Iisakin tuhkat on koskettava romaani terrori-iskusta selviytymisestä ja itsensä löytämisestä.
Jussi Hanhivaaran romaani Iisakin tuhkat on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Päähenkilön elämä muuttuu kertarysäyksellä: hän joutuu kumppaninsa kanssa Israelissa osaksi äärijuutalaisten terrori-iskua. Alkaa tarina, joka johtaa aina Pohjois-Amerikkaan saakka.
Matkan aikana kertoja purkaa tuntojaan entiselle rabbilleen. Osansa saavat sekä juutalaisuus, parisuhde että mennyt ja tuleva.
Iisakin tuhkat kuvaa juutalaisuutta ja sen ulottuvuuksia, mutta on samaan aikaan koskettava tarina parisuhteen päättymisestä ja itsensä etsimisestä.
Jussi Hanhivaara on pitkän linjan toimittaja ja tuottaja Yle Uutisissa. Hän on opiskellut kansainvälisiä suhteita Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Italiassa sekä kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hanhivaaran kirjoituksia on julkaistu muun muassa kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särössä. Iisakin tuhkat on hänen ensimmäinen romaaninsa.
Lähde Jussi Hanhivaara