Monitaiteinen ja monikulttuurinen Lapsuuteni-näyttely avautuu Annantalossa

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

Heather Morrisin uusin kirja Nousevan auringon sisaret kuvaa musiikin voimaa vankileirin olosuhteissa

Heather Morrisin teos Nousevan auringon sisaret ammentaa toimintansa toisen maailmansodan japanilaiselta vankileiriltä, missä musiikki loi toivoa.

Jaa somessa

Monikulttuuristen Suomessa asuvien taiteilijoiden lapsuutta käsitteleviin teoksiin voi tutustua Lapsuuteni-näyttelyssä, joka on nähtävillä Annantalon taidekeskuksessa 13.10. − 19.12.2021.

Lapsuuteni on monitaiteinen näyttelykokemus lapsille, nuorille sekä perheille. Se kokoaa yhteen Suomessa asuvien ja työskentelevien monikulttuuristen taiteilijoiden lapsuutta käsitteleviä tarinoita. Annantalon galleriatiloihin avautuvassa näyttelyssä taiteilijat lähestyvät lapsuusteemaa identiteetin, kulttuurin ja näiden monimuotoisuuden kautta. Taiteilijoille merkitykselliset tarinat saavat näyttelyssä moninaisia ja kokeellisia muotoja.

Näyttely: Lapsuuteni
Irina Kreer-Boulay: teoksesta The Birth of a Personality.

Monimuotoinen prosessi

”Olen ilolla seurannut, miten monimuotoiseen luovaan prosessiin lapsuusteema on taiteilijoita inspiroinut. Näyttely kokoaa monikulttuurisen kattauksen, jossa kukin taiteilija käsittelee omaa lapsuuttaan, kulttuuriaan ja juuriaan nykytaiteen keinoin. Esillä on monin eri tekniikoin toteutettuja teoksia vuorovaikutteisesta teoksesta installaatioon ja piirroksesta performanssiin”, toteaa kulttuurituottaja Harri Piispanen Annantalosta.

Lapsuuteni on Annantalon ja Catalysti ry:n yhteistyö. Näyttelyyn valitut teokset kuratoitiin Catalystin syksyllä 2020 järjestämän avoimen haun kautta. Näyttelyn kuraattorit ovat Paola Livorsi ja Tatiana Solovieva Catalysti ry:stä sekä Anna Puhakka Annantalon taidekeskuksesta.

Osana näyttelyä järjestetään sunnuntaina 24.10. Family Day, koko perheelle suunnattu tapahtumapäivä, jonka ohjelmassa on muun muassa työpajoja sekä performanssia. Mukana tapahtumassa ovat Alejandro Olarten ja Outi Korhosen teokseen Un(Rest) linkittyvä monikielinen kehtolaulutyöpaja, Josef Kan performanssi installaatiossa Sandbox sekä Olga Spyropoloun ja Hanna M. Ouramon Next to Kin osallistava performanssi perheille. Family Day -tapahtumaa on tukenut taiteen edistämiskeskus Taike.

Lapsuuteni-näyttelyn taiteilijat

Rosamaría Bolom koki lapsena palapelien olevan äärimmäisen monimutkaisia esineitä. Myöhemmin niiden kokoaminen vertautuu hänen tapaansa tehdä taidetta. Bolomin teos Assembling Memories kutsuu mukaan muotojen ja värien hahmottamiseen intuitiivisen leikin kautta.

 Zahrah Ehsanin paikkaan sidottu teos The sky Looks the Same On the Other Side luo kertomusta niin tilasta kuin siellä olevasta taiteilijasta. Ikkunoihin toteutettu teos kysyy, onko ruoho kuitenkaan vihreämpää aidan toisella puolella.

Josef Kan Sandbox on installaatio ja performanssi, joka toivottaa tervetulleeksi lapsuuden muistoihin. Avajaisissa järjestettävässä performanssissa taiteilija leikkii hiekkalaatikossa yhdessä sata vuotta sitten kuvatulla videolla leikkivien lasten kanssa.

Irina Kreer-Boulayn on kiinnostunut monikulttuurisuudesta, kulttuurisista stereotypiosta ja kliseistä. Hänen teoksessaan The Birth of a Personality tätä edustaa perinteinen venäIäinen maatuska-nukke – allegoria monille eri kulttuuri-identiteeteille, jotka voivat elää rinnakkain yhdessä henkilössä.

Alejandro Olarten ja Outi Korhosen (UN)REST-installaatio koostuu noin 40 erikielisestä kehtolaulusta. Se välittää samanaikaisesti sekä lepoa että levottomuutta. Lauluja voi kuunnella yksitellen tai yhtä aikaa toistuvien melodioiden kaaoksena.

Arlene Tucker pyrkii ymmärtämään työnsä kautta itseään ja perhettään. Hair Tree ja Intertwined pohtivat identiteettiä, tapoja paljastaa ja löytää se uudelleen. Tuckerin Hair tree on tapa kartoittaa perhettä toisiinsa kietoutuvien hiuskiehkuroiden kautta.

Lapsuuteni

13.10.−19.12.2021

Annantalon taidekeskus
Annankatu 30, Helsinki
www.annantalo.fi

Lähde Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

spot_img