Kello 04 Moskovan aikaan – Neuvostopartisaanit tulevat joka yö

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

Arppa, Kaseva ja kirjafestarit – Tampere-talon ohjelmaa loppuvuodelle

Marras-joulukuun vaihteessa Tampere-talo täyttyy kirjallisuuden ja suomihittien ystävistä.

Jaa somessa

Hyökkäävien neuvostopartisaanien kellot näyttivät Moskovan aikaa. Itäisen rajaseudun siviileihin kohdistuneiden murhaiskujen seuraukset elävät voimakkaina sotamuistoina. Nyt 2000-luvun aikakaudella ne tunnetaan hyvin myöhään laajaan keskusteluun tulleina politisoituneina ja sodan poikkeustapahtumina. Rikokset vaiettiin Neuvostoliiton aikana. Miksi terroriteot tehtiin jatkosodan vuosina? Kuka antoi käskyt? Vastaukset ovat tässä kirjassa.

Kello 04 Moskovan aikaan

Jatkosodassa kuolleista suomalaisista partisaanien uhreja oli runsaat 150 ihmistä. Määrä ei ole suuri. Mutta uhreiksi joutuivat myös omaiset, sillä terrori-iskut aiheuttivat eloon jääneisiin lähtemättömän pelon.

Vuosituhannen vaihteessa Suomi käynnisti neuvostopartisaanien rikoksista poliisitutkinnat. Työhön keskitettiin maan poliittiset, juridiset ja tutkinnalliset voimat. Venäjä ei halunnut tehdä rikostutkinnassa yhteistyötä, mutta päätöstä tutkinnan lopettamisesta ei ole tehty. Tutkinnan kaikki asiakirjat ovat poikkeusluvalla tarkasteltavana tässä kirjassa.

He tulevat joka yö

Partisaanit tulevat yhä joka yö johonkin suomalaiseen kotiin, lapsuudessaan partisaaneja pelänneen ihmisen uneen. Rajaseudun terroriteoista selvinneillä ihmisillä elämää hallitsee menneisyys. He ovat kokeneet tappajan tuoneen kodin turvaan kauhun, läheistensä hädän ja kuoleman. Heidän vihansa on joko laimentunut tai jäänyt pois. Tilalle on tullut tietoa tapahtumista ja tekijöistä.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saanut Veikko Erkkilä on julkaissut samasta aiheesta kirjat Vaiettu sota 1998 (ruotsiksi 2001) ja Viimeinen aamu 2011 (liettuaksi 2020, käännöstyö venäjäksi valmistui syksyllä 2021). Hän on keskustellut aiheesta noin kahden tuhannen ihmisen kanssa, tehnyt paljon yhteistyötä venäläisten tutkijoiden kanssa, haastatellut entisiä partisaaneja ja saanut Venäjältä ratkaisevia arkistotietoja. Uudessa kirjassa on mukana myös turvallisuuspalvelu FSB:n arkistoaineistoa.

Kello 04 Moskovan aikaan – He tulevat joka yö. Kirjarovio. ISBN 978-952-99822-6-4 (sidottu), ISBN 978-952-99822-7-1 (EPUB) ISBN 978-952-99822-8-8 (äänikirja).

Partisaanien torjunnassa joukkueenjohtajana toiminut Olavi Alakulppi yritti saada rajaseudun tapahtumat sotarikoksia tutkivan YK:n komission käsiteltäväksi 1950-luvulla, mutta Neuvostoliitto Suomen tukemana esti tämän mahdollisuuden. Alakulppi sanoi jälkeenpäin: ”Olin entistäkin päättäväisempi, että jonakin päivänä täytyy tämä tuoda esille julkisesti, koska tämä on niin suuri murhajuttu.”

Lähde Kirjarovio

spot_img