Lahden Historiallisen museon Muistamo rantautuu vihdoin kotipaikkakunnalleen Lahteen! Tänä keväänä Muistamon keskusteluilloissa keskustellaan evakkoudesta ja mahdollisista toiseuden tunteista. Millaista Lahteen oli tulla, kun koti jäi uuden rajan taa Karjalaan?
Palkintolautakunta vierailee kevään aikana finalistimuseoissa ja jakaa palkinnot Valtakunnallisten museopäivien Museopalkintogaalassa Helsingissä 25. toukokuuta 2023.
Vivienne Westwood (1941-2022) oli yksi aikamme kiehtovimmista muotisuunnittelijoista. Pioneeri, muotimaailman kapinallinen ja punkmuodin äänekäs aktivisti.
ilho Lampi -museon vaihtuvissa kesänäyttelyissä on viime vuosien aikana nähty muun muassa useita yhteisnäyttelyitä, valokuvataidetta Onni Wiljami Kinnuselta sekä kuvitustaidetta Matti Pikkujämsältä ja Milla Paloniemeltä.
Kotimaisen FCF Wrestlingin uusi kausi käynnistyi lauantaina syyskuun 9. 2023 Turun palloiluhallilla. Emotion Zinen toimittajat Kimmo ja Mike saivat tehtäväkseen raportoida tästä kamppailun ja teatterin yhdistävän urheiluviihteen live-tapahtumasta.
Pojat oli omasta mielestäni paras Suomen ns. ramopunkbändeistä ilmestyttyään kuvioihin joskus vuonna 1990. Tekstit olivat nokkelia ja sävellykset tarttuvia ja vieraatkin palat yleensä suomennettu Ramoilta tai Boysilta. Omistan 2 ekaa LP:tä ja Pasi Virtanen -sinkun, mutta sitten kiinnostus vähän lopahti; mielestäni biisien taso laski tai se muuttui kertaamiseksi. Silloin tällöin keikalla nähdessäni oli kyllä kivaa ja viimeisin hankintani on Palaa-cd vuodelta 2003, jossa on loistava Mä uskon meihin -biisi.