Tiedättehän ne albumit, joita ei tarvitse edes laittaa soimaan ja silti se musiikki soi alitajunnassa ja lyriikat tulee vahvasti ajatuksiin, koska olet kuunnellut levyä niin paljon oikeassa herkkyyskaudessa ja ajassa?
Minulle Nine Inch Nailsin The Downward Spiral on juuri sellainen. Harvemmin sitä enää kuuntelen, mutta levyn kansikuva ja tunnelmat palaavat mielen looppailuun usein.
Paranoid London on uudella albumillaan kuin The Chemical Brothersin paha kaksoisveli steroideissa ja tutkimuskemikaaleissa. Paranoid London ei päästä poppia levyllensä vaan pitää albumin raidat vahvasti hapokkaassa ja kieroutuneessa, mutta tanssilattian hypnoottiseen otteeseen kaappavassa tunnelmassa.
Liettualainen artisti Teatre inspiroitui Liettualaisen underground-runoilijan Jurga Ivanauskaiten päiväkirjoista ja teki teemalevyn, joka on myös musikaalinen kuvaus hänen työympäristöstään huonosti valaistuista toimistotiloista, steriileistä online supportin vuorovaikutuksista ja kaupallisista verkostoista.
Tässä on yhtyeen neljä EP:tä, jotka ovat ilmestyneet vain netissä vuosina 2024 ja 2025, yhteensä 14 biisiä. Niiden kannet ovatkin tarroina mukana. Biisit ovat omia, paitsi Mikään koskaan muutu ei on alunperin Saintsin Know Your Product. Se sopiikin näille hyvin, kun yhtyeen levyllä on pari puhallinsoittajaa (soittimina vetopasuuna ja trumpetti, olen siellä saksofoninkin kuulevinani, joten kai sitä sitten soittaa joku bändistä, tai sitten olen väärässä). Ne tuovat kivoja sävyjä biiseihin.
