Radio SuomiRockin vuosi 2022 on paketoitu perinteisin menoin Eläköön SuomiRock! -palkinnoilla. Tänä vuonna pokaali elämäntyöstä ojennettiin Apulannalle ja Maija Vilkkumaalle.
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tapahtuma I love me -messuilla palkittiin ensimmäistä kertaa muodin kiertotalouden toimijoita. I love me -messut on käynnissä Helsingin Messukeskuksessa 21.–23.10.2022.
Klassisen musiikin Gramophone -palkinnot 2022 on jaettu Lontoossa tiistaina 4. lokakuuta. Suomalaisista finaaliin ylsi Lapin kamariorkesterin lisäksi vain sopraano Karita Mattilan levytys.
Vuoden museo -kilpailun finaalissa oli yhteensä neljä museota. Päätöstensä tueksi palkintolautakunta vieraili kevään aikana finalistimuseoissa, tapasi niiden henkilökuntaa sekä teki taustaselvityksiä.
Reginaldin tuotantoa on arvioitu tällä palstalla useammankin kerran ja jälleen kerran iloitsen tämän monipuolisen tuottajan uudesta materiaalista. 002 on Berliinissä asuvan suomalaisen artistin oman lafkan toinen julkaisu, kyseessä on EP missä yhden originaalin kyljessä kolme remixiä.
Tervetuloa hämärän rajamaille. Janne Särkelän ambient/neoklassinen/drone-projekti Sarana tekee minimalismia vakaalla näkemyksellä, kyseessä on artistin seitsemäs julkaisu.