Tämä tuli postissa ihan omistuskirjoituksella, kiitos vain! Tämä on siis taas kiintoisaa luettavaa, vaikka välillä ihmetyttää, miten jaksaa nähdä vaivaa selvittääkseen milloin mikäkin yhden demon tehnyt ns. melkein punkbändi on ollut keikalla ja missä. Mutta sellainen se Jukka on. Nuo keikka-ajat ja -paikat eivät sinänsä ole poikkeuksia lukuunottamatta kauhean kiinnostavia, mutta jutut yhtyeistä sen sijaan ovat, ainoa, en tiedä onko tarkoituksella tehty, mutta välillä tuleva pikkuhaitta on, että jotkut jutut tulevat ainakin pariin kertaan, kerran kahdesti jopa samalla sivulla. Mutta kun tässä alkaa itsekin olla jo vanha äijänkäppänä, niin menkööt se kertauksena, heh.
Nyt matkataan nostalgiseen aikaan, jolloin venyviltä c-kaseteilta ja vinyylilevyiltä kuunneltiin suuria suomalaisia tähtiä ja nautittiin tuoreista käännösiskelmistä.
Cloutierin uusin levy on miehen kertomus matkasta pahan masennuksen ja merkityksettömyyden ansasta. Albumillinen teknon eri sävyjä on monipuolinen ja taidokas seikkailu, joka toimii sekä klubilla että kuulokkeissa.
