensimmäinen sinkkujulkaisu, josta julkaistiin, kitaristi ja erikoisefektimies Adam Jonesin tekemä, animaatiovideo.

Tool – Stinkfist

Forty Six & 2

Justin Chancellorin bassoriffiin perustuva Forty Six & 2 alkaa bassointrolla, ja on ehdottomasti levyn parhaimpia kappaleita. Biisissä kuuluu oikeastaan koko Toolin olemus. Monimutkaiset tahtilajit, polyrytmiikka ja täydelliset kertosäkeistöt, jotka soitetaan vain kerran, sekä moniselitteiset kryptiset lyriikat.

Message To Harry Manback ja Die Eier von Satan

Useimmat Toolin levyt sisältävät monenkirjavia häröilybiisejä, jotka toimivat täytekappaleina. Sama pätee Ænimaan. Eräs mainitsemisen arvoinen täytebiisi on Message To Harry Manback. Se on rauhallisen pianonsoiton päälle soitettu erittäin vihaisen henkilön puhelinvastaajaviesti. Tarinan mukaan viestin jätti Keenanin entisen kämppäkaverin kutsumaton italialainen vieras, joka ajettiin pois talosta vieraanvaraisuuden loputtua.

Toinen erikoisuus, Die Eier von Satan, on hasiskeksiresepti saksaksi lausuttuna jonkinlaisen industrialrytmin päälle. Auttavan saksankielen ymmärryksen omaavalle käy selväksi, että resepti ei sisällä kananmunaa.

Hooker with a Penis

”All you read and wear or see and hear on TV is a product begging for your fatass dirty dollar”

Levyn seitsemäs kappale on raivoisa Hooker with a Penis, joka on yllättävänkin suoraviivainen verrattuna keskiverto Tool biisiin. Koomiset sanat kertovat fanista, joka syyttää bändiä kaupallisuudesta ja itsensä myymisestä. Yhdistettynä kappaleen raivoon se tekee biisistä entistä osuvamman.

Ænima

Learn to swim, I’ll see you down in Arizona bay”

Levyn nimikkokappale on viittaus edesmenneen amerikkalaisen koomikon Bill Hicksin albumiin, jossa povataan Los Angelesin uppoavan mereen maanjäristyksen jälkimainingeissa. Kuriositeettina mainittakoon, että kappale on myös hyvä esimerkki hemiola-rytmistä, jossa iskuja painottamalla kolmijakoinen rytmi kuulostaakin kaksijakoiselta.

Loppusanat

Ænima levyn jälkeen Tool on harvakseltaan julkaissut kolme levyä ja vienyt musiikkinsa huomattavasti pidemmälle mitä se Ænimalla on. Vaikka Ænima onkin vain yksi levy monien loistavien julkaisujen joukossa, säilyy se itselleni tärkeimpänä Toolin levynä. Se on myös äänite, jota voin juurikaan liioittelematta väittää kuunnelleeni vuosina 1996 – 1999 joka ikinen päivä. Tästä syystä Toolin Ænima on The Record of My Life.

Levy Spotifyssä.

– K. Kallio

spot_img