Avain: single

SÄÄDÖT-yhtyeen neljäs single Emännätön talo, innoittajana true crime -tapaus

Sopivasti monipuolinen rockyhtye SÄÄDÖT julkaisee neljännen singlensä Emännätön talo suoratoistopalveluissa perjantaina 3.2.2023. 

SEHR SCHNELL: Satu (STUPIDO 402) digi 2022

Eka single helmikuussa ilmestyvältä pitkäsoitolta Kotka lentää perjantaina. Oikeastaan ekaa uutta SS:ää sitten vuoden 1979, koska viime EP, vaikkakin äänitettiin 2016, oli koottu 70-luvulla tehdyistä biiseistä.

KabukiDrop julkaisi musiikkivideon kappaleesta ”Erämaan Kutsu”

Pitkän linjan Turkulainen Thrashpunk pumppu on noussut tunnetuksi villien keikkojensa ansiosta ja bändi on vienyt musiikillista ilmaisuaan koko ajan metallisempaan suuntaan. 

MISTOLAN LASISET LINNUT JULKAISEE SINKUN ”PALATAAN PARATIISIIN”

Mistolan Lasiset Linnut julkaisee uuden viidennen singlensä "Palataan paratiisiin" joulukuussa 2022, mutta ajattomalta kuulostava biisi voisi olla peräisin USA:n 1970-luvun valtateiltä tai 1990-brittipoplevyltä.

Sonqo julkaisee uuden singlensä I’m Done 2.12.

Sonqon uusin single I´m Done lähtee liikkeelle kuuntelijansa luureihin liimaavan soulahtavan groovaavan kitarariffin kera, ja sitten mennään!
spot_img

Suositut

Viikon Kovin Biisi: VKB 17/26

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Aili Ikonen päättää julkaisukimaran – Tänään ilmestyvä ”Sisällä valtameri” vie ihmismielen syvyyksiin

Koko kevään kuulijoitaan uudella musiikilla ilahduttanut Aili Ikonen julkaisee...

Haastattelussa Shakkii-duo eli Aksim ja Joosu J: ”Mä uskon et kun vaan kuuntelee kaikkee erilaista ja kaikki nää musiikin aikakaudet ja tyylilajit vaan pääsee...

Shakkii julkaisi juuri uuden EP:n Joppe ja Ak on the Block, joka tulvii iloista funkkia ja r'n'b:tä. Pääsin jututtamaan Jyväskyläläisiä artisteja.

ANDY BLADE: Ain’t That A Shame (Antenna ANT 004) 7″EP 2026

Tässä on kolme biisiä. A-puolen Ain't… ilmestyi alunperin Brian Jamesin soolosinglenä 1979. Tässä tekijöiksi on merkitty James ja Blade, alkuperäisessä vain James. Hitiltä biisi on kuulostanut aina ja kuulostaa Andynkin versiona. Sitähän se ei tietysti ollut, mikä vain korostaa sitä, että ihmiset eivät yleensä ymmärrä mistään mitään.

Petra Gargano on Rautaa! Tänään julkaistu voimabiisi päätyi MTV:n MM-jääkiekon tunnusmusiikiksi

Tiktak-yhteydestä koko kansan tietoisuuteen noussut Petra Gargano nostaa kierroksia....