TIMO KALEVI FORSS:Leevi And The Leavings – Hittitehtaan Tarina (Like, 2022)

Aiheeseen liittyvää

Kirottua: Sukellus Korkeajännityksen maailmaan

Eräitä suosikkejani ovat aina olleet toiseen maailmansotaan liittyvät sarjakuvat, joiden juonikuviot siirtyivät aikoinaan hiekkalaatikolle kavereiden ja muovisotilaiden näyteltäviksi.

Anders Fager: Pohjoiset kultit – Kauhukertomuksia

Anders Fagerin esikoisteos on hyytävällä tavalla riemukas kauhukokoelma.

Arvostelussa Tapani Rinne & Juha Mäki-Patola: Open

Kappaleet ovat harmonisia kudelmia ja äänimaisemia, jotka huokuvat rauhallisuutta, vaikka kasvavatkin välillä voimakkaisiin tuntemuksiin.

Tulenkulkijat: En enää jaksa hengittää

Upeinta tässä teoksessa on laulajan kaihoisasta jopa suoranaiseen raivoon yltyvä preesens ja tämä pakottaa minut kuuntelemaan kappaleen useampaan kertaan sekä...

Arvostelussa Rat Trap – Sulla ei aikaa oo (EP)

"Nyt ollaan siis perusasioiden äärellä ja näinä aikoina, mitä...

Jaa somessa

”Leevi oli sellainen yhtye, jota ei kakarana hurjana punkkarina voinut kuunnella, tai ainakaan sellaista ei voinut myöntää”

Miehen Gösta SundqvistLeevi And The Leavingsin Dynamo-kirjasta on 5 vuotta. Osin tässä käsitellään samoja asioita, ja on tullut parit muutkin Leevi-Gösta-kirjat luettua, mutta se ei haittaa tippaakaan.

Muistan myös etenkin musamaailmasta ja muutenkin paljon asioita, joita suurinta osaa ei edes tarvitsisi, mutta monesti on silti hauskaa lukea esim. vanhoja Soundeja tai vaikkapa 50. kertaa vanhat Asterixit.

Hittitehtaan tarvina -arvostelu

Ja vaikka ”hieman” eri asia onkin, tämän yhtyeen tuotanto on aika tuttua ja osaan monet biisit ulkoa, mutta silti niiden pariin on kiva silloin tällöin palata.

Leevi oli sellainen yhtye, jota ei kakarana hurjana punkkarina voinut kuunnella, tai ainakaan sellaista ei voinut myöntää. Noin 14-vuotiaana rupesi tajuamaan, että hei voinhan kuunnella muutakin musaa mistä tykkään, eikös se ole punkin tarkoitus. Silloin aloin kuunnella tarkemmin Göstan tekstejä ja etenkin myöhemmin kävi selväksi, että ne ovat enemmän punkkia kuin monella punkbändillä.

Kestosuosikiksi minulle tuli erityisesti RinTinTin (se nyt ei tod. ole punkkia!), jota halusin eräällä baaritiskillä kuulla aina, vaikka myyjä ihmetteli syytä, kun rupean kuitenkin aina itkemään. Totesin, että just siksi.

Bändillä on niin paljon hyviä biisejä, että mitäs niistä sen enempää minun jauhamana. Tässä kirjassa vain kerrotaan levyistä kaiken maailman nippelitietojakin, mitkä eivät varmaan monia kiinnosta, mutta minulle tämä oli oikein kiva parin päivän tuokio.

– V. Vahtera

spot_img