”Hanoin biisit nostattavat tukkani pystyyn. Tai sitten joku on lisännyt olutmukiini tuntemattomia substansseja. Paitsi että en juonut olutta tällä välillä. Jes, juuri tätä olin odottanut!”
Istun kotona vetämässä pohjia ja paradoksaalisesti yritän myydä edellisiltana ostettua lippua Michael Monroen 60-vuotiskeikalle. Tämä siksi, että en saanut kimppakyytiä järjestymään enää näin lyhyellä varoitusajalla.
Olen taas myöhässä, lipun kun voi kaupassa myydä vain vähintään kahdeksan tuntia ennen tapahtuman alkua. Hörpin olutta ja päätän lähteä seikkailuun. Onhan keikalla luvattu olevan Hanoi Rocksin alkuperäiskokoonpano. Se on syy miksi lippu minulta nyt löytyykin.
Pukeudun farkkuihin, kirkkaankeltaiseen Everlast-huppariin ja silkkiseen mustaan pikkutakkiin. Melko sporttinen look, mutta olenhan vain menossa katsomaan keikkaa, en suinkaan esiintymään.
Käyn hakemassa lähikaupasta kahdeksan Koffia, kaksi Red Bullia ja yhden Snickersin. Näillä eväillä suunnittelen pärjääväni pitkälle. Singahdan bussipysäkille vain todetakseni, että kahden bussin taktiikalla en enää ehdi junaan. Yo Taxi!
Matkaan veli hopea!
Juna on ilmeisesti loppuunmyyty sillä paikkani sijaitsee ravintolavaunun yläpuolella. Siemailen olutta, kun eteeni ilmestyy kaksi nuorta naikkosta. Tiedotan heille että nämä ovat seitsemän euroa kalliimmat paikat. Naiset pitävät lentokoneilmapiiristä. Siemailen tasaiseen tahtiin lisää olutta.
Juna saapuu Pasilaan. Singahdan asemarakennukseen, mutta olen pahan kerran eksyksissä. Koitan tiedustella oikeaa suuntaa puhelimitse, kun astun pihaan, joka vilisee taksiautoja. Yo Taxi!
Taksikuski kertoo, että hänellä on minimitaksa. Sanon aivan sama, mennään jäähallille, ja nopeasti! Holtiton rahankäyttöni tekee vaikutuksen kuskiin ja hän yrittää ehdotella matkaa takaisin Turkuun keikan jälkeen. Joku raja minullakin on. Toivotan hyvät jatkot ja singahdan Helsingin Jäähallin pihalle kädessäni muovikassiin pakatut evääni.
Pihalla vilisee kaikennäköistä porukkaa. Vaatetus on ihmisillä pitkälti mustanpuhuvaa. Keski-ikä on ehkä noin omaa luokkaani ja nuoret henkilöt muodostavat vähemmistön. Moni siemailee pihalla pohjia ja ryhdyn hetkeäkään miettimättä samaan touhuun.
Lähden suuntaamaan kohti sisäänkäyntiä. Tölkinkerääjä viittaa muovipussiini jonka olen jemmannut pihan laidalle. Kerron hylänneeni sen ja astelen prameana halliin.
Viimein hallilla!
Sukkuloin hallia ympäri ja tutkin mitä kautta löytyisi reitti omalle paikalleni piippuhyllylle. Löydän reitin ja tunnen itseni nälkäiseksi. Singahdan ruokatiskille ja ostan elämäni ensimmäisen nakkimukin. Kolme pitkää nakkia puolen litran pahvimukissa. Maku ei päätä huimaa, enkä hahmota miten saisin käyttööni mausteet, joten mutustulen nakkeja ja heivaan loput roskakoriin.
Paikalla on myös tuttuja. Kyselen missä päin hallia Mr. Rock N’ Roll majailee. Saan tiedon hänen nauttivan olutta fanikrääsäputiikin laidalla. Singahdan fanitiskille, mutta miestä ei näy. Hetken sekoilun kuluttua selviää, että olen väärällä puolella hallia.
Treffit onnistuvat ja nappaamme yhteistuumin lisää olutta. Samalla lyödään lukkoon suunnitelmat Rock N’ Roll -maailmanvalloituksen suhteen.
Vaapun piippuhyllylle katsomon jyrkkiä portaita. Huh, vihdoinkin perillä.
Keikka alkaa, seuraa vanhoja biisejä, jotka nekin tällä megakauttauksella tuntuvat normaalia vaikuttavammilta. Sitten tulee tauko. Lähden kuselle. Vessaan on 20 miehen jono. Lopulta pääsen sisään wc-tiloihin ja huomaan, että viereisellä seinällä jono on vain noin 5 henkilöä!
Seuraa loput keikasta, jonka aikana en enää poistu katsomosta. Jokin taukokin tulee siinä samassa vietettyä. Hanoin biisit nostattavat tukkani pystyyn. Tai sitten joku on lisännyt olutmukiini tuntemattomia substansseja. Paitsi että en juonut olutta tällä välillä. Jes, juuri tätä olin odottanut!
Loppua kohti biisit menevät sekavimmiksi, olen huomaavinani pientä töppäilyä, mutta bilefiilis ja äänivalli vastaavat siitä, että haukkaan kaikki syötit kuin nälkäinen tonnikala.
Keikka selätetty!
Keikka loppuu ja singahdan ulos takaovesta, joka minulle viitataan. Olen tarkistanut että tähän aikaan ei enää liiku junia eikä busseja Turkua kohti. Kävelen tienpieleen. Yo Taxi!
Kaikki matkani taksikuskit ovat ulkomaalaistaustaisia. Tämän hetkinen ei meinaa ymmärtää, että haluan vain nukkumaan.
”Haluun nukkumaan. Vie mut hotellille.”
”Mitä?”
”Hotelli”
”Mikä osoite?”
”HALUAN VAIN NUKKUMAAN. HOTEL!”
”Holiday Inn…”
”Hyvä!”
Lopulta saavun kahdenkin hotellin komistamalle aukiolle. Ensimmäinen on selväsi yli budjetistani. Singahdan sisään jälkimmäiseen. Pettymyksekseni minulle kerrotaan, että kaikki hotellin huoneet ovat varattuja. Kysyn missä on vapaata, ja minut ohjataan viereiselle ökyhotellille.
Astelen polleana sisään luksuspaikkaan ja asetun jonoon. Hotellin respassa on päällä täysi kaaos. Minua kyräillään kieroon tässä oudossa ympäristössä. Lopulta saan palvelua ja selviää, että vapaita huoneita löytyy. Alan vedellä esiin kultatason luottokortteja ja kas, palvelukin alkaa luistaa ennennäkemättömällä tahdilla. Ostan lisäksi kioskista kaksi purkkia appelsiinimehua iltapalaksi.
Hotelli on todella korkealuokkainen. Kontrasti siihen läävään, jossa vielä iltapäivällä join pohjia on radikaali. Siisteys näyttää todellakin luovan viihtyisyyttä!
Juon mehut ja asetun vuoteelle pitkäkseni, sillä tunnen olevani lopenuupunut. Puhtaiden lakanoiden tuoksu saa minut vaipumaan uneen alka aikayksikön.
Uuteen nousuun!
Herään aamulla. Kylpyhuoneessa on amme, jota päätän testata. Sen täyttyminen kuitenkin vie niin paljon aikaa, että vaihdan suihkuun. Peseydyn ja singahdan aamimaiselle, jota tarjoillaan vielä puolisen tuntia.
Aaminainen on ensiluokkainen.
Ulostaudun hotellilta minuutteja ennen viimehetkeä. Polttelen pitkän tauon jälkeen savukkeen Helsingin aurinkoisessa syysilmassa. On aika tehdä siirtymä. Yo Taxi!
Asemelta ostan junalipun ja piipahdan oluelle Minuuttibaariin. Meditoin kaikessa hiljaisuudessa tuopin äärellä, kunnes saan humalaista seuraa. Seuraava vajaa tunti kuluukin sekavan keskustelun merkeissä. Seuralaiseni oli ollut myös keikalla ja haukkui sitä tasapaksuksi. Itse esitin arvion 9/10.
Lopulta on aika siirtyä paluujunaan. Sijoitun paikalleni ravintolavaunun yläkertaan, joka on mieluisan vähäkansoitettu. Torkun ja säpsähtelen vähän väliä hereille. Juna on perillä.
Juhlahumu alkaa haihtua ja päädynkin kulkemaan loppumatkan majapaikalleni parin linja-auton voimin.
Retrospektiivi
Pari päivää myöhemmin huomaan sairastuneeni flunssaan. Kasailen muistelmiani tähän reportaasiin pyörryttävässä, kipeiden lihasten kangistamassa olotilassa.
Tämä reportaasi vilahteli taksiautoja mallikkaaseen tahtiin. Mainittakoon, että Hanoi Rocks ei tällä keikallaan soittanut klassikkoaan Taxi Driver.
– Mike V. Dola
