Jaakko Iloniemi ja Henri Vanhanen pureutuvat uuteen maailmanjärjestykseen. Kirja tarkastelee suurvaltojen ja alueellisten voimakeskusten suhteita ja niiden kehitystä.
Finnding America on dokumenttisarja ohjaaja Santi Foxin matkasta Yhdysvaltojen halki. Santi tapaa suomalaisia alansa huippuja, ja taltioi heidän kokemuksiaan menestyksestä, mutta myös epäonnistumisesta ja siitä, mitä on olla suomalainen Amerikassa.
Ilkka Remeksen Tornadossa Suomi valmistelee Yhdysvaltojen ja Venäjän sotilasjohdon pyynnöstä salaista tapaamista, jonka syy on Ukrainan sotaa kiireellisempi.
Kiovalainen Philip Levin julkaisee 16.10. ensimmäisen singlensä ja me saimme kunnian julkaista musiikkivideon jo nyt. Radioheadista ja Underworldista inspiraation ammentava artisti tuottaa introspektiivistä indiemusaa elektronisin maustein.
Happomeri on Juha Penttisen ääniprojekti jossa pohjoissuomalainen ympäristö tulee usein osaksi musiikkia: kenttä-äänityksiä, metsiä, talvea, merta, saaria ja teollisia ympäristöjä yhdistettynä analogisiin syntetisaattoreihin, noiseen ja hitaasti muuttuviin äänimaisemiin.
Mountains_9_26 nimeä kantava ep esittelee länsi-Ukrainassa elävän Yurii Popovin hienon mikstuuran tummia teknosaundeja ja Karpaattien alueen kansanmusiikkia.