Guitar Hero! Jokainen, joka on kyseistä peliä koskaan pelannut, ymmärtää millainen voima kitaralla on, jos sitä vain osaa soittaa. Monille riitti värillisten nappien painelu, mutta Juuso Pohtisen tapauksessa pelaaminen vei ihan oikean kitaran pariin. Ja se oli kaikille metallimusadiggareille hieno käänne, kuten Nuclear Joyriden debyyttisinkusta Waste of a Soul voi päätellä.
Tämän kirjan ohessa kuuntelin ja katselin vanhoja Tigersin, Cavanin jne. keikkoja, koska ajattelin, että olisiko aika kullannut muistot. Ei ollut, etenkin nuo kaksi olivat sellaista sontaa, etten muistanutkaan niitä niin kamaliksi. Mutta näköjään silloin täällä läpi meni (muualla oikein ei). Mutta tämä tuli varmaan jo selväksi. Selailin myös joulun aikaan mutsin luona vanhoja Suosikkeja (Soundit muistan jo ulkoa!) ja se oli kyllä sitten jo kivempaa nostalgiaa. Pitää varmaan ottaa lehdet joskus lähempään tarkasteluun, vaikka jutut aika tyhjänpäiväisiä muistaakseni olivatkin.
