Avain: Tampere

Rohee-katulehti on nyt ollut puoli vuotta Tampereen kaduilla – Uusi lehti on tuhti lukupaketti

Kolmas katulehti Roheen numero ilmestyy tiistaina 25. lokakuuta. Kannessa ehdotetaan, että manselaiset lähetettäisiin Marsiin. Ilmaston lämpeneminen uhkaa maapalloa ja jotkut pohtivat ihmisten siirtämistä toiselle planeetalle. Jos Mars osataan maankaltaistaa, pitäisikö Tampere asukkaineen siirtää sinne? Miika Peltola käy läpi Marsin nähtävyyksiä jutussa Remppa vai muutto?

GARBAGEMEN, JALLA JALLA, LOWDOWN SHAKIN’ CHILLS, Tampereen Tulliklubi 2.6.2022

Oli syy sitten mikä tahansa, virallisestihan se oli, että Hiljaiset Levyt täyttää 35 vuotta (mikä tapahtui jo 2021) ja Lowdownilta tuli kokoelmalevy, niin ilta oli aivan loistava.

Koria täti -oopperan kiertue käynnistyy ensi syksynä Helsingin Musiikkitalosta

Koria täti nähdään ensi syksynä kiertueella aina Helsingistä Kuusamoon.

Kaksi viikkoa kesään – Virittäydy vapaalle hurmaa huhtikuussa Tampereella

Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen kirmaa kesä, kun Virittäydy vapaalle -messut loistaa 22.–24. huhtikuuta neljässä messuhallissa tarjoillen vapaa-aikaan peräti viisi helteisesti yhteen sulavaa messutapahtumaa.

Väitös: Ihmisäänen tunneilmaisua on mahdollista kehittää harjoittelemalla

Tua Hakanpää yhdistää väitöstutkimuksessaan vokologista, akustista ja pedagogista asiantuntijuutta ja kontribuoi sekä lauluntutkimuksen että -opetuksen tutkimuskentälle.
spot_img

Suositut

Båssanovan ja Palefacen klubibängeri Warrior sai musiikkivideon

Meltdown Deejays-lafkalla ulos syksyllä tullut biisi on nyt visutettu näyttäväksi teokseksi. Katso video!

Heiskanen & Muut palaa areenalle – Uusi single ”Väärät signaalit” tarjoilee surutonta rillumarei-rockia

Hämeenlinnalainen Heiskanen & Muut katkaisee muutaman vuoden julkaisutaukonsa. Uunituore...

Ufo Mustonen ui syviin vesiin – uusi Aaltoja-albumi on lämminhenkistä kamaripoppia

Laulaja-lauluntekijä Ufo Mustonen julkaisi neljännen sooloalbuminsa "Aaltoja" eilen perjantaina...

Sumuposauttaja Band – Work and Play (Puro recordings 2026)

Tampereen indiekentän sankari Sumuposauttaja on saanut tuekseen bändin ja 2024-25 nauhoitetuista sessioista on nyt julkaistu tamperelaisen Puron toimesta albumi.

Shakkii palaa – uusi single vie kuuntelijan 90-luvun lopun New Yorkiin

Joosu J:n ja Aksimin muodostama rap-duo Shakkii palaa luovalta...