”Leevi oli sellainen yhtye, jota ei kakarana hurjana punkkarina voinut kuunnella, tai ainakaan sellaista ei voinut myöntää”
Miehen Gösta Sundqvist – Leevi And The Leavingsin Dynamo-kirjasta on 5 vuotta. Osin tässä käsitellään samoja asioita, ja on tullut parit muutkin Leevi-Gösta-kirjat luettua, mutta se ei haittaa tippaakaan.
Muistan myös etenkin musamaailmasta ja muutenkin paljon asioita, joita suurinta osaa ei edes tarvitsisi, mutta monesti on silti hauskaa lukea esim. vanhoja Soundeja tai vaikkapa 50. kertaa vanhat Asterixit.
Ja vaikka ”hieman” eri asia onkin, tämän yhtyeen tuotanto on aika tuttua ja osaan monet biisit ulkoa, mutta silti niiden pariin on kiva silloin tällöin palata.
Leevi oli sellainen yhtye, jota ei kakarana hurjana punkkarina voinut kuunnella, tai ainakaan sellaista ei voinut myöntää. Noin 14-vuotiaana rupesi tajuamaan, että hei voinhan kuunnella muutakin musaa mistä tykkään, eikös se ole punkin tarkoitus. Silloin aloin kuunnella tarkemmin Göstan tekstejä ja etenkin myöhemmin kävi selväksi, että ne ovat enemmän punkkia kuin monella punkbändillä.
Kestosuosikiksi minulle tuli erityisesti RinTinTin (se nyt ei tod. ole punkkia!), jota halusin eräällä baaritiskillä kuulla aina, vaikka myyjä ihmetteli syytä, kun rupean kuitenkin aina itkemään. Totesin, että just siksi.
Bändillä on niin paljon hyviä biisejä, että mitäs niistä sen enempää minun jauhamana. Tässä kirjassa vain kerrotaan levyistä kaiken maailman nippelitietojakin, mitkä eivät varmaan monia kiinnosta, mutta minulle tämä oli oikein kiva parin päivän tuokio.
– V. Vahtera