The Record Of My Life #28: THE STOOGES – FUN HOUSE

Aiheeseen liittyvää

Viikon Kovin Biisi: VKB 14/24

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Heather Morrisin uusin kirja Nousevan auringon sisaret kuvaa musiikin voimaa vankileirin olosuhteissa

Heather Morrisin teos Nousevan auringon sisaret ammentaa toimintansa toisen maailmansodan japanilaiselta vankileiriltä, missä musiikki loi toivoa.

Arppa, Kaseva ja kirjafestarit – Tampere-talon ohjelmaa loppuvuodelle

Marras-joulukuun vaihteessa Tampere-talo täyttyy kirjallisuuden ja suomihittien ystävistä.

Weekend Festivalin CNNCT x Taco Bell -lavan artistit julki

Weekend Festival julistaa elektronisen tanssimusiikin huiput 2.–3.8.2024 Vermon tapahtumapuistoon, mm. Timmy Trumpetin ja Alan Walkerin.

Talvifestivaali vaikuttaa Ruka-Kuusamon talouteen yli miljoonalla eurolla

Ruka-Kuusamon talvifestivaalin taloudellinen vaikutus ylittää miljoonan euron rajan, ja se näkyy matkailijoiden rahankäytössä.

Jaa somessa

Shannonin taannoisen Viikon kovin biisi -kisan voiton johdosta yhtyeen biisinikkari Johnny Darkwood, eli allekirjoittanut, tarttuu vieraskynään. Kutsu kirjoittamaan elämäni äänitteestä sai minut välittömästi innostuksen valtaan ja aloin pohtimaan minkä levyn valitsisin.

Bändimme musiikilliset juuret ulottuvat syvälle 70-luvun protopunkkiin ja teinivuosina veivasimme The Stoogesia autotallissa ämyrit sauhuten ja nupit kaakossa. Viikon kovin biisi – kisassa voiton nappasi biisi nimeltään One Way Track ja se syntyi adrenaliinihuuruisten jamittelusessioiden tuloksena. Biisi kuvaa kaaottista nuoren levottoman miehen mielenmaisemaa. Sellaista, mihin ajatus omasta kuolevaisuudesta ei ole vielä päässyt hiipimään. Bensa virtaa suonissa, elämä on suuri seikkailu ja horisontissa siintävät tuntemattomat kaupungin neonvalot. Tällaiset tuntemukset on mielestäni saatu parhaiten taltioitua the Stoogesin ikoniselle albumille Fun House.

Fun House on ennen kaikkea hyvä albumi. Voidaan argumentoida, että se ei välttämättä sisällä the Stoogesin tai Iggy Popin parhaita biisejä. Se on kokonaisuus ja siltä välittyy napalmin katkuinen raaka emootio. Levyn avausraita Down on the Street virittää kuulijan tunnelmaan pahaenteisellä poljennollaan ja viimeistään kun Loosen riffi pamahtaa soimaan tekee jo mieli hajottaa oma asuntonsa. Voin kuvitella itseni keskelle 70-luvun New Yorkin pimeitä katuja, missä viemärit sauhuavat. Näen myös sieluni silmin ydinsodan jälkeisen anarkian ja ihmisjoukot ryöstelemässä liikkeitä palavien autojen valaistessa tietä. Muistan miten tämä levy oli parikymppisenä sekoittaa pääni ja vielä tänäkin päivänä se saa minut melkein kiipeilemään seinille. Levy on kuin soundtrack apokalyptiselle looting spreelle ja 1970 on radalle viikonloppuna kaahaavan parikymppisen road warriorin sotahuuto.

Levyn alkupuoli on pohjimmiltaan blues-pohjaista punkrokkia, mutta loppupuolella nimikkoraidassa ja LA Bluesissa touhu yltyy aivan käsittämättömäksi kaaottiseksi häröilyksi. The Stooges oli bändi, joka oli kuulemma parhaimmillaan livenä – silloin kun Iggy pystyi keikkakuosiltaan esiintymisestään suoriutumaan. Kovinkaan kaksista videomateriaalia ei parhaista vedoista ole jäänyt jälkipolville, mutta voin vain kuvitella minkälainen seinät sulattava meininki on saatu aikaiseksi, kun Iggy ja rytmiryhmä ovat avanneet pandoran lippaan täpösen täyteen ahdetulla hämäräperäisellä rock clubilla.

Levy edustaa minulle nykyisin antiteesiä ja rienaavaa vastalausetta ylituotetulle ja hengettömälle tusinamusalle, joka sopisi Spotifya paremmin K-marketteihin tai hisseihin taustamusaksi. Bändi on innoittanut hienoja suomalaisia katurock-bändejä Smackistä Peer Güntiin. Myös Shannonille the Stooges ja erityisesti Fun House ovat suurimpia esikuvia.

Helsingissä 16.03.2024

Johnny Darkwood, Shannon

spot_img