Musiikkitoimittaja
Vesa kirjoittaa zineen musiikkiaiheisia tekstejä, joiden kohde vaihtelee kokonaisvaltaisista bändikatsauksista ajankohtaisiin musiikkikenttää koskettaviin kolumneihin.
vesa@emotionzine.fi
Woude on tuulahdus niiltä ajoilta, jolloin single ei ollut pelkkä LP:n mainos tai siltä revitty jukeboxeja varten. Nimittäin tässä muodossa Wouden LP:illä näistä 16 biisistä ei ole julkaistu kuin ekan LP:n nimibiisi Keskellä aikaa. Ekan singlen B-puoli on myös sillä levyllä, mutta tuo Satoi on tällä singleversiolla ainakin puolet hitaampi. Toisella ja viimeisellä Kauniit päivät -LP:llä ei sitten sinkkubiisejä ollutkaan.
Hiljaisten Levyjen joulusingle, jossa bändit esittävät aiemmin vain diginä saatavissa olevaa tuotantoaan. Eddien biisi ilmestyi alunperin jo 2015, mutta silloin vain CDr-singlenä ja Punk Rock Christmas -kokoelmalla. Tämä versio on remasteroitu syksyllä 2022, jolloin se julkaistiin siis diginä ja siihen tehtiin myös video.
Viime vuonna ilmestyi vastaava teos Hurriganesista ja varsin mielenkiintoinen sekin oli. Tämä on sitten vieläkin kiinnostavampi teos, koska Hanoin uraa tuli seurattua ekasta sinkusta ja Soundin Homo-Makkonen-otsikosta (1/1981) lähtien. Lehtileikkeitäkin on sen verran, että nämä suomalaiset, suurimmaksi osaksi tyhjänpäiväiset, mitä tässäkin on mainittu, ovat aika tuttuja.
Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.
Kuten aiemmin totesin, on edellisestä LP:stä kulunut 12 vuotta. Kokoonpano on tuosta Puolesta ja vastaan -levystä kuitenkin pysynyt muutoin samana (Tiina, Kukka, Saastis) paitsi Aika vapaa -levyllä (2002) rumpuja soittanut Piise soittaa tässä kitaraa. Ja prkl, vaikka bändi kuulostaa aika paljon samalta kuin ennenkin, tässä on jotain uuttakin.
Tämän kirjan ohessa kuuntelin ja katselin vanhoja Tigersin, Cavanin jne. keikkoja, koska ajattelin, että olisiko aika kullannut muistot. Ei ollut, etenkin nuo kaksi olivat sellaista sontaa, etten muistanutkaan niitä niin kamaliksi. Mutta näköjään silloin täällä läpi meni (muualla oikein ei). Mutta tämä tuli varmaan jo selväksi. Selailin myös joulun aikaan mutsin luona vanhoja Suosikkeja (Soundit muistan jo ulkoa!) ja se oli kyllä sitten jo kivempaa nostalgiaa. Pitää varmaan ottaa lehdet joskus lähempään tarkasteluun, vaikka jutut aika tyhjänpäiväisiä muistaakseni olivatkin.
