Juuri kun olin saanut kirjoiteltua Tuomas Myllylän Pakanat-sarjakuvajärkäleestä, pöydälleni ilmaantui Zum Teufelin julkaisema 424 sivua pitkä kokoelma Petri Hiltusen Praedor-sarjakuvia lisukkeineen. Kyseessä on siis kokoelma Jaconian fantasiamaailmaan sijoittuvista seikkailuista, joissa pääosassa ovat aarteita hamuavat Praedorit lähinnä rikkauksien ja mysteerien perässä.
Vuosi on 916 ja nuori Ari Halikko joutuu elämänsä kovimpaan paikkaan, kun kahden suvun välinen riita eskaloituu. Tämän seurauksena Hyypiät murhaavat hänen perheensä ja talokin poltetaan. Ari on lähellä päästä hengestään myös, mutta Olaf Idänmatkaaja haluaa pojan itselleen palkkiona avustaan tuhotöissä.
Euroviisut ovat olleet itselleni aina melko omituinen kansainvälinen juhla, jossa Suomi saa noll puääng. Toisaalta jääkiekkoa seuraavana ihmisenä jokavuotiset keväällä olevat MM-kisat ovat myös omanlaistaan fiestaa. Eli tavallaan näitä kahta asiaa voi sinänsä rinnastaa ja ehkä sitä kautta jopa voin ymmärtää itselleni vieraita juttuja?
Näinä aurinkoisina kevät/kesäpäivinä toki pitää vetää mieliala mahdollisimman matalaksi, joten kaivoin esiin vuonna 2003 julkaistun albumin, jonka kutsumanimi on Battlefields.
Englantilainen okkultisti ja kirjailija Kenneth Grant (1924–2011) tunnetaan parhaiten alun perin Aleister Crowleyn Ordo Templi Orientiksesta erkaantuneen nk. Tyfonisen O.T.O.:n perustajana. Poiketen Crowleyn fallosentrisestä magiasta, Grantin luotsaama ”tyfoninen traditio” nosti jalustalle feminiinisen luomisvoiman ja ammensi theleman ohella opetuksiaan mm. tantrasta, Advaita Vedānta -filosofiasta ja taiteilija-okkultisti Austin Osman Sparen teorioista. Vaikkakin Grantin merkittävin perintö länsimaiselle esoterialle on eittämättä hänen massiivinen yhdeksänosainen kirjasarjansa ”Tyfoniset trilogiat”, hän jätti painavan jäljen myös britannialaiseen okkulttiseen fiktioon ja weird-kirjallisuuteen. Valoa vasten on kirjailijalta ensimmäinen suomeksi käännetty teos.
Tämähän kuulostaa hyvältä. En muistaakseni niin kauheasti ole innostunut aiemmista kuulemistani soolobiiseistä. Nyt tuli kuunneltua uudelleen muutama aiemmin ilmestynyt juttu. Eivät ne kylläkään ole tämän vertaisia. Kuulostavat tämän rinnalla aika keskitien tavaralta. Tämä biisi sitten kuulostaa vanhalta kunnon punkpopilta (paino kuitenkin jälkimmäisellä sanalla).
