23.9.2022 Apollo Turku
Mana Manan Totuus palaa -levyn 30-vuotisjuhlakiertue saatiin vihdoin parin vuoden koronan ja muun sairastelun jälkeen liikkeelle ja Apolloon Turkuun. Keikan lämmittelijänä toimivat paikallinen Black Totem ja suomenkielisen raskaan rokin pioneeri Lyijykomppania. Harmikseni pääsin paikalle vasta Black Totemin keikan loppusoinnulle, joten valitettavasti en heidän keikastaan osaa muuta sanoa, kuin että yleisö näytti pitäneen kuulemastaan. Yhtyeen näkeminen Danzig-vertauksineen, olisi kiinnostanut kovasti, mutta se jää nyt ikävä kyllä toiseen kertaan.
Illan toisen orkesterin, Lyijykomppanian, olin nähnyt ilmeisesti edellisen kerran vuonna 2005, sillä laulaja-kitaristi oli vaihtunut sillä välin. Yhtye oli pukeutunut illan juhlan vaatimalla tavalla pukuihin, kravatteihin ja suoriin housuihin, ja charmantin julkisivun lisäksi myös musiikillinen ulosanti oli mitä parhainta. Soundit olivat jykevät ja laulaja-kitaristi Vuorisen äänikin muistutti hyvällä tavalla yhtyeen alkupään kokoonpanosta tutun Timo Rautiaisen korkeahkoa laulurekisteriä. Erityisesti korviini jäivät soimaan kappaleet Helsinki palaa!, Maallistuneita Ajatuksia/Taivaallisten siipien alla -kombo ja tietysti ikivihreä Jaloviinamies.
Varsinaisen pääesiintyjän keikka saatiin käyntiin ajallaan, kun kulttiorkesteri Mana Manan musiikkia esittävä yhtye, Murheenlaakso, kipusi lavalle. Ja miestä olikin kuin sientä sateella: massiivinen kokoonpano koostui neljästä kitarasta, koskettimista, bassosta, rummuista ja laulusta. Alkuperäisestä Mana Mana -yhtyeestä mukana olivat ainoat elossa olevat jäsenet, kitaristi Otra Jehkinen ja basisti Tumppi Moilanen. Loput miehistöstä olivat enemmän tai vähemmän vierailevia tähtiä. Koska keikka juhlisti 30-vuotiasta klassikkoalbumia, odotetusti kaikki Totuus palaa -levyn kappaleet soitettiin. Lisäksi eksyttiin ainakin yhden biisin ajaksi myös uudemmalle Murheen laakso -levylle. Keikka alkoi nimikkokappaleella. Aluksi laulaja Kimmo “Kaltsu” Kuosmasen irvistely yleisölle vaikutti hämmentävältä, mutta lopulta se vain kuului asiaan ja sopi biisien sanomaan.
Vaikka neljän kitaran kvartetti vaikutti ensi näkemältä hieman yliampuvalta, sopivasti sovitettuna se osoittautui luomaan hyvän vastineen Totuus palaa -albumissa kuuluviin kitaravalleihin. Yksikään kitara ei ollut liikaa. Otran tavaramerkiksi kehittynyt itämaistyyppinen melodiamaalailu soolokitaralla oli virheetöntä ja kuultiinpa parissa kohdassa jopa kahden soolokitaran harmonioita, jollaisia en kyllä aiemmin ole orkesterin keikoilla kuullut. Koskettimet eivät liiemmin läpi miksauksesta kuuluneet, mutta enpä niitä osannut kaivatakaan. Useammassakin kappaleessa meni, Kaltsu Kuosmasen sanoin, roska silmään, kun Manan Manan lauluntekijän Jouni Mömmön lyriikat upposivat kuulijaan.
Murheenlaakson keikka oli kaiken kaikkiaan väkevä esitys ja se onnistui täydellisesti vakuuttamaan ainakin minut orkesterin kovasta soittokunnosta. Keikka loppui biisillä, josta Otran loppuspiikin mukaan koko Mana Mana alkoi: Paniikki on ekstaasin veli. Tähän oli hyvä lopettaa.
– K. Kallio
