Avain: nuori

Espoon kaupunginteatterin valtaa teatteri, sirkus, tanssi ja musiikki

Ainutlaatuinen superNOVA on mukaansatempaava koko perheen teatteria, sirkusta, tanssia ja musiikkia yhdistelevä esitys, joka käsittelee tulevaisuuden epävarmuutta nuoren ihmisen näkökulmasta.

Soveltavan teatterin menetelmillä vahvuutta nuorten itsetuntoon

Diakin hallinnoimassa Tule nähdyksi -hankkeessa vahvistetaan nuorten osallisuutta soveltavan teatterin menetelmillä. Hankkeen toiminta on kohdistettu nuorten lisäksi oppilaitosten henkilöstölle sekä nuorisotyötä opiskeleville.

Arvostelussa: Särmä – Amsterdam

Soundit ovat hiotun kuuloiset ja yhtyeestä välittyvä yhteissointi kertoo, että vaikkei Särmä ole yhtyeenä kovinkaan iäkäs, niin sen jäsenet ovat tehneet musiikkia jo pitkään.

Arvostelussa Rat Trap – Sulla ei aikaa oo (EP)

"Nyt ollaan siis perusasioiden äärellä ja näinä aikoina, mitä...

Anton Haring – Mun on aika elää

Anton on 17-vuotias indierock-muusikko Helsingistä ja on kertomansa mukaan harrastanut musiikkia lähes koko lähes koko elämänsä. Tähän mennessä Anton on julkaissut kaksi albumia ja muutamia singlejä. Julkaisukielenä on aiemmin ollut englanti, mutta nyt kieli vaihtui ja Mun on aika elää on ensimmäinen suomenkielinen julkaisu.
spot_img

Suositut

Emotion visa: Rumpujumalat

Tämän kertaisen visan jumalaisena aiheena on rummut. Testaa tietosi...

EDDIE & THE HOT RODS: Why Should I Care / A Million Miles Away (Hiljaiset Levyt HIKS-086) 7″ 2023

Eddie & co on tehnyt toisen sinkkunsa Hiljaisille Levyille. A-puoli on loistava, alunperin Pete The Meat & The Boysin biisi, joka on alunperin sen toimesta levytetty jo 1978, mutta julkaistiin vasta kuluvalla vuosituhannella.

The Record Of My Life #27: Irwin Goodman – Rentunruusu

Tämän Record Of Life -artikkelin on laatinut Viikon Kovin Biisi 29/2023 voittaja biisillä ”Hiljaiset Sillat” Sami Jussi kokonaisäänimäärällä 170 ääntä.

Emotion visa: Kitarajumalat

Tämän kertaisen visan jumalaisena aiheena on kitara. Testaa tietosi...

Brazen Forgery – The Antimatter

Turun seudulla vaikuttava dark metal-projekti Brazen Forgery on julkaissut...