GARBAGEMEN, JALLA JALLA, LOWDOWN SHAKIN’ CHILLS, Tampereen Tulliklubi 2.6.2022

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #32: CMX – Aion

Täyden kympin tuotos, josta on suorastaan mahdottomuus löytää heikkoa hetkeä.

Viikon Kovin Biisi: VKB 26/24

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Elämäni keikka: Provinssirock 2011, System of a Down (Ilkka Heikkinen)

Jos pitäisi nimetä yksi tietty keikka, joka on jäänyt elähdyttävästi mieleen, ei allekirjoittaneen tarvitsisi miettiä pitkään.

Epämmattimainen mestari Jake Luupää sooloili toisen metallisinglensä

Emotion Zinen jo lähes vakiovieraaksi kutsuttava Jake Luupää on...

The Record Of My Life #31: THE CLASH – Cut The Crap (CBS 26601) 1985

Tämä nyt ei todellakaan ole elämäni levyjä, mutta päätin...

Jaa somessa

Oli syy sitten mikä tahansa, virallisestihan se oli, että Hiljaiset Levyt täyttää 35 vuotta (mikä tapahtui jo 2021) ja Lowdownilta tuli kokoelmalevy, niin ilta oli aivan loistava.

En olisi ikinä uskonut Lowdowneja enää näkeväni lavalla, mutta sekin tapahtui 28 vuoden jälkeen. Eipä noita muitakaan ole vuosikymmeniin tullut nähtyä. Mutta niin, kyseessä oli tapahtuma keskellä viikkoa, joten se alkoi jo erittäin hyvissä ajoin, oliko peräti klo 18.45, mikä tällaiselle paapparaiselle sopii varsin hyvin.

GARBAGEMEN

Illan aloitti Garbagemen ja kyllä mennään 90-luvun alkuun, kun olen yhtyeen nähnyt. Yhtyeen puuhamies Billy kuoli 2019, mutta yhtye jatkaa.

Mukana on myös alkuperäinen laulaja Jusa toisena laulajana. Täytyy sanoa, että olin aika yllättynyt. Siis yhtye ei soittanut juuri lainkaan sitä Cramps-tyylin musaa, mitä heiltä muistin, vaan välillä mentiin melkein hardcorepunkin suuntaan. Tämä muutos on ilmeisesti tapahtunut tuon vuoden 2019 jälkeen. Eipä siinä, kyllä sitä kuunteli.

JALLA JALLA

Sitten Jallax2, jonka näkemisestä ei sentään ole ”kuin” vajaat 20 vuotta. Bändihän on aina ollut todella loistava ja yhdessä vaiheessa oli Suomen parhaita ellei paras. Levyjä vaan ei oli 90-luvun jälkeen ilmestynyt ja keikkailukin on ollut satunnaista.

Kokoonpanossa ei ole tapahtunut koko aikana juuri muutoksia, ekalla sinkulla on eri rumpali ja nyt oli toiseen kitaraan tullut Jukka Tarkiaisen tilalle Greenhouse AC:n Jari Mikkola. Biisit sujuivat samaan yleisöä innostavaan malliin kuin ennenkin.

En muista mitä kaikkia biisejä tuli, mutta melkoinen hittiparaati kuitenkin ja encorena ainakin ensisingle City Song. Lisäksi kuulin vihjeitä, että uusia biisejäkin olisi olemassa 5 kappaletta (niitä ei keikalla kuultu). Jospa tämä katkaisisi tuon pitkän hiljaiselon ja tulisi vaikkapa EP. Sillä moista punkinsekaista rock’n’rollia kaivataan aina lisää.

LOWDOWN SHAKIN’ CHILLS

LSC on sitten taas bändi, jonka kanssa tuli tehtyä paljon yhteiskeikkaa 80- ja 90-luvuilla ja muutenkin pyörittyä kimpassa ja tulihan Pankun kanssa tehtyä eräskin EP. Yhtyeen olen nähnyt viimeksi keikalla 1994 Lahdessa, jolloin olimme heidän lämppärinsä.

Sen jälkeen LSC ei kauaa toiminutkaan, vaan hajosi loppuvuodesta. Jarkko meni USAhan töihin ja Toni muutti Lontooseen. Tämä oli siis myös ensimmäinen kerta, kun tuli Toni nähtyä vuoden -94 jälkeen (ja hauska oli nähdä!). No näitä asioita on käsitelty tuossa aiemmin tulleessa levyarvostelussa. Yhtye soitti n.kymmenen biisin hittiputken (kyllä, hekin).

Mukana oli ainakin suosikkikappaleeni From The Cradle To The Grave (tietty, sehän on kokoelman nimi), Poor Ole Jimmy (eikös tullutkin, vai olinko muka jo kännissä kun muistaisin näin!) ja Nico, mutta ei onneksi sitä Sigue Sigue Sputnik-biisiä. Eli siis vanha katurock oli edelleen hallussa ja välillä tuntui kuin mikään ei olisi maailmassa muuttunut, sama pätee tietenkin koko iltaan.

Eihän sieltä oikein mitään jäänyt puuttumaan, mutta olisi kyllä kiva ollut vuosien jälkeen kuulla I Don’t Wanna Say Goodbye ja Everything (joka oli eka biisi, jonka heiltä kuulin, tai ainakin oma, koska ekalla nähdyllä keikalla ei muita omia biisejä ollutkaan), mutta muistaisin, ettei tämä kokoonpano ole niitä koskaan soittanutkaan, ovat vähän eri ajan ja soittajien biisejä. Ilta oli siis kaikin puolin loistava ja tietenkin sitä korostaa se, ettei tässä pariin vuoteen juuri missään ole tullut käytyäkään.

Jatkot

Jatkoista en muista mitään. Heräsin Panun kellarista ja mietin missä olen. No se selvisi. Selvisi myös, että ystäväni Kukka, jonka autolla Treelle tulimme, onnistui telomaan itsensä keikalla ja piti siirtyä junaan. On jo aikaa junalla matkustamisestakin, enkä meinannut edes löytää oikeaa raidetta, mutta kun aikansa sekoilee, niin kyllä se siitä.

– V. Vahtera

spot_img