The Record Of My Life #31: THE CLASH – Cut The Crap (CBS 26601) 1985

Aiheeseen liittyvää

Epämmattimainen mestari Jake Luupää sooloili toisen metallisinglensä

Emotion Zinen jo lähes vakiovieraaksi kutsuttava Jake Luupää on...

The Record Of My Life #32: CMX – Aion

Täyden kympin tuotos, josta on suorastaan mahdottomuus löytää heikkoa hetkeä.

Elämäni keikka: Provinssirock 2011, System of a Down (Ilkka Heikkinen)

Jos pitäisi nimetä yksi tietty keikka, joka on jäänyt elähdyttävästi mieleen, ei allekirjoittaneen tarvitsisi miettiä pitkään.

Viikon Kovin Biisi: VKB 27/24

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

I, Cursed julkaisi uuden Death Holograms EP:n

Porin / Ulvilan seudulta kotoisin oleva, vihaista ja raivokasta...

Jaa somessa

Tämä nyt ei todellakaan ole elämäni levyjä, mutta päätin ottaa tämän nyt käsittelyyn pitkän ajan jälkeen. Kyllähän tästä silloin 15-vuotiaana ekaksi pidinkin, mikä johtui kai siitä, että olin odottanut uutta Clashia 3 vuotta. No hyvin pian kävi selväksi, että eihän tämä hyvä levy ole.

Clash oli hajonnut jo oikeastaan Combat Rockin aikoihin 1982, kun rumpali Nicky Headon sai kenkää huumeiden käyttönsä takia. Lopullinen niitti tuli seuraavana vuonna kun kitaristi Mick Jones sai potkut. Hänen tilalleen tuli peräti 2 kitaristia: Vince White ja Nick Sheppard. Keikka-arviot uudesta Clashista eivät olleet kovin mairittelevia; bändi soitti lähinnä vanhaa materiaalia, eikä sitäkään kovin hyvin. Onhan sitä tullut bootlegeilta kuultuakin.

LP:tä ennen ilmestynyt single oli kuitenkin lupaava. This Is England on todella hyvä biisi ja sitä sanottiinkin viimeiseksi Clashin maineteoksi. Singlen B-puolella olevat Do It Now ja maxilla Sex Mad Roar ovat ainoat biisit, jossa tämä Clash soittaa kokonaisuudessaan ja ne ovatkin ihan kelpoja biisejä. Tämä LP sitten onkin pilattu kamalilla rumpusoundeilla, tai siis konerummuilla eikä Pete Howard taida paljon levyllä soitella, myös basisti Paul Simonon on jostain syystä korvattu mm. Ian Duryn bändissä soittaneella Norman Watt-Roylla. Tässä on hyviä biisejä kuitenkin, mutta nuo soundit ovat suurin syy, miksi tätä on vaikea kuunnella. Kitarat kyllä surisevat kuin punkaikoina ja siihen tässä kai jotenkin yritettiin palatakin.

Miksi siis konerummut? Jos tämä olisi tehty tuon sinkun B-puolien tapaan, ei niin paljon valittamista olisi. This Is England on oikeastaan lähes ainoa, missä tuo ei haittaa (sinkun muita biisejä ei tässä ole, paitsi CD:llä Do It Now). North And South on myös ihan mukava hitaampi kappale. Ja 3 Card Trick myös kiva skapoljentoinen biisi. Punkpuolelta Dirty Punk, Movers And Shakers ja We Are The Clash eivät juuri vakuuta, ne ainakin olisivat kaivanneet oikeat rummut. Loput biisit taas ovat sitten aika mitäänsanomattomia. Biisintekijänä Strummerin parivaljakoksi on Jonesin tilalle tullut manageri Bernie Rhodes ja se kai jo kertookin paljon.

No LP ei This Is Englandin lisäksi juuri kehuja saanut ja pian levyn jälkeen Strummer taisi palata tripiltään ja hajotti bändin. Levyn biisejä ei tuota singleä lukuunottamatta ole Clashin kokoelmilla nähty ja Strummer pyytelikin myöhemmin anteeksi Jonesin ja Headonin erottamisia. Jonesin kanssa hän tekikin pian yhteistyötä tämän Big Audio Dynamiten kanssa. No, kun oikea Clash oli hajonnut, niin saatiin kaksi aika huonoa bändiä, eli uusi Clash ja tuo BAD, tai kyllähän tuota BADia arvostettiin, itseä se ei pahemmin hetkauttanut.

Howard soittaa nykyään Wonder Stuffissa, Sheppardilla on ollut useitakin bändejä, mm. DomNicks yhdessä Dom Marianin (mm. Stems, Someloves) kanssa. White ei ole kai levyjä tehnyt, mutta kirjoitti kuitenkin 2007 Clash-ajastaan kirjan nimeltä Out Of Control, Simononilla on ollut myös monia bändejä ja Strummer aloitti soolouran ja perusti Mescaleros-yhtyeen, jossa jatkoi kuolemaansa asti 2002. Hän oli myös jonkin aikaa Poguesin kitaristina. No niin, ehkä tämä on vain varoitus, että vältä tätä levyä, mutta This Is… on kuitenkin yhä helvetin kova biisi!

V. Vahtera

spot_img