Niin. Buzzcocks teki kolme loistavaa albumia vuosina 1978-1979. Ne ovat hienoja kokonaisuuksia ja niissä on annettu tilaa myös erilaisille kokeiluille, eivätkä ne uuden aallon genressä ole todellakaan mitään helpointa perustavaraa. Sellaistakin (helposti lähestyttävää) niissäkin toki on. Sinkuillaan bändi oli sitten erittäin pop ja tässä olevat 8 ensimmäistä singleä (omakustanne-EP Spiral Scratch puuttuu) Orgasm Addictia lukuun ottamatta sijoittuivat kivasti brittilistoilla.
Tämähän voisi olla kamalaa sekameteliä. Jotain tällaista ajattelin ensin. Syy on se, kun mietin omia levyttäneitä ja demon tehneitä bändejä. Jos ne koottaisiin yhteen, siellä olisi ainakin poppia, 77-punkkia, hardcorea ja akustista hempeilyä. Latauksessa oli kolme biisiä ja kaksi vakuutti sen verran, että tämä LP piti saada.
Woude on tuulahdus niiltä ajoilta, jolloin single ei ollut pelkkä LP:n mainos tai siltä revitty jukeboxeja varten. Nimittäin tässä muodossa Wouden LP:illä näistä 16 biisistä ei ole julkaistu kuin ekan LP:n nimibiisi Keskellä aikaa. Ekan singlen B-puoli on myös sillä levyllä, mutta tuo Satoi on tällä singleversiolla ainakin puolet hitaampi. Toisella ja viimeisellä Kauniit päivät -LP:llä ei sitten sinkkubiisejä ollutkaan.
Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.
