CMX-yhtyeen keulakuvana tunnettu ja sittemmin soolouralle lähtenyt A.W. Yrjänä (s. 1967) on yli 40 vuotta kestäneellä muusikon- ja kirjailijanurallaan koskettanut kymmeniä tuhansia mieliä, inspiroinut useaa totuudenetsijöiden sukupolvea ja lunastanut paikkansa suomalaisten kirjoittajien kunniagalleriassa.
A.W. Yrjänä – Alkemisti on katsaus sukupolvensa merkittävimpiin kuuluvan taiteilijan ajattelun ja olemisen syviin pohjavireisiin ja niiden taustalla vaikuttaviin salattuihin aatevirtauksiin.
Matkakertomus Tornionjokilaakson tehdaskaupungista kotimaiseen suursuosioon – ja nykyhetkeen, Māyāan, jolloin maailma on lakannut lopullisesti olemasta todellinen.
Videoa on kuvattu mm. Suvilahden DIYssä, Archimedeksen haudalla, Olympoksen temppelillä, Aleister Crowleyn Abbey of Thelemassa ja Erikoisjoukkojen kuvauspaikalla.
Tapio Kotkavuori oli tiedonjanoinen nuorukainen, joka etsi paikkaansa maailmassa. Etsintä johti hänet epätavalliselle matkalle: mustaa magiaa harjoittavan Setin temppelin jäseneksi. Kotkavuori kohosi temppelin hierarkiassa ja avioitui sen perustajan tyttären kanssa. Kahden ystävänsä kanssa hän uppoutui niin magiaan, pohjoismaiseen mytologiaan, kansanperinteeseen kuin joogaankin. Lopulta temppelin sisäiset jännitteet ja kolmikon omat kasvukriisit pakottivat ystävykset arvioimaan uudelleen sekä henkisen yhteisön merkitystä että omaa identiteettiään. Onko omaan minuuteen keskittyminen sittenkään vastaus elämän suuriin kysymyksiin?
Englantilainen okkultisti ja kirjailija Kenneth Grant (1924–2011) tunnetaan parhaiten alun perin Aleister Crowleyn Ordo Templi Orientiksesta erkaantuneen nk. Tyfonisen O.T.O.:n perustajana. Poiketen Crowleyn fallosentrisestä magiasta, Grantin luotsaama ”tyfoninen traditio” nosti jalustalle feminiinisen luomisvoiman ja ammensi theleman ohella opetuksiaan mm. tantrasta, Advaita Vedānta -filosofiasta ja taiteilija-okkultisti Austin Osman Sparen teorioista. Vaikkakin Grantin merkittävin perintö länsimaiselle esoterialle on eittämättä hänen massiivinen yhdeksänosainen kirjasarjansa ”Tyfoniset trilogiat”, hän jätti painavan jäljen myös britannialaiseen okkulttiseen fiktioon ja weird-kirjallisuuteen. Valoa vasten on kirjailijalta ensimmäinen suomeksi käännetty teos.
"Kikkeliskokkelismiehenä" tunnettu entiteetti manifestoitui Suomen kansan kollektiiviseen tietoisuuteen kesäkuussa 1990 Pulttibois-sketsisarjan 2.tuotantokauden 20.jaksossa. Taatila ja Kalavainen havainnollistaa pamfletissaan hahmon psykohistoriaa, pyhää maantiedettä, sielunmaisemaa ja kulttuurista kehystä viitaten mm. Goetheen, suufeihin, Kabbalisteihin, Freudiin, Jungiin ja David Lynchiin.
Uusi teknoklubisarja CLUSTER käynnistyy lauantaina 17.10. Delgalleriassa. Sarja ei tuo Suomeen pelkkää berliiniläistä soundia. Se tuo sen, mikä tekee Berliinin klubeista klubeja: harkitun ovipolitiikan, toisten kunnioittamisen ja tanssilattian ilman kameroita.