Tämä tuli postissa ihan omistuskirjoituksella, kiitos vain! Tämä on siis taas kiintoisaa luettavaa, vaikka välillä ihmetyttää, miten jaksaa nähdä vaivaa selvittääkseen milloin mikäkin yhden demon tehnyt ns. melkein punkbändi on ollut keikalla ja missä. Mutta sellainen se Jukka on. Nuo keikka-ajat ja -paikat eivät sinänsä ole poikkeuksia lukuunottamatta kauhean kiinnostavia, mutta jutut yhtyeistä sen sijaan ovat, ainoa, en tiedä onko tarkoituksella tehty, mutta välillä tuleva pikkuhaitta on, että jotkut jutut tulevat ainakin pariin kertaan, kerran kahdesti jopa samalla sivulla. Mutta kun tässä alkaa itsekin olla jo vanha äijänkäppänä, niin menkööt se kertauksena, heh.
Nyt matkataan nostalgiseen aikaan, jolloin venyviltä c-kaseteilta ja vinyylilevyiltä kuunneltiin suuria suomalaisia tähtiä ja nautittiin tuoreista käännösiskelmistä.
Kadotetut kuulostaa omissa korvissa oikeastaan paremmalta kuin koskaan aiemmin. Ihan ekasta sinkusta asti sitä on tullut seurattua ja kuuluu varmaan niihin bändeihin, joita on tullut eniten nähtyä. Yhtyehän oli joka rauhantilaisuudessa ja punkkeikoillakin paljon, vaikka tyyli muuttui jo ennen ensisingleä (1981) sävellyksellisesti ja soitannollisesti vähän muuhun suuntaan.
