Joopa joo, ajattelin, että jos yrittäisi edes jokusen sivun lukea bussimatkalla keskustasta Varissuolle.
Siinä kävikin niin, että suurimmaksi osaksi veljesten vuoropuheluista koostuva kirja (heidän haastattelunsa on tietysti tehty eri aikana eri paikassa, koska eivät ole tulleet vuosiin enää toimeen) vei mukaansa ja onkin ihan hauskaa luettavaa.
Yleensä en ole kauheasti kiinnostunut, kun elämäkerroissa puhutaan tyyppien lapsuudesta, mutta tämä teki siinäkin poikkeuksen, vaikka tyypillinen ryysyistä rikkauksiin -tarina onkin.
Ja kiinnostavaa on tietysti myös ajat ennen suurta rocktähteyttä, mihin ei kyllä kauaa mennyt Noelin tultua bändiin. Ja koska kirja levytysuraltakin käsittelee vain sitä aikaa, milloin itsekin Oasista jaksoin kuunnella, eli kahden ekan levyn aikakautta, niin mikäpäs siinä, tuli pitkästä aikaa kuunneltuakin bändiä, itsellä ei tosin taida olla kuin pari singleä, Definitely Mayben ostin, lahjaksi.
Kovasti he tekevät selväksi olleensa viimeinen suuri rockbändi, mutta se ei oikeastaan ole edes paskapuhetta, noiden ekojen levyjen jälkeen alkoivat internet ja muut nykypäivän jutut yleistyä, eikä musiikkikaan ole kuin ennen.
Oasis taisi olla viimeinen pelkästään musiikillisilla arvoilla (super)suosioon päässyt bändi. Voin olla väärässäkin ja Oasis ei itselleni kauheasti edes merkinnyt.
Mutta kuitenkin tämä oli viihdyttävä ja sinänsä yllättävä kirja, ettei solvaukset puolin ja toisin menneet aivan yli äyräiden (toki tässä muutkin paljon puhuvat), vaan tässä puhutaan suht asiallisesti, tosin luulen että paljon on sensuroitu ja ne taitavat olla tuolla DVD:llä, josta en taida olla kiinnostunutkaan ennen kuin Areenasta löytyy.
– V. Vahtera
