Rosa Liksomin Väylä ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi

Aiheeseen liittyvää

Nemi: Onni onnettomuudessa

Norjalaisen Lise Myhren piirtämän Nemi -sarjakuva-albumin lukeminen pitkän tauon jälkeen on todellakin kuin törmäisi vanhaan hyvään ystävään.

EDDIE & THE HOT RODS: Why Should I Care / A Million Miles Away (Hiljaiset Levyt HIKS-086) 7″ 2023

Eddie & co on tehnyt toisen sinkkunsa Hiljaisille Levyille. A-puoli on loistava, alunperin Pete The Meat & The Boysin biisi, joka on alunperin sen toimesta levytetty jo 1978, mutta julkaistiin vasta kuluvalla vuosituhannella.

TV SMITH: Generation Y (Hiljaiset Levyt HIKI-073) 2022

TV Smith on suomalaisille jo aika tuttu, ainakin tietyissä piireissä. Mieshän on keikkaillut täällä lukemattomia kertoja yksinään tai vaikkapa Punk Lurex OK:n kanssa, jonka kanssa teki myös EP:n.

Ahven-yhtyeen paluu

Toimitustamme lähestyi Ahven-yhtye, joka on tehnyt paluun 2021 noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen kokoonpano ja roolit ovat edelleen samat kuin ensimmäisen tulemisen (1999-2005) aikaan.

Jaa somessa

Rosa Liksomin viides romaani Väylä on tarina sotaa pakenevien vaelluksesta, evakuointileireistä ja Tornionjoesta, joka kotinsa jättäneille merkitsi elämän ja kuoleman rajaa. Liksom kuvaa teoksessaan Lapin sodan seurauksia siviiliväestölle ja muistuttaa, että ihminen on vain yksi laji muiden lajien joukossa.

Rosa Liksomin kirja ehdolla Finlandia-palkintoon
Rosa Liksom

Finlandia-palkintoraadin ehdokasperustelut:

Kertomus Lapin sotaa pakenevista ihmisistä ja eläimistä Pohjoisen taivaan alla on kielellisesti rikas ja visuaalisesti vahva. Nuori tyttö välittää ihmisjoukon ja karjan tuntemukset väkevästi omalla kielellään, meänkielellä. Tytön tarinasta kasvaa universaali kertomus pakolaisuudesta ja ihmisen sidoksesta muuhun luomakuntaan.

Rosa Liksom on suomalaisen kirjallisuuden merkittävä uudistaja ja yksi kansainvälisesti menestyneimpiä nykykirjailijoitamme. Liksom on voittanut lukuisia taide- ja kirjallisuuspalkintoja, mm. Finlandia-palkinnon vuonna 2011, Pro Finlandia -mitalin vuonna 2013 ja Lappi-palkinnon vuonna 2019. Vuonna 2020 hänelle myönnettiin Ruotsin Akatemian Pohjoismainen palkinto.

”Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.”

Saatavilla omaksi painettuna ja äänikirjana.

Lähde Like Kustannus

spot_img