COCKNEY REJECTS & ÄPÄRÄT, Tullikamarin klubi, Tampere 21.10.2023

Aiheeseen liittyvää

PLASTIC TEARS: Motorhome

Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.

Asko Jaakonaho: Kulta-aura (Aviador 2024)

Kulta-aura on villisti virtaava, satiirinen biofiktio tieteen ja taiteen kauhukakarasta Sigurd Wettenhovi-Aspasta (1870-1946). Eksentrinen oman tien kulkija on kirjansa ansainnut.

Viikon Kovin Biisi: VKB 44/24

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Hafezin runouden uutuus: Kätketyn kieli ja viinin välke

Hafezin runous ja persian kirjallisesta maailmasta on tehty uusi suomennos, joka esittelee runoilijan monimutkaista estetiikkaa ja yhteiskunnallista maailmaa.

Jaa somessa

Cockney Rejects kuulemma tekee viimeistä kiertuettaan ja tuli sitten parille keikalle tännekin. Vaikealta tuntuu uskoa, että bändi tähän lopettaisi, sen verran hyväkuntoiselta bändi vaikutti. Toisaalta Tienhaaran Marko muistutti, että ainakaan veljespari Jeff (tai Stinky Turner) ja Mick Geggus ole kai edes kuuttakymmentä, mikä on aika outoa, kun bändi aloitti jo 1978. Illan aloitti Äpärät, joka oli parempi kuin muistinkaan, joskus on tullut nähtyä ainakin. Alkuperäisiä ei ole enää mukana kuin laulaja Ipe. Omien biisien lisäksi tuli ainakin Blitzin Razors In The Night.

CR tuli aika energisenä lavalle. Kyllähän niitä hittibiisejä tuli, muistaakseni heti ekana eka single Flares’n’slippers ja aika alussa mun mielestä bändin paras biisi The Power And The Glory. Sen levyn jälkeen ei bändiä ole niin aktiivisesti tullut seurattuakaan, koska seuraava levy (mikä kyllä löytyy) oli tylsää rockia ollut Wild Ones ja sen jälkeen tuli pari hevilevyä (toinen Rejects-nimellä), jonka jälkeen bändi pitikin n. 10 vuoden tauon ja palasi onneksi 2000-luvulla vanhaan tyyliin. Viime vuoden Power Grabia ei ole tullut paljon kuultua, mutta hyvä sekin kuulemma on. Bändi oli todella kovassa iskussa ja oli parempi kuin viimeksi samassa paikassa nähtynä n. 5 vuotta sitten, vaikkei se silloinkaan toki huono ollut. Nyt oli porukkaakin enemmän paikalla.

Ainoa, mikä tuppasi vähän ärsyttämään, oli Turnerin jatkuva varjonyrkkeily, ekaksi se oli ihan hassua. Mutta tämä nyt oli pientä. Encoren aikana tuli lähdettyä pois, että pääsee tuonne jonnekin Tampereen perukoille. Jäi sitten ainakin Oi Oi Oi kuulematta (eihän se tullut normaalissa setissä?). Mutta joo, tuttuja oli paljon ja jos sitä voi eduksi sanoa, niin paikan kalja on sen verran hintavaa, että tuli juotuakin vain kaksi. Kyllä tämän vieläkin menisi keikalle kokemaan, bändissähän on lähes alkuperäinen kokoonpano, veljekset ovat luonnollisesti olleet mukana koko ajan ja basisti Vincent Riordan tuli mukaan ensisinglen jälkeen. Hän on tosin ollut välillä poissa, mutta palasi 2015, kun edellinen basisti Tony Van Frater kuoli sydänkohtaukseen.

-V. Vahtera

spot_img